Punapapin koetus

Heikki Palmu: Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat. Kirjapaja 2016.

Vieraillessani Kalannin pappilassa kesällä 1965, jolloin toimin Kansan Raamattuseuran julistustyöntekijänä, en vielä tiennyt, millainen veljessarja on tässä pappilassa varttumassa. Rovasti Allan Palmu otti ystävällisesti vastaan minut ja työtoverini Raili Koposen ja esitteli Kalannin seurakuntaa. Telttakokoussarja pidettiin varhaisen herännäisyyden syntypaikalla Santtion kylässä. Kalannissa käynti oli minulle näin ollen eräänlaista pyhiinvaellusta. Pappilassa kasvoi kolme myöhemmin papeiksi valmistuvaa poikaa. Hannu oli kurssitoverini teologisessa tiedekunnassa, Matti myöhempi työtoverini Etiopiassa ja Heikki työtoverini Lappeenrannan rovastikunnassa, kun Heikki toimi Suomenniemen kirkkoherrana.

Hannu ja Matti valmistuivat molemmat lähetystyöntekijöiksi. He edustivat perinteistä seurakuntanuoriporukkaa, joille poliittinen toiminta on vierasta - niin ainakin ymmärrän. Heikki sen sijaan hakeutui tai ajautui (?) ajalle ominaiseen vasemmistolaiseen liikehdintään, joka varttui nimenomaan Suomen kristillisen ylioppilasliiton (SKY) ja sen alajärjestöön kuuluvassa Ylioppilaiden kristillisessä yhdistyksen (YKY) piirissä. Minua virta vei syksyllä 1964 perustettuun Ylioppilaslähetykseen ja seuraavana vuonna perustettuun Kansan Raamattuseuran ylioppilastoimintaan. Vain yhden kerran kävin YKY:ssä. Olin lähinnä haastattelukäynnillä tekemässä jonkinlaista tutkimusta kristillisestä ylioppilastoiminnasta. YKY:ssä minua vastaanottamassa oli myöhemmin SKDL:n kansanedustajana tunnetuksi tullut Terho Pursiainen, jonka rehvastelevalta, ellei ivalliselta vaikuttava käyttäytyminen tuntui minusta oudolta. Vaikkei tarkoitukseni ollutkaan tutustua YKYyn liittymismielessä, niin tämän käynnin aiheuttama vaikutelma oli luotaantyöntävä. Poliittinen toiminta ja vasemmistolaisuus olivat minulle vieraita aatteita. Kotikasvatuksestanikin iskostunut sääntö oli, että papin ei pidä politikoida. Papin on oltava koko seurakunnan pappi.  Valmistuttuani papiksi olin lähetyskurssilla keväällä 1968 ja, kesällä kielikurssilla Englannissa ja syksyllä Suomen Lähetysseuran julistustoimen palveluksessa odottaen lähtöä Etiopiaan. Niinpä opiskelijaelämä oli jo takanani vanhan (ylioppilastalon) valtauksen aikaan. Heikki Palmu oli juuri tällöin aloittanut teologian opinnot. Hänellä oli hyvin voimakas oikeudenmaisuuden tunto. Nuoruuden innolla hän ajautui mukaan vasemmistolaiseen ylioppilasbuumiin. Hän näki, että maailma on täynnä vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Vääryyksien syynä on rakenteellinen poliittinen vääristymä, jossa toiset pääsevät keräämään rikkauksia ja toiset on hylätty köyhyyteen. On tehtävä vallankumous Neuvostoliiton ja Itä-Saksan malliin. Näihin maihin Heikki Palmu tekikin vierailuja aina Bulgariaan saakka vakuuttuen siitä, että siellä on poliittinen järjestelmä, jossa heikoista pidetään huolta.

Teologian opiskeleminen ja poliittisten pamflettien esittäminen vasemmistolaisin näkemyksin ei ole mikään ongelma. Mutta kirkon viran ja pappisvihkimyksen saaminen voi nousta ongelmaksi. Uusvasemmistolaisuus törmäsi 60-luvulla kirkon ja pappien piirissä vallitsevaan oikeistolaiseen hegemoniaan, jossa kirkon piirissä ei politikoitu, mutta käytännössä kirkko sai tukensa poliittiselta oikeistolta. Vasemmiston pyrkimyksenä sen sijaan oli kaventaa kirkon sidonnaisuutta valtioon, mikä merkitsi kirkon talouden heikentymistä. Uskonnonopetus haluttiin poistaa kouluista. Aamuhartaudet muutettiin päivänavauksiksi. Uskonto haluttiin työntää pois julkisesta elämästä. Eritysesti vasemmisto näki kirkon ja valtion allianssin vahingolliseksi molemmille osapuolille. Heikki Palmu määritteli omaksi profiilikseen kristityn sosialistin. Kirkon valtaapitävät määrittelivät hänet yksioikoisesti marxilaiseksi ja kommunistiksi, vallankumoukselliseksi partajeesukseksi, joka ajaa kirkolle vahingollisten voimien etuja. Palmu suoritti aseettoman varusmiespalveluksen ja kieltäytyi valan antamisesta. Hän arvosteli myös papinvalan antamista. Kirkko sitoutti siinä työntekijän palvelukseensa, kun kristityn pitäisi sitoutua vain Kristuksen palvelukseen, joka kielsi Vuorisaarnassaan valan antamisen.

Heikki Palmu halusi pois rintamailta etsien papin virkaa joko pohjoisesta tai idästä. Oulu tuomiokapitulissa ei tätä näkemystä ymmärretty, vaan vedottiin parokiaaliseen järjestelmään, jossa kukin palvelkoon kirkkoaan omalla kotiseudullaan. Kapitulin nihkeyteen oli kuitenkin suurempana syynä pappiskandidaatin näkyvä poliittinen toiminta ja varsinkin sen poliittinen väri, punainen. Pelättiin, että vasemmistolaiset soluttautuvat Suomen kirkkoon ja sisältä päin nakertavat kirkon toimintamahdollisuuksia. Oulun tuomiorovastin näkemyksen mukaan Palmun piti perua julkisesti vasemmistolaiset näkemyksensä osoittaakseen, että hän on muuttanut mieltä ja tehnyt parannuksen. Palmu ilmoitti luopuvansa politikoimisesta astuessaan pappisvirkaan. Mutta se ei riittänyt. Kohtalon ivaa on, että Palmu joutui haluamansa työn sijasta uskonnonopettajaksi kouluun, tehtävään, joka ehkä vasemmiston piirissä koettiin yhteiskunnan laitokseen sopimattomaksi aineeksi. Tehtävän sisältökin oli hänelle sopimaton. Kirja sai kuitenkin veikeän oulunkielisen nimensä kirjoittajan lyhyestä koulutyöstä Oulussa.

60-luku oli merkittävä historiallinen käänne. Uusvasemmistolaisuus nousi myös kirkon sisällä vaikuttavaksi voimaksi. Ennestään oikeistolaiseksi tunnettu herännäisyyskin elätti sisällään kasvavaa vasemmistolaista vaikutusta. Tämän yhteiskunnallisen muutoksen ja myrskyn silmässä oli Heikki Palmu. Muistelma on kertomus traagisesta katsomusten yhteentörmäyksestä, jossa papin perinteestä poikkeava poliittinen näkemys vaikuttaa hänen työhönsä, perheeseensä, elämäänsä ja toimeentulonsa. Lukijan sympatiat tulevat kaltoin kohdellun ja väärin ymmärretyn nuoren miehen puolelle, joka taistelee ihanteiden, totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Jonkinlaista luopumista periaatteista osoittaa kuitenkin pelkkä hakeutuminen papin virkaan, joka edellyttää valaa, ja luopuminen kärjekkäistä poliittisten mielipiteiden esittämisestä julkisuudessa. Mutta aatteistaan hän ei luovu. Älköönkä häntä epäiltäkö sellaiseksi, jota hän ei ole, siis marxilainen tai kommunisti.

Etusivu    Kirja-arvioinnit