Kambodžalainen kulttuurikylpy

Saara Ojanen: Mekongin mutkassa. SLS 2015.

 

 

 

Suomen valtion kehitysyhteistyö ulottuu ainakin kansalaisjärjestöjen kautta myös Kambodžaan, maahan Vietnamin ja Thaimaan välissä. Myös Suomen Lähetysseura aloitti työn Kambodžassa vuonna 2000. Työtä ehdittiin aloittaa myös Vietnamissa, mutta nykyisen hallituksen päätettyä leikata kansalaisjärjestöjen kautta tehtävää kehitysyhteistyötä Vietnamin työ on päättymässä.

 

Kirkon Ulkomaanavun työntekijä Saara Ojanen ehti pitkään tehdä työtä Afrikassa, kun hän vuonna 1985 sai Luterilaiselta Maailmanliitolta kutsun Kambodžaan. Kehitysyhteistyön konkarillekin oli varmaan kova haaste siirtyä vaikeista ja köyhistä Afrikan oloista vielä ankarampiin ja vaarallisempiin oloihin. Olivathan Pol Potin johtamat punaiset khmerit aiheuttaneet maassa puolentoista miljoonan ihmisen kansanmurhan, jonka seuraukset tulivat tuntumaan kansan elämässä sukupolvien ajan. Vuonna 2007 saatiin vihdoin toteutetuksi oikeudenkäynti, jossa kansanmurhan elossa olevat syylliset tuomittiin.  Saara Ojanen kertoo ehdottaneensa Kalevi Sorsalle jo vuonna 1987 kansainvälisen tuomioistuimen perustamisesta kansanmurhan rikollisten saattamiseksi oikeuden eteen. Voi sanoa, että maassa vallitsi pelon ilmapiiri aina tuomioistuimen perustamiseen asti, vaikka maassa olivat vallinneet jokseenkin turvalliset olot vuonna 1993 pidettyjen YK:n valvomien vaalien jälkeen. Ojanen oli uudemman kerran Kambodžassa vaalitarkkailijana, mihin hänelle antoi hyvät edellytykset aikaisempi maan tuntemus. Jatkossa hän tuli seuraamaan maan oloja vielä parin seuraavan vuosikymmenen ajan. Siihen hänelle oli yhtenä perusteena se, että hän oli tutustunut jo ensimmäisellä työkaudellaan yhteen kambodžalaiseen perheeseen, joka omi hänet omaan perheeseen kuluvaksi jäsenekseen maan tavan mukaan. Ensiksi Ojanen on perheen äidin siskokseen kutsuma perheen jäsen, sitten lasten tukija, toinen äiti ja viimein lastenlasten isoäiti, ensimmäisen ”lapsenlapsen”, Sary Ojanen Makin, kaima. Perheystävyyden myötä kasvoi maan ja sen tapojen tuntemus kuin myös vaatimaton khmerin kielitaito. Vierailut Kambodžassa olivat aina lämpimän perheyhteyden sävyttämiä. Ystäväperhe järjesti matkoja eri puolille maata niin että tutuiksi tulivat sekä Siaminlahden hiekkarannat että UNESCOn maailmanperintökohde Angkor Watin temppeli, jonka kuva on myös maan lipussa.

Saara Ojanen toimi maassa kehitystyöntekijänä, jonka tarkoituksena ei ollut kristinuskon julistaminen eikä länsimaisen kulttuurin levittäminen. Kristilliselle lähetystyölle maa on vaativa haaste, onhan kansasta lähes 97 % buddhalaisia. Pääasiassa cham-kansanryhmään kuuluvia muslimeja on 2 % väestöstä, kristittyjä on noin 0,5 % samoin kuin muiden uskontojen harjoittajia. Kristityt asuvat pääkaupungissa Phnom Penhissä ja muissa suurissa kaupungeissa.

 

Kirjan nimi Mekongin mutkassa vie lukijan koko maan halki vievän valtavan joen varrelle pieneen kylään, josta Ojasen kambodžalainen ”sukulaisperhe” on kotoisin. Onneksi kirjan kansisivuissa on Kambodžan kartta, jotta lukija voi pysyä kartalla liikuttaessa ihan oudon nimisissä paikoissa. Valokuvaliite on etupäässä kirjoittajan perhealbumista ja elävöittää hyvin tapahtumien kulkua ja antaa kasvot kirjassa esiintyville henkilöille.

Näyttää siltä, että Kambodža on päässyt kehityksessä jaloilleen. Siitä on kasvanut kuningaskunta, jota hallitaan parlamentaarisesti. Maata ja sen infrastruktuuria on kehitetty valtavasti. Punakhmerien aikana koulu oli kirosanaa pahempi asia: koulun käyneet murhattiin ensin. Nyt koulutus on arvostettua, mutta kilpailu korkeamman asteen kouluissa ja työpaikoilla on kova. Avainsana kehitykselle on kuitenkin rauha.

Etusivu    Kirja-arvioinnit