Ahkeralle Raamatun lukijalle

 

Antti Laato: Vanhan testamentin selitysraamattu I. Laki. I-V Mooseksenkirja. Perussanoma 2018. 868 s.

 

Åbo Akademin Vanhan testamentin selitysopin ja judaistiikan professori Antti Laato on toimittamassa koko Vanhan testamentin selitystä viiden teoksen sarjassa. Ensimmäinen osa on jo valmistunut. Se sisältää Mooseksen kirjojen nimellä kutsutut viiden lakikirjan kokoelman eli Pentateukin. Onpa mahtava, etten sanoisi kauhea urakka. No, eiköhän se professorilta suju? Se on selvä, että karsintaa on koko ajan pakko suorittaa, sillä aineistoa Vanhaan testamenttiin mahtuu. Ja tulkintaa riittää, varsinkin, jos haluaa vielä kommentoida muita eksegeettejä. Teos on ilmeisesti tarkoitettu tavalliselle raamatunlukijalle ja mahdollisesti raamattupiiriin osallistuvalle. Kun lukee professori opit etukäteen, voi vähän briljailla tiedoillaan muille piiriläisille. Voihan teosta toki lukea ihan oman tietämyksensäkin laajentamiseksi. Ei tämä teos näytä kuitenkaan olevan mikään hartauskirja. Hartauskirjan kehittely alkaa vasta näiden tietojen pohjalta.

Nykyään näyttää olevan paljon kiinnostusta Raamattua kohtaan. Ihmiset haluavat oppia tuntemaan paremmin Raamattua. Siis, kuka nyt haluaa. Enemmistö ihmisistä toki antaa Raamattunsa pölyttyä hyllyssään, sikäli kuin hänellä enää on tätä Isoa kirjaa hallussaan. Luulen, että tavalliselle raamatunlukijalle tämä teos on hieman liian perusteellinen teos hallittavaksi, mutta voihan sieltä aina noukkia jyviä silloin, kun joku kohtaa tuntuu askarruttavan. Tieteelliseen debattiin tätä kirjaa ei ole tarkoitettu, vaikka kirja on laadittu tieteellisellä tarkkuudella, ja ammattiteologeillekin kirja on hyvä aiemmin opitun kertaus.

Minua kiehtoivat johdanto-opilliset tiedot, joissa ei varsinaisesti tullut esille mitään uutta, jollei sellaiseksi minun osaltani lasketa uskonnonfilosofista ekskursiota ja Lähi-idän tekstejä, jotka auttavat ymmärtämään Mooseksenkirjoja. Enpä ole aikaisemmin lukenut edes näin laajaa esitystä Gilgamesh-eepoksesta. Waltarin Sinuhen olen toki lukenut, mutta en sitä Sinuhen tarinaa, jonka pohjana Waltarin teos on. Amarna-kirjeistäkin olen kuullut lähinnä mainittavan, mutta nyt pääsin tutustumaan niihin yksityiskohtaisemmin. Hammurabi-lakikiven olen nähnyt Louvressa samoin kuin Mesan steelan. Nyt tuli luettua pitkä pätkä kivissä olevaa kirjoitusta suomennettuna. Jokaisen Mooseksenkirjan johdanto auttaa hyvin ymmärtämään tutkittavaa Pyhän kirjan osaa. Ehkä nämä johdannot ovatkin parasta osaa Raamatun kirjasarjan ymmärtämisessä. Luodaanhan tässä historiallista taustaa tapahtumille ja tarjolla on karttoja, joiden avulla ”pysytään kartalla”. Jokaisen kirjan johdannon lopuksi on yhteenveto kirjan uustestamentillisista yhteyksistä. Raamatun ulkopuoliset tekstien esittely on tosi hyödyllinen ja tarpeellinen, sillä niihin teoksessa myös aika ajoin viitataan.

Mitä tulee varsinaiseen raamatunselitykseen, siinä nousee voimakkaimmin esille raamatunkäännösten vertailu. Näyttää siltä, että kirjoittaja haluaa olla kriittinen viimeisintä raamatunkäännöstä kohtaan. Ehkä hän haluaa miellyttää kustantajaansa ja Lounais-Suomessa voimakkaasti vaikuttavia herätysliikkeitä, kun hän on nostanut nykyisen Kirkkoraamatun rinnalle vuoden 1933 Vanhan testamentin käännöksen ja vuoden 1776 Biblian, jota käytetään muun muassa rukoilevaisten ja esikoislestadiolaisten herätysliikkeissä. Mistään ei käy ilmi, että nykyinen raamatunkäännös ei pyrikään sanatarkkuuteen vaan dynaamiseen ekvivalenssiin. Käännöksen tarkoituksena on siis tuoda esiin alkuperäisen tekstin merkitys ja intentio niin, että syntynyt kohdekielinen teksti on mahdollisemman selkeää ja idiomaattista. Sanatarkkuus on kapulakieltä, jota raamatunlukija ei voi ymmärtää. Laato esittää usein sanatarkkaa käännöstä oikeana, mitä se toki varmaan onkin, mutta ymmärtääkö lukija sen? Miksikään ’vapaaksi’ käännökseksi ei mielestäni uutta raamatunkäännöstä voida ymmärtää, vaikka se siltä vaikuttaisikin. Se on selvä, että usein käännöstä on pakko tulkita, koska alkuteksti tai sen merkitys on epäselvä. Joskus raamatunkäännöksessä ilmoitetaan alaviitteessä tekstin kirjaimellinen tulkinta. Mikäli näin ei ole menetelty, on raamatuntutkijoiden ja opettajien tehtävänä kertoa, mitä ongelmallinen kohta tarkoittaa. Vanhan testamentin käännöksen harmonisoiminen vastaamaan Uuden testamentin oletettua kristillistä tulkintatapaa on ongelmallista. Vanha testamentti on ensi sijassa juutalaisten kirja. Käännökseen ei pidä sisällyttää uustestamentillista tulkintaa. Se voidaan tehdä kyllä kristillisessä opetuksessa. Varhaiskristittyjen raamatuntulkintaan vaikutti merkittävästi varhainen kreikkalainen käännös, nk. Septuaginta.

Lopputulemana tekisi mieleni sanoa, että Laato esittää hyvän avauksen, joka luultavasti panee monen lukijan etsimään muita Vanhaa testamenttia selittäviä teoksia. Pyhän kirjan tutkimisesta taitaa tulla koko elämän kestävä projekti, ei vain professorille itselleen, vaan myös hänen teoksensa lukijalle.

Etusivu    Kirja-arvioinnit