Kutsumukseksi orpokoti
Sisko Latvus: Viipurista
Parikanniemeen. Päivä 2020. 267 s.
Sisko Latvus kertoo isänsä äidistä, Aura Latvuksesta, ja
tämän veljestä, Väinö Hoikasta. Kaunokirjallinen teos sisältänee paljon
fiktiivistäkin ainesta, mutta tapahtumat ovat tosia.
Viipurilaisen kellosepän poika kärsii nuoruudesta alkaen
kivuliaasta sairaudesta, johon hän etsii apua - ei vain kotimaastaan - vaan
maineikkaista ulkomaisista sanatorioista. Samalla mies etsii onnellista ja
huoletonta elämää. Mies alkaa vaipua epätoivoon. Hänen sairauteensa ei löydy
parannuskeinoa. Tätäkö elämä on: riutua kohti kuolemaa nuoruudesta alkaen?
Tuttavapiiriin kuuluva helsinkiläinen orpokodin pitäjä Aini Warski on tutustunut
uukuniemeläiseen horrossaarnaajaan, Helena Konttiseen, joka ei vain julista
sanaa, vaan myös ennustaa maailman tulevaisuutta ja ihmisten kohtaloita. Aini
suosittelee Väinölle käyntiä horrossaarnaajan pakeilla. Sivistyneelle
kansakoulunopettajalle turvautuminen naissaarnaajaan kuulostaa vastenmieliseltä.
Ei hän halua turvautua uskonnolliseen puoskariin ja selvännäkijään. Sairauden
kurimuksessa ystävän suostuttelu vie kuitenkin miehen oppimattoman
maalaisemännän tupaan. Emäntä hoitaa arkisia askareitaan, mutta tapansa mukaan
sitten vaipuu horrokseen ja profetoi kansankynttilästä ja hänen perheestään
sanoja, joista hän ei ole voinut saada tietoa edes ystävältään Ainilta.
Profeetta antaa miehelle kansanomaisia, mutta yksityiskohtaisen tarkkoja
terveydenhoito-ohjeita. Vaikkei hän heti parannukaan, horrossaarnaajan
kohtaaminen saa aikaan hänen elämässään täydellisen muutoksen.
Ateneumissa kuvataiteilijan oppia saanut sisko Aurakin on
paljon maailmaa nähnyt, mutta onnettomaan avioliittoon ajautunut nuori nainen,
joka synnyttää kaksi lasta, mutta jää miehelleen vieraaksi. Mies harjoittaa
afäärejään ympäri Suomea. Häntä ei kotona paljon näe. Pariskunta alkaa alusta
lähtien erkaantua toisistaan. Tilannetta ei helpota se, että Auralla on naimaton
(hovioikeuden)asessoriystävä, jonka kanssa kehkeytyy rakkaussuhde, vaikka mies on ystäväänsä
parikymmentä vuotta vanhempi. Aviopari ottaa viimein eron, ei kuitenkaan sen
tähden, että vaimolla on rakastaja, vaan koska heidän keskinäinen kiintymyksensä
on sammunut. Nyt Aura oli vapaa uuteen suhteeseen, mutta käy niin onnettomasti,
että asessoriystävä kuolee. Veli yrittää suostutella Auraa Helena Konttisen
tapaamiseen. Jospa profeetta viitoittaisi siskolle onnellista tietä
tulevaisuuteen. Aura käykin Helenan horrostilaisuudessa, mutta hän ei saa
neuvoja elämänsä järjestämiseen eikä elämä muuksi muutu tuossa käänteessä. Vasta
totuttautuessaan Viipurissa yksinäisen ihmisen lohduttomaan elämään hänelle
syntyy omassa päässään näky siitä, mitä hänen on tehtävä. Hänen on lopetettava
itsesäälissä piehtaroiminen ja ruvettava tekemään työtä toisten elämän ja onnen
hyväksi. Nämä toiset ovat orpolapsia, jotka ovat muuttaneet olosuhteiden pakosta
Helsingistä ja Nurmijärveltä Uukuniemen Parikanniemeen, paikkaan, jossa aiemmin
sijaitsi Helena Konttisen vaatimaton koti. Siihen asettui Väinö Hoikka
perheineen ja uusi orpokoti rakennettiin samalle tontille. Kun orpokodin
pitkäaikainen johtaja vetäytyi pois, tarvittiin uusi äitihahmo, joka pitäisi
lapsista huolta. Väinölle ei olisi tullut mieleenkään kysyä sisartaan tähän
tehtävään ja tuskinpa hän olisi halunnut sisartaan siihen taivutella. Päätös
syntyi siskon omassa mielessä veljelle suurena yllätyksenä.
Tästä aiheesta on kirjoitettu paljon. Kirjan lopussa on
kirjallisuuslähdeluettelo, jossa mainitaan useita teoksia. Niistä näyttää
puuttuvan Erkki Lemisen kirja Orpojen äiti. Kun tässä kaunokirjallisessa
teoksessa ei ole tarkoituskaan harjoittaa tutkimusta, niin on ymmärrettävää,
ettei pitkää lähdeluetteloa tarvita. Kaunokirjallinen tyylilaji tuo kertomuksen
henkilöt paljon lähemmäksi lukijaa kuin mikään objektiivista tarkkuutta vaativa
tutkimus. Kirja on ajankuva 1910-luvun Viipurista, jossa isänikin näki
päivänvalon juuri mainittuna ajankohtana. Toinen ajankuva johtaa kirjan
otsikonkin mukaan Uukuniemelle, jossa Helena Konttisen nk. vaihetuspäivien
pohjalta syntyi paikkakunnan nimeä kantava oma uskonnollinen herätysliikkeensä.
Siellä sai sijansa myös orpokoti, joka sittemmin, alueluovutusten jälkeen, on
toiminut Ristiinan Vitsiälässä.