Ytimekkäitä radiohartauksia

Atte Korhola: Ovista ja ikkunoista. Matka syvimpään minussa. Väyläkirjat 2020. 159 s.

Helsingin yliopiston ympäristönmuutoksen professori Atte Korhola on tullut tunnetuksi radion aamuhartauksien pitäjänä. Nämä hartaudet ovat perinteisestä hartauspuheesta poikkeavia syvälle luotaavia ja kohti käyviä. Kuulijat ovat toivoneet, että puheet julkaistaan painettuina, niin että niitä voi jälkeenpäinkin tutkia ja mietiskellä. Tämä toive on nyt toteutunut, toki hieman uudelleen editoituna.

Tiukasta pietismistä ja synkästä körttiläisyydestä vaikutteita saanut kirjoittaja on ottanut etäisyyttä nuoruus- ja kasvuvuosiensa hengellisestä perinteestä. Nyt ovat hengelliset vaikutteet tulleet roomalaiskatolisilta mystikoilta ja hiljaisuuden liikkeeltä, jota edustaa myös helluntailaistaustainen ruotsalainen Peter Halldorf. Kirjoittaja toteaa ironisen vaatimattomasti: ”Jos teksteissäni on jotakin erityisen koskettavaa tai erinomaista, se on todennäköisesti peräisin joltain katolilaiselta ajattelijalta; kaikki tavanomainen jaaritus juontaa juurensa minuun.”

Suuri elämänmurros kirjoittajan elämässä oli vuonna 2010 tapahtunut avioero, joka syöksi hänet tyhjyyteen ja ahdistukseen. Sittemmin kirjoittaja on koonnut särkyneen elämän palaset kokoon ja solminut uuden avioliiton kumppanin kanssa, johon hän tutustui Israelin matkalla. Kirjan otsikon nimen mukaisia valokuvia ovista ja ikkunoista on ripoteltu tekstin lomaan ilman että niillä olisi suoranaista yhteyttä itse tekstiin. Lukija tulee kuitenkin katselleeksi kuvia, koska niihin sisältyy aina kiehtovaa symboliikkaa. Ovi ja portti herättää aina mielikuvia siitä, mitä niiden takana mahtaa olla. Lukitussa ovessakin on symboliikkansa. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus kutsui itseään oveksi. ”Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen” (Joh. 10:9).

Kirjoittaja on aloittanut ’sisämaamatkailun’ kohti syvintä olemustaan, aitoa minuuttaan ja sisäistä hiljaisuuttaan. Matkalla apuna on ollut viisas sielunhoito ja terapia, hiljaisuuden retriitit, hengellinen ohjaus, Tuomasmessu sekä ystävät ja läheiset. Ollaan tässä vähän ulkomaanmatkallakin. Kirjoittaja nimittäin patikoi Jordanjoen laaksossa ja kulkee Vapahtajan jalanjäljissä. Lukija pääsee matkalle mukaan, tosin ilman 40º hellettä. Kotimainen ekskursio tehdään kirjoittajan isän sukujuurille Savitaipaleelle ja käydään Savitaipaleen kirkossa.

Yllättävää on havaita, että vaikka pietistinen hengellinen perinne vetää jyrkkää rajaa maailmaan, se kuitenkin samalla omaksuu ajan hengessä olevan täydellisyyden tavoittelun. Hengellinen elämäkin ilmenee täydellisyyden tavoitteluna, ohjeiden ja käskyjen noudattamisena. Jumala mielletään taivaalliseksi biohakkeriksi, joka erehtymättömillä älylaitteillaan mittaa taukoamatta jokaista askeltamme ja moraalista ryhtiämme. Onko unohdettu, että kristinusko on ilosanoma Jumalan rakkaudesta? Jumalan rakkaus kohdistuu heikkoihin, rumiin ja kelpaamattomiin. Jumala rakastaa epärakastettavaa ihmiskuntaa. Identiteettimme on lähtöisin Jumalasta, joka ottaa meidät lähelleen ja ympäröi meidät iankaikkisella rakkaudellaan. Voimme vastata Jumalan rakkauteen sanomalla kyllä. Kun antaudut radikaalilla tavalla hänelle, uskot elämäsi ja itsesi hänen varaansa, riuhtaiset itsesi irti egosi ahtaasta vankilasta ja liu’ut hänen vapauteensa. Kristillisen mystiikan keskeinen sisältö on pysyä Jeesuksessa, jotta hänen elämänsä virtaisi minussa ja minun lävitseni. Saamme omaksemme jotakin vasta silloin, kun on olemme valmiita antamaan sen pois. Kun annamme eteenpäin, me itsekin aukenemme ja vapaudumme. Vain läpivirtaus tuo elämää.

Rakkaus, johon me kristityt uskomme, ei ole ideologia. Tämä rakkaus on persoonallinen suhde. ”Kristinusko on ensisijaisesti mystiikka ja vasta toissijaisesti etiikkaa” (Isä Wilfrid Stinissen). ”Ihmisten ei tarvitse pohtia niin paljon sitä, mitä tehdä; sen sijaan heidän tulisi ajatella, mitä heidän pitäisi olla” (Mestari Eckart (1260-1327/1328). Kristinusko ei anna ihmiselle uutta etiikkaa. Se on radikaalimpi: sen antaa uuden elämän. Läheinen suhde Kristukseen ei tarvitse olla tunteen asia. Jos opit tuntemaan heikkouttasi ja luottamaan yhä vähemmän omiin voimiisi, olet valmistanut itsesi vastaanottamaan Jumalan.

Pään usko, väittämien totena pitäminen, ei ole sitä mitä Raamattu kertoo meille uskosta. Usko on ennen kaikkea luottamusta Jumalaan. ”Uskomme kohde ei ole lause, vaan henkilö” (amerikkalainen teologi Marcus J. Borg).

Etusivu    Kirja-arvioinnit