Uskonnon lukutaito kuuluu yleissivistykseen

Veijo Koivula: Pyhästä pyhään. Kirkkovuoden sanoma. Väylä 2016. 139 s.

Suomen kirkko noudattaa jumalanpalveluksessa kirkkovuoden mukaan toimivaa käytäntöä samoin kuin muutkin suuret kirkkokunnat. Vapaissa suunnissa on sen sijaan käytössä kursorinen raamatunluku (lectio continua), jossa Raamattua luetaan järjestyksessään alusta loppuun. Kirkkovuosikäytäntö perustuu historialliseen kehitykseen, jossa aluksi oli vain Herran päivä, sunnuntai, viikoittainen Kristuksen ylösnousemuksen muistopäivä, joka syrjäytti juutalaisen sapatinvieton pyhäpäivänä. Tälle käytännölle on raamatulliset perusteensa. Muut kirkkovuoden juhlat ovat syntyneet enimmäkseen kristillisen uskon tultua suosituimmaksi uskonnoksi Rooman valtakunnassa. Kristillinen pääsiäinen noudatti juutalaisen pääsiäisenvieton ajankohtaa, mutta se sai uuden sisällön Kristuksen ylösnousemuksesta. Joulujuhla syntyi pakanallisen voittamattoman auringon juhlan tilalle, mistä määräytyi sen ajankohta vuoden pimeimpään aikaan, jonka jälkeen alkaa valo lisääntyä pohjoisella pallonpuoliskolla. Pikku hiljaa kehittyi jokaiselle sunnuntaille oma erityismerkityksensä sen perusmerkityksensä lisäksi, joka sillä oli Jeesuksen ylösnousemuksen päivänä. Merkittävä osa juhlapäivistä pohjautuu Jeesuksen elämään liittyviin tapahtumiin. Vuonna 1999 ilmestyneessä evankeliumikäsikirjassa nämä pyhät luokitellaan joulujaksoksi ja pääsiäisjaksoksi. Kolmas jakso on helluntaijakso, joka sisältää Jeesuksen opetuksiin liittyviä raamatunkohtia. Kirkkovuosikäytäntö perustuu siis Jeesukseen, joka on Raamatun keskus. Luterilaisen reformaation ydin on Lutherin lanseeraama sisältöperiaate, jonka mukaan Raamattua luetaan Kristuksesta käsin. Raamattu ei ole tasapaksua Jumalan sanaa, jota lukiessa metsä olisi vaarassa hävitä puilta eli ei nähtäisi sitä kokonaisuutta, joka on kristinuskon ydinasiaa. Usko perustuu Raamattuun, mutta kaikki Raamatussa kirjoitettu ei ilmaise sitä, mikä on uskollemme keskeistä. Parasta siis edetä Raamatun tutkimisessa keskeinen sisältö edellä. Kirkkovuosi ei ole vain anamneesistä, Kristuksen elämäntapahtumien muistelua, vaan se on reaalipreesensiä. Kristuksen työ nykyistyy tässä hetkessä, jolloin vietämme messua. Sitä paitsi jokaisessa messussa eletään todeksi pääsiäisen lisäksi adventtia, joulua, helatorstaita, helluntaita ja Kristuksen paluun päivää, viikon kahdeksatta päivää.

Sunnuntaipäivien lisäksi on muitakin pyhäpäiviä, arkipyhiä, joita tosin ei ole kovin runsaasti, kun meillä ei ole enää käytössä katolista pyhimyskalenteria, joka perustui marttyyrien muistopäivien viettoon. Nimipäiväkalenterimme on tämän perinteen historiallinen jäänne. Joidenkin kirkollisten merkkihenkilöiden muistopäivien viettoa on kuitenkin elvytetty ja ainakin yksi kansallinen juhlapäivä, itsenäisyyspäivä, on tullut sanajumalanpalveluksen arvoiseksi kirkolliseksi juhlapäiväksi. Monet erityispyhät ajoittuvat kuitenkin sunnuntaiksi. Jotkut pyhät on siirretty arkipäiviltä lauantaiksi, jotta uskonnolliset juhlapäivät eivät vähentäisi taloudelliselle kehitykselle välttämätöntä työtä (työmarkkinoiden toiveesta) ja että ihmisillä olisi sopivampi tilaisuus viettää kirkollista juhlaa vapaa-aikanaan (kirkollisten toimijoiden myönnytys työelämälle).

Tämä kaikki lienee useimmille tuttua, mutta kirkkovuoden pyhiä koskeneet gallup-kysymykset tai lähinnä niiden vastaukset osoittavat, ettei kansa taida tiedä paljonkaan kirkollista juhlapyhistä. Kristilliselle kirkolle juhlapyhät ovat kuitenkin osa kristillistä identiteettiä. Ne ovat siis kirkolle haaste lisätä ymmärrystä kristilliselle uskolle, jota kirkkovuosikäytäntö havainnoi erinomaisesti. Keski-Eurooppaan menevät matkailijat voivat hämmästyä katolisissa maissa esiintyvää uskonnollista juhlintaa. Siellä ovat käytössä monet sellaisetkin juhlapäivät, jotka meillä on hylätty työmarkkinoita häiritsevinä tai joita ei meidän juhlakalenteriimme sisältyisi silläkään perusteella, että ne ovat pyhimysten muistopäiviä. Kirkkovuoden tunteminen on uskonnon lukutaitoa, jota voi mielestäni perustella ihan yleissivistykseen kuuluvana tietona.

Rovasti Koivulan kuvaa jokaista kirkkovuoden pyhää yhden aukeaman mittaisella tekstillä, joka perustuu kirkkokäsikirjaan ja ainakin johonkin juhlapyhän kolmen vuosikerran teksteistä, joko Vanhasta tai Uudesta testamentista. Melkein kaikkiin aiheisiin liittyy myös kuva, joka esittää jonkin kirkon alttaritaulua, muuta kirkosta löytyvää kohdetta tai kirkkovuoden kuvastosta löytyvää materiaalia. Viime mainittuja on ilmestynyt jo useampia. Niitä voi löytää mm. kirkon digitaalisesta kuvapankista. Osa kuvista on Euroopasta, jostain katolisesta tai ortodoksisesta kirkosta, mikä on mielestäni erittäin avartavaa. Tuleepa nähtyä pääsiäiskynttiläkin sijoitettuna niin, että se varmasti näkyy toisin kuin meidän kirkkomme lattiatasossa pidettävä kynttilä, josta aiheutuu kaiken lisäksi tulipalovaara. Suomalaisesta kuvastosta suuri osa on kirjoittajan kotiseudulta Oulusta, luterilaisesta tai ortodoksisesta kirkosta. Kuvat edustavat kuitenkin laajaa kirjoa ympäri Suomea mukaan lukien tämän arvostelun kirjoittajan kotipaikkakunnalta Lappeenrannasta. Kuvien alla on maininta siitä, mistä kuva on peräisin. Muutamista kuvista maininta puuttuu. Lukija joutuu koetteille. Kirjan kansikuvan kirkon moni arvannee. Yksi kuva näyttää esittävän Prahan raatihuoneen astronomista kelloa. Sivun 116 Kristus Kaikkivaltias näyttäisi olevan Ylösnousemuksen katedraalista Pietarissa. Tekee mieleni mainita, että vanhassa LabOra-ohjelmassa oli runsaasti kirkollisia vertauskuvia, joista saattoi olla saarnaajalle apua havaintomateriaalina, mikäli esimerkiksi perhekirkoissa halusi esittää jotain katseltavassa muodossa. Veijolan kirjallisuusluettelosta käy selville, kuinka valtavasti kirkkovuoteen liittyvää tietoa on julkaistu suomen kielellä.

Veijo Koivulan tekstejä ei kannata moittia. Ne on tehty olennaiset asiat tiivistäen suurella asiantuntemuksella. Aivan viimeisiä eksegeettisiä havaintoja ei ole sisällytetty tekstiin, kuten esimerkiksi Lähimmäisen sunnuntain 3. vuosikerran kertomukseen lesken rovosta. Leski ei ehkä olekaan mainos iloisesta antajasta, vaan köyhästä riistetystä. Tavallinen raamatunlukija ei näitä hienouksia osaa kaivata.

Etusivu    Kirja-arvioinnit