Lutherin opetus päivitettynä

Kari Kopperi: Ristin rakkaus. Matka Lutherista suomalaiseen seurakuntaelämään. Kirjapaja 2015.

Kirkon Koulutuskeskuksen johtaja kertoo kirjassaan juuri siitä, mitä hänen työhönsä sisältyy: pappien ja muiden seurakuntatyöntekijöiden ammatillisen osaamisen päivittäminen. Kopperi etenee teologisesta perusselvityksestä kohti käytännön sovelluksia. Ensin on siis määriteltävä kirkollisen työn teologinen perusta. No, se lähtee tietenkin Martti Lutherista. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kirkollinen elämä alkaisi vasta Lutherista, vaan sitä, että Luther reformoi kirkkoa, joka oli kadottanut alkuperäisen merkityksensä ja tarkoituksensa. Luther perustaa opetuksensa taaksepäin Raamattuun ja alkukirkollisiin tunnustuksiin. Kopperi ei suinkaan väitä, että Luther olisi ollut kaikissa asioissa oikeassa eikä sitäkään, että luterilaiset tunnustuskirjat olisivat juuri tähän aikaan sopivia uskonelämän ilmauksia. Luther ei ollut erehtymätön, mutta hän ohjasi kirkkoa katolisen uskon juurille. Luterilaisista tunnustuskirjoista Iso- ja Vähä Katekismus ovat tänä päivänä yhä antoisa teologisen opetuksen perusta. Lisättäköön siihen vielä Augsburgin tunnustus! Muut tunnustuskirjat ovat enemmän aikaansa sidottuja ja niissä näkyy enemmän Lutherin seuraajien sormenjälki.

Luterilaisen teologian keskeinen sanoma on ristin teologia. Se näkyy myös teoksen nimessä. Ristin teologiasta paljastuu Jumalan salattu olemus, josta ihminen voi tietää vain sen, mitä Jumala on itsestään ilmoittanut. Heidelbergin disputaatioissa vuonna 1918 Luther avasi teologiset teesinsä, jotka hän oli vain viitteenomaisesti naulannut Wittenbergin linnankirkon oveen edellisenä vuonna. Jumalan vieras työ ja hänen varsinainen pelastava työnsä kuulostavat varmaan oudolta teologiselta sanailulta, mutta niiden avulla Luther joka tapauksessa osuvasti kuvaa Jumalan toiminnan luonnetta. Ristin teologia on innoittanut teologista tutkimusta uusiin sovelluksiin. Ristinteologinen ajattelu johtaa lähimmäisenrakkauden ytimeen. Osallisena Jumalan rakkaudesta kristitty alkaa tehdä samanlaisia tekoja kuin Kristuskin teki. Rakkaus syntyy siis uskosta. Uskon pitää ilmetä lähimmäisenrakkautena.

Luterilainen etiikka poikkeaa sekä roomalais-katolisesta että reformoidusta näkemyksestä. Suomen kirkossa on, ehkä pietismin vaikutuksesta, ollut vallalla käsitys, että Raamattu on, ei vain uskon vaan myös kristillisen elämän ylin ohje. Lutherille kuitenkin Raamatun käyttäminen etiikan oppikirjana merkitsi kasuistiikan viidakkoon eksymistä, kuten kävi konsanaan Uuden testamentin fariseuksille ja lainopettajille. Kristityillä ei Lutherin mukaan ole erityistä viisautta, jonka usko antaa tai jonka voi Raamatusta lukea. Hyvän elämän perusta on rakkauden kaksoiskäskyssä ja kultaisessa säännössä. Jokainen ihminen voi päätellä, mikä on oikein ja hyvää, varsinkin, jos hän asettuu toisen ihmisen asemaan ja toimii hänen suhteensa niin kuin toivoisi toisten tekevän itselleen. Jumalan käskyissä on ilmaistu elämän oma laki. Raamatun käskyt ja kiellot eivät ole suoraan sovellettavissa tähän päivään. Eikä niitä ole tarvis soveltaa eikä niitä kannata ruveta selittelemään eikä etsimään porsaanreikiä. Lähimmäisen asemaan asettuminen ohjaa riittävästi oikeaan.

Edellä referoitu Lutherin teologian analyysi ei tuo esille mitään erityisesti uutta, mitä ei olisi jo ennestään tiedossa. Ongelma vain on se, että Lutheria ei ole aina seurattu. Luterilaisuudeksi on tulkittu myös Lutherin työtoverin Melanchtonin sovittelevia reformaation ajan kannanottoja, puhdasoppisuuden ja pietismin kuin myös valistuksen ajan ajatuksia. Työn etiikasta puhuen on aina sekoitettu luterilaisuutta kalvinismiin ja väitetty työkeskeisen elämäntavan olevan Lutherin aiheuttamaa. Mutta ei Lutherin vika voi olla se, että häntä on myöhemmin ymmärretty ja tulkittu väärin.

Kopperin kirjan ansiona ja uutuutena voi pitää sitä, että hän sovittaa luterilaista teologiaa hyvin seikkaperäisesti suomalaiseen seurakuntaelämään. Hän tekee sen kaiken lisäksi hyvin ymmärrettävällä, etten sanoisi kansanomaisella tavalla. Kirja ei palvele vain teologiseen kapulakieleen harjaantuneita, vaan ihan tavallisia kirkosta ja sen uskosta sekä etiikasta kiinnostuneita. Esimerkiksi kirkosta ja maailmantalouden haasteista selviää se, miksi kirkko ei voi olla ottamatta osaa poliittiseen keskusteluun ja vaikuttamiseen. Seurakunnan johtamista ja hallinnoimista esittelevät luvut ovat peräisin sellaisen henkilön kynästä, joka on omassa työssään, ensin hiippakunnan dekaanina ja myöhemmin kirkon koulutuskeskuksessa pappeja kouluttaessaan joutunut käymään läpi kaikki seurakuntatyön vaatimat valmiudet ja strategiat sekä johtamiseen ja hallinnointiin liittyvät ydinkysymykset. Tässä sivutaan jumalanpalvelusuudistusta ihan viimeisintä gurua, Fredrik Modéusta myöten ja vaaditaan työn suunnittelemista ja arvioimista, mistä seurakunnissa helposti livetään. Ei niin, etteikö suunnitelmia tehtäisi, vaan niin, että niitä ei evaluoida, ja suunnittelu menee hukkaan. Vielä tekee mieli sanoa, että diakonaattia koskevassa keskustelussa ollaan uusimman tutkimuksen myötä ajan tasalla eikä diakonian virkaa sanan raamatullisessa ja alkukirkollisessa merkityksessään nähdä yksinomaan sosiaalis-karitatiivisena toimintana, vaan seurakunnan ydinasian edistämisenä. Raamattuun perustuvassa laaja-alaiseen diakonian virkaan sisältyy erilaisia tehtäviä, jotka kattavat niin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kuin nuorisotyönohjaajien ja kirkkomuusikkojen työalat.

Etusivu    Kirja-arvioinnit