Reformaation dominoeffekti

Peter Marshall: Reformaatio. Niin& Näin 2017. 157 s.

Monien suomalaisten ja luterilaisten reformaatiota kuvaavien julkaisujen joukkoon tarvitaan tosiaan ulkopuolista perspektiiviä tasapainottamaan näkemystä. Onko meillä ehkä taipumusta puolustella Lutheria tai valikoida luterilaisen perinteen näkemyksiä tietoisesti tai alitajuisesti? Perspektiivi avautuu myös poikkitieteelliseen suuntaan, kun kirjoittajana on historianfilosofiaan perehtynyt professori Warwickistä. Teos on ilmestynyt alkukielisenä jo vuonna 2009, mutta käännetty suomeksi vasta tänä reformaation juhlavuonna, jolloin aiheen ajankohtaisuus houkuttaa osallistumaan aiheen käsittelyyn eri näkökulmista. Kustantajana toimii tamperelainen kustantamo, joka on mainostaa julkaisevansa Suomen ainoa filosofiaan keskittynyttä kirjasarjaa. Kirjan kääntäjä on kirjasarjan päätoimittaja. Kuulostaa siltä kuin kääntäjä olisi käyttänyt apunaan tietokoneen kääntäjäohjelmaa. Hieman apua olisi ehkä tarvittu.  Facere quod in se est” on suomeksi ”tehdä voitavansa”. Ehtoollisen ”perustussanat” on suomeksi ”asetussanat”. Pyhällä öljyllä voidellut ”suvereenit” ovat hallitsijoita, kuninkaita. ”Propaganda fiden seurakunta” on ”Uskon levittämisen kongregaatio” (sana kongregaation voitaisiin suomeksi kääntää lähinnä seuraksi).

Pienet käännösongelmat eivät kuitenkaan peitä alleen teoksen laajaa perspektiiviä ja nokkelaa sanailua, jossa tieteellinen tutkija on ottanut tyylikseen sanomalehden viestinnän. Reformaatio kaipaa laaja-alaista selvitystä. Ilmiö ei ole vain luterilaisuuden rajoihin supistunutta ”uskonpuhdistusta”, yhteiskuntaan, politiikkaan ja kulttuuriin merkittävästi vaikuttanut reformaatioiden sarja. Lutheria kovempia tekijöitä ovat olleet – jos reformaation vaikuttajien painoarvoa mitataan kannattajamäärissä – ns. reformoidut eli kalvinistit ja uudestikastajat, millä nimellä heitä nyt sitten eri puolilla ja eri aikoina kutsutaankin . Reformaatiota seurasi katolisen kirkon vastareformaatio. Pitäisi tietysti puhua myös ennen reformaatiota esiintyneistä edellä kävijöistä, ainakin Wycliffistä ja Hussista, joiden painotuksissa oli selkeän reformatorisia sävyjä. Aika ei kuitenkaan ollut kypsä laajamittaiselle kapinalle ennen kuin katolisen kirkon uskonnäkemykset ja käytännön toimet herättivät vastareaktion. Aneiden myynti saavutti sellaiset mittasuhteet sekä kirkon oppia että toimintatapoja ajatellen, että jonkun oli älähdettävä. Älähtäjä oli kirkon uskollinen poika, munkki, joka oli vihkiytynyt ja sitoutunut mitä syvimmin kirkkonsa palvelijaksi.

Lutherin reformaatio jäi monien mielestä puolitiehen. Zwingli riisui kirkot kuvista ja varsinkin veistoksista kuin myös uruista. Hän rakensi todellisen sanan kirkon. Calvin teki Raamatusta lakikirjan, jonka mukaan yhteiskuntaa ohjataan. Muutamissa maissa reformaatio toteutettiin kuningasvetoisesti. Hallitsijan toteuttama reformaatio ei syntynyt teologisesta tarpeesta säädellä pelastuskysymyksen oikeaa tulkintaa, vaan kuninkaan halusta siirtää kirkon varat valtion kassaan. Näin tapahtui myös Ruotsissa, kuten tiedämme. Melkein kaikissa Euroopan maissa oli oma reformaationsa. Reformaatiolla oli oma dominoeffektinsä. Aluksi reformaatio menestyi hyvin ja supisti merkittävästi katolisen kirkon vaikutusta, mutta kun katolinen kirkko kävi vastaiskuun, kävi niin, että protestantismin oli lopulta peräännyttävä. Tähän kehitykseen vaikutti tietysti reformaation hajoaminen lukuisiin erilaisiin kuppikuntiin, mutta myös hallitsijoiden poliittiset intressit, joissa taktiset kuviot saivat välillä entiset viholliset liittymään yhteisen vastustajan taakse. Uskonsodat eivät olleet aina pelkästään uskonnosta johtuvia. Ne olivat poliittista valtataistelua, johon uskonto antoi pienen sivumausteen.

Eurooppa oli 1500-luvulla ilman reformaatiotakin käymistilassa. Renessanssi, humanismi, tieteellinen kehitys, laajentunut maailmankuva ja –kauppa, kirjapaino- ja lukutaito, kansallisvaltioiden synty mullistivat maailman. Keskiaika vaihtui uuteen aikaan. Historianfilosofian kannalta uskonopilliset muutokset oli pieni tekijä kehityksen kaoottisessa valtavirrassa. Oltiin kulkemassa kohti moninaisuutta ja moniarvoisuutta, vaikka piti olla kulkemassa kohti hengellistä yksimuotoisuutta. Uskonto ja politiikka alettiin hahmottaa erilliseksi elämän alueiksi. Marshall ei liputa sille pitkään vallalla olleelle käsitykselle, jonka mukaan protestanttinen etiikka johti kapitalismin syntyyn niin kuin sosiologi Max Weber oli väittänyt. Protestanttinen uskonto ei myöskään hävittänyt uskoa yliluonnolliseen ja magiikkaan. Pimeän keskiajan sijasta reformaation jälkeen koitti pimeä 1600-1700 -luku noitavainoineen.

Marshall kiinnittää huomiota myös siihen, millä tavalla kirkkojen välinen suhde on kehittynyt viime päiviin asti. Nyt aletaan uskaltaa pitää reformaatio oman aikansa ilmiönä. Kristittyjen hajaannus ja jakautuminen kuppikuntiin on sellainen lopputulema, jota kukaan ei alkuvaiheessa toivonut eikä ehkä edes aavistanut. Mutta ilmiö oli vähän kuin painekattila. Paine ehti nousta jo niin suureksi, ettei keitos päässyt kypsymään hitaasti ja rauhallisesti, vaan seurauksena oli räjähdys. Nyt on aika rakentaa yhteyttä. Reformaatiota ei voi peruuttaa eikä kirkkoja voine enää ryhmittää yhden keskusorganisaation alle. Mutta nyt voidaan etsiä totuutta yhdessä, kunnioittaa vastapuolta ja keskustella kiihkottomasti. Jos asiat edistyvät hyvin, niin joidenkin osapuolien on mahdollista päästä ehtoollisyhteyteen. Toisilla on mahdollista hyväksyä vastapuolen virkakäsitys ja työvoimaa voidaan siirtää yli rajojen.

Etusivu    Kirja-arvioinnit