Kulttuurihistoriallinen oppitunti

Risto Pottonen: Luterilainen Neitsyt Maria. Omakustanne/BoD 2020.

Vantaankosken papin virasta eläkkeelle siirtynyt Risto Pottonen on tutkinut tarkkaan luterilaisen kirkon käsitystä Mariasta. Toisin kuin nykyään taidamme ajatella luterilainen kirkko pitää kiinni jakamattoman kirkon Mariaa koskevasta näkemyksestä: hän on neitseellinen Jumalan synnyttäjä, ikuinen neitsyt. Uuden testamentin mainitsemat Jeesuksen veljet (ja sisaret – Mark. 6:3) eivät ole ollenkaan Marian lapsia, vaan Joosefin edellisestä liitosta syntyneitä lapsia. Luther vahvisti uskonsa Marian neitseellisyyteen Schmalkaldenin opinkohdissa 1537. Lutherin seuraajat vahvistivat oppi-isänsä uskon 1577 ilmestyneessä Yksimielisyyden ohjeessa. Neitseellisestä synnytyksestä ei kuitenkaan ole yksiselitteistä raamatunkohtaa; uskonkäsitys perustuu kirkon perimätietoon. Pottonen yrittää tutkimuksensa perusteella hahmottaa luterilaista mariologiaa, joka ei kuitenkaan voi olla tunnustuskuntaista. Sehän on koko katolisen kirkon yhteistä uskoa. Pottonen pitää kahdeksannen käskyn rikkomisena niitä lausuntoja, joissa varsinkin ortodoksista Marian kunnioittamista pidetään Marian palvontana. Luterilaisilla näyttäisi olevan tarve moittia katolisia kirkkoja Marian asettamisesta Kristuksen rinnalle tai jopa hänen edelleen, ehkä suoranaisesti pelastuksen välittäjän asemaan. Kristillisen opin tasolla luterilainen mariologia ei poikkea merkittävästi jos ollenkaan katolisesta mariologiasta. Pottonen on valmis jopa hyväksymään rukouksien osoittamisen Marialle, toki sillä edellytyksellä, ettei sillä syrjäytetä Kristuksen asemaa pelastuksen välittäjänä. Ennen kaikkea Ave Maria –rukousta tulisi käyttää ahkerasti. Näinhän teki oppi-isämme Luther, joka ei ehkä varsinaisesti arvostellut muidenkaan pyhimysten kunnioittamista, vaan hän varoitti epäjumalanpalvonnasta, pakanuudesta ja Kristuksen syrjäyttämisestä. Lutherin mariologinen perusteos on Marian kiitosvirren (Magnificat- Luuk. 1: 46-55) selitysteos 1521. Luther yhtyy varauksettomasti Vanhan kirkon tunnustukseen, jossa Mariaa kutsutaan Jumalan äidiksi. Varauksella hän suostuu myös käyttämään Mariasta nimitystä ”taivaan kuningatar” (Regina Coeli). Maria saa olla Kristuksen kirkkauden valtaistuimen oikealla puolella, ei toinen Sebedeuksen pojista (Mark. 10:37). Oliko Maria myös synnitön? Luther opetti 1530-luvulla, että Pyhä Henki puhdisti Mariasta tulevan ihmisyyden, niin että Kristus, joka oli synnitön jumalalliselta luonnoltaan, oli synnitön myös inhimilliseltä luonnoltaan. Roomalaiskatolinen kirkko ratkaisi Marian synnittömyyden vuonna 1854 dogmillaan Marian tahrattomasta sikiämisestä (”immaculata conceptio”). Tässä päättelyketjussa tulee kuitenkin aukko seuraavan sukupolven, Marian äidin kohdalla. Eikö hänenkin pitäisi olla synnitön, jotta hän voisi synnyttää synnittömän? Ajatteluketju johtaa loputtomaan pähkäilyyn, joten parempi unohtaa koko asia.

Luther kirjoitti myös selityksen Ave Mariaan Rukouskirjassaan (1522) Siitä Mikael Agricola otti sen suomenkieliseen rukouskirjaansa (1544). Lutherin ja Agricolan teksti käsittää vain Enkelin (Luuk. 1:28) ja Elisabetin (Luuk. 1:42) tervehdykset, ei lisäykseen tullutta esirukouspyyntöä. Se ei ollut vielä silloin vakiintunut nykyiseen muotoonsa. Luther käytti Ave Maria –tervehdystä, mutta hän torjui Marian ja muiden pyhien avuksihuudot. Tarkoituksena oli vähentää lähestymistä paavin kannattajiin.

Jatkossa Pottonen selvittää, miten Marian kunnioitus tulee esille pyhissä kuvissa, katekismuksessa , saarnoissa, kirkkomusiikissa, virsissä, kirjallisuudessa, messussa ja kirkkovuodessa. Jos jollekin neitseestä syntyminen on liian kova pala hyväksyttäväksi ja totena pidettäväksi, niin kaikille lienee tarpeellista tutustua Neitsyt Marian kunnioittamisen vaikutushistoriaan. Se törmää silmille ainakin Keski-Eurooppaan matkaileville, jos ei jo keskiaikaisissa suomalaisissa kirkoissa. Erityisen mielenkiintoisena ja silmiä avaavina pidän Pottosen selostuksia pyhistä kuvista. Ilman kuvateologian ymmärtämistä suomalainen turisti kävelee ihan toopena kristillisessä kulttuurimaailmassa. Minäkin yritin nyt oppia, mitä on deesis. Se on bysanttiselta ajalta periytyvä ikonin kuva-aihe, jossa Kristus taivaallisessa kunniassaan on keskellä, hänen oikean kätensä puolella on Maria ja vasemman kätensä puolella Johannes Kastaja. Heidän kätensä ovat kohotettuina rukousasentoon Kristukseen päin. He ovat taivaassa olevia esirukoilijoita. Tämän kuvaustavan mukaan juuri he ovat Sebedeuksen poikien sijasta Kristuksen kuninkuuden oikealla ja vasemmalla puolella (Mark. 10:35-). Johannes Kastaja oli Jeesuksen sanojen mukaan ”suurin naisista syntyneiden joukossa” ja Maria Elisabetin tervehdyksen mukaan ”naisista siunatuin”. Nämä kaksi pyhää ovat lähimpinä Kristusta ja Kirkon ensimmäisiä esirukoilijoita. Marian puoli ei tullut esille vain alttaritaulussa, vaan myös kirkon istumajärjestyksessä: naiset istuivat alttarilta katsoen oikealla, miehet vasemmalla puolella. Oikea puoli oli maalaustaiteelle Uuden testamentin kuva-aiheiden puoli ja vastakkainen Vanhan testamentin puoli.

Pottonen pitää vaikuttavimpana deesis-kuvana Hollannissa olevaa Gentin moniosaista alttaritaulua, ehkä maailman hienointa taideteosta. Siinä kuvataan vaikuttavalla tavalla pelastuneiden kokoontuminen palvomaan taivaallista Jumalan Karitsaa. Käydessäni Gentissä vuonna 2015, tutustuin tarkkaan tähän alttaritauluun ja kirjoitin siitä selostuksen kotisivuilleni (mistä se nyt on kyllä jo siirtynyt arkiston puolelle). Jatkossa seuraa reformaation pyhät kuvat esimerkkeinä Lucas Cranach vanhemman moniosainen alttariteos Johannes Kastajan kirkossa Neustadt and der Orlassa ja molempien Cranachien neliosainen alttaritaulu Wittenbergin kaupunginkirkossa sekä Lucas Cranach Vanhemman teos Jeesus ristillä Weimarin pyhien Pietarin ja Paavalin kirkossa. Nämä teokset löytyvät unkarilaisesta webbigalleriasta (wga.hu/), jos haluaa nähdä taideteoksen samalla kun käy läpi Pottosen selostusta. Sitten siirrytään Suomeen Lohjan ja Hattulan keskiaikaisiin kirkkoihin ja myöhemmältä aikakaudelta peräisin oleviin kirkkoihin, joista merkittävin on Haukiputaan kirkko. Seuraavissa luvuissa esitellään Ristiinnaulitun kuvia eri puolilla Suomea ja jouluaiheisia maalauksia, joista merkittävin lienee kirjan kansikuvanakin oleva Vaasan kirkon alttaritaulu. Suomalaisten taiteilijoiden maalaukset antavat usein kuvan suomalaisista ihmisistä, joista useat esittävät taiteilijan mallinaan käyttämiä henkilöitä. Maria voi olla alttaritaulun aiheena muutenkin kuin vain pitkäperjantain tai joulun aihetta esittävissä alttaritauluissa. 1900-luvulla alttaritauluihin tuli uusia aiheita, raamatullisten lisäksi nykyihmisten elämästä. 1900-luvun lopulla modernismista tuli vallitseva taiteen suunta. Kirkon arkkitehtuuri tuli niin hallitsevaksi, että varsinkin esittävät kuvat hävisivät. Siirryttiin keskiajan ja puhdasoppisuuden kokonaisvaltaisesta kuvaohjelmasta kuvattomiin symboleihin. Abstrakti kuvaustapa teki mahdottomaksi esittää inkarnaatioteologiaa ilmentävää näkyvää Jumalan kuvaa. Kirjoittajan mielestä jokaiseen kirkkoon tarvittaisiin Maria-aiheinen teos, joka sijoitetaan saarnatuolin läheisyyteen tai muuanne Marian puolelle.

Kirjoittaja esittelee luterilaisen teologian kehitystä reformaation jälkeen. Vielä puhdasoppisuuden aikana pysyttiin mariologiaa ajatellen reformaation ja sitä edeltävän vanhan kirkon aikaisessa uskossa. Valistuksen aika merkitsi muutosta. Kristillistä uskoa oppilauseina alettiin arvostella ja uskontunnustusta tulkita uusilla tavoilla. Paavin julistama uusi dogmi Immaculata conceptio (1854) aiheutti vastareaktion protestanttisessa maailmassa. Suomalaisilla herätysliikkeillä oli nuiva suhtautuminen Mariaan. Tämä kehityssuunta jatkui professori Osmi Tiililään asti, joka professorin tointa hoitaessaan edusti minimalistista mariologiaa. Työelämästä pois siirtyessään hän lähestyi merkittävästi katolista uskoa. Hän jopa pyrki katolisen kirkon jäseneksi, mihin hänellä oli hyvä syy, koska hän oli eronnut luterilaisesta kirkosta. Hän ei kuitenkaan ollut riittävän sitoutunut katoliseen kirkkoon, jotta hänet olisi voitu hyväksyä kirkon jäseneksi. Pottonen pitää kuitenkin myöhempää Tiililää ensimmäisenä suomalaisena mariologina. Tiililän seuraaja dogmatiikan oppituolin haltijana, Seppo A. Teinonen, siirtyi eläkeiässä katoliseen kirkkoon. Myöhemmät oppituolin haltijat olivat edeltäjiään paljon myönteisempiä inkarnaatioteologian esittelemisessä ja Marian sijoittamisessa osaksi Jumalan pelastussuunnitelmaa. Professori Eero Huovisen kynästä syntynyt uusi kristinoppi rohkenee nimittää Mariaa jälleen Jumalan äidin kunnianimellä. Huovinen lähentyi katolista kirkkoa siinäkin mielessä, että hän edusti Suomen kirkkoa katolisen kirkon kanssa käydyissä oppikeskusteluissa.

Kuten sanottu, vaikket voisikaan hyväksyä oppia Kristuksen neitseellisestä syntymästä puraisematta, antaa Pottosen kirja kyllä aihetta muistella, mikä asema Marialla on ollut vanhassa kirkossa ja mikä käsitys reformaattoreilla on ollut asiasta. Kulttuurihistoriallinen katsaus antaa yleissivistykseen kuuluvan kulttuurisen lukutaidon.

Etusivu    Kirja-arvioinnit