Horrossaarnaajan unimaailman loppu


Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja. Johnny Kniga 2015.

Unissa saarnaaminen on aika outo ilmiö. Olen yhden kerran ollut kuuntelemassa unissasaarnaajaa. Se tapahtui 1960-luvun puolivälissä muistaakseni jossain Helsingin Alppilan seurakunnan tiloissa. Saarnaaja oli kypsään aikuisikään varttunut nainen.  En ole kuullutkaan, että joku mies olisi esiintynyt unissasaarnaajan roolissa. Helsingin saarnan sisällöstä ei jäänyt mieleeni mitään. Ehkä siinä ei sanoman sisällöllä ollutkaan niin suurta merkitystä, vaan sillä, että ihminen saarnaa horrostilassa. Saarna herätti arkuuden ja pyhyyden tunteen. Unissa saarnaaminen on puhetta, joka kuulostaa tulevan toisesta maailmasta. En ollut paikalla ennakkoluulojen kanssa enkä jälkeenpäin esittänyt tilanteesta mitään arvosteluja.

Koivukarin romaanissa seurakunnan pappi on paikalla nimenomaan arvioimassa julistuksen puhtautta. Pappi ei ole unissa saarnaamisesta kovin innostunut. Hän kokee puhujan kilpailijakseen, koska tämä vetää pihalle asti ulottuvan kuulijakunnan. 13-vuoden ikäinen tyttölapsi puhujana herättää myös kysymyksen, onko puhujalla riittävä ymmärrys sanan selittämiseen. Eihän hän ole käynyt edes rippikoulua ja kouluakin sairastelun takia vain neljä vuotta.

Tytön saarnaajatoiminnassa ei kuitenkaan ole aluksi varsinaisesti mitään vialla. Hän ehkä heijastaa sodanjälkeisen ajan henkeä, johon kuului sodassa kärsitty tappio ja mahdollinen uusi sodan uhka, johon sekoittui uskonnollinen kokemus lopunajan koittamisesta. Tyttö ennustaa maailmanloppua seuraavaksi vuodeksi 1950. Muutamat hänen unessa esittämänsä ennustukset on koettu toteutuneiksi, millä perusteilla lopun ennustukseenkin suhtaudutaan vakavasti. Vaikea sanoa, miten tytön saarnatoiminta olisi jatkunut, ellei sitä sekoittamaan olisi tullut huijarisaarnaaja. Nyt se joka tapauksessa johti katastrofiin. Tyttö joutui saarnaajan hyväksikäytön uhriksi. Tyttö ”herää” karuun todellisuuteen, viattomasta alkutilasta tavalliseksi raadolliseksi ihmiseksi, joka ei pysty välittämään viestejä Jumalalta. Horrossaarnaajan unimaailmalle on tullut loppu, yksittäisen ihmisen maailmanloppu sekin. Kirja päättyy siihen, että huijarisaarnaajan (hyväksikäyttäjän) toiminnasta tehdään kantelu pitäjän vallesmannille.

Olen ymmärtänyt, että kirja perustuu pohjimmiltaan tositapaukseen, mutta se on saanut sitten ympärilleen fiktiivisen kertomuksen. Teologian maisteri Koivukari on perehtynyt kotiseutunsa historiaan ja koulutuksensa puolesta myös uskonnollisiin ilmiöihin. En tiedä, onko unissa saarnaamista muualla kuin Suomessa, mutta täällä varhaisin ilmiö oli 1770-luvulla Anna Rogel Merikarvialla, hyvin saman tyyppinen tapaus kuin kirjassa kuvattu Tuulikki Heinonen. Samaan aikaan Porin seudulla vaikuttivat myös Anna Lagerblad ja Juliana Söderborg. 1900-luvulla Karjalan profeettana esiintyi Helena Konttinen. 1920 luvulla vaikutti Kokkolan seudulla Maria Åkerblom. Hän sortui rikosten teille ja joutui kuritushuoneeseen ja mielisairaalaan. Kartanolaisuus oli huittislaisesta Alma Kartanosta (1885-1953) ja unissasaarnaaja Tilda Reunasesta (1894–1965) alkunsa saanut herätysliike, jonka piirissä esiintyi lasten pahoinpitelyä ja hyväksikäyttöä. Samanlaisista rikkomuksista oli tuomiolla korpelalaisuus, Pohjois-Ruotsin lestadiolaisten keskuudessa 1920–1930-luvuilla syntynyt herätysliike. Nämä liikkeet mainitaan myös Koivukarin romaanissa esimerkkeinä harhateille ajautuneista hurmoksellisista uskonnollisista liikkeistä. 1960-luvulla esiintynyt Oulun profetia, jota johtivat profeettasisarukset Laila ja Aune Heinonen, ei tietenkään ole voinut vaikutta 1940-luvun lopussa vaikuttaneeseen vakkasuomalaiseen unissasaarnaajaan, mutta kirjailijan sanoittamat Tuulikki Heinosen saarnat ovat hyvin saman sisältöisiä oululaisten kaimojensa julistuksen kanssa.

Kirjailijalla on siis vahva tietämys ja ymmärrys unissa saarnaamisesta. Hän ymmärtää myös sen, että unissasaarnaaminen kerää ympärilleen monenlaista oheistoimintaa, ja on olemassa suuri vaara, että homma päätyy hajaannukseen ja rikolliseen toimintaan. Kirjailija käsittelee tragikoomista tarinaa humoristisilla sanakäänteillä, mutta ei yhdy pilkkaajiin.

Etusivu    Kirja-arvioinnit