Suomen reformaatio alkoi Turusta

Pohjoinen reformaatio. Toimittaneet Meri Heinonen ja Marika Räsänen. Turku Centre for Medieval Studies &Turun historiallinen yhdistys 2016. 374 sivua.

Reformaation juhlavuoden kunniaksi on ilmestynyt paljon uutta kirjallisuutta. Aika tuhti paketti on tämäkin Turun historiallisen seura ja Turun yliopiston tutkimuskeskuksen julkaisema teos. Kirja keskittyy reformaatioon kulttuurisena ilmiönä ja uskonnollisena murroksena. Varsinainen teologinen pohdinta ei kuulu tämän teoksen aihepiiriin. Reformaatiota kuvataan pitkällä aikavälillä keskiaikaista taustaa jaa600-luvun puhdasoppisuutta vasten.. Teoksen kirjoittajina on useita historian, arkeologian, taidehistorian ja kielentutkimuksen asiantuntijoita.

Reformaation myötä kirkko menetti Ruotsissa suuren osan omaisuudestaan ja kuninkaasta tuli kirkon pää. Ymmärrys ihmisen suhteesta Jumalaan muuttui, pyhimysten palvonnasta ja kiirastuliopista sekä papiston selibaatista luovuttiin, suomen kielestä tuli kirjakieli.

Ruotsin valtakunnan itäisen osan tärkein kaupunki ja kirkollinen keskus oli Turku. Reformaation toi Suomeen Petrus (Pietari) Särkilahti, joka palasi Keski-Eurooppaan suuntautuneelta ulkomaan matkaltaan kotimaahansa ensimmäisenä avioituneena ruotsalaisena/suomalaisena kirkonmiehenä. Mitä kirkonmiesten sukupuolielämään tulee, niin kirja vahvistaa aiemminkin tunnetun tiedon, että selibaatti kielsi vain pappien avioliiton. Taloudenhoitajia tai apulaisia pappi sai kyllä pitää eikä niistä suhteista syntyneitä lapsia voinut välttää. Petrus toimi katedraalikoulun opettajana.

Vasta 1530-luvulla lähetettiin seuraavat opiskelijat ulkomaille ja nimenomaan Wittenbergiin. Tämä oli uuden hallitsijan Kustaa Vaasan kirkkopolitiikkaa, jolla hän asettui selvästi reformaation tukijaksi. Hänelle reformaatio oli kuitenkin enemmän valtapolitiikkaa kuin teologinen oivallus. Valtio oli pahasti velkainen ja reformaatio tarjoisi oivallisen tilaisuuden suorittaa varainsiirtoa kirkolta valtiolle (= kruunulle). Ensimmäiset Wittenbergistä palanneet opiskelijat olivat Thomas Fransisci Keijoi ja Canutus Johannis. Ensin mainittu nimitettiin katedraalikoulun rehtoriksi, jälkimmäinen Turun kirkkoherraksi. Seuraavana Wittenbergin kävijänä oli varsinainen Suomen reformaattori, Mikael Agricola, joka matkusti sinne yhdessä opiskelutoverinsa Martinus Teitin kanssa. Agricolasta tuli suomen kirjakielen luoja, joka tuotti merkittäviä kirjoja kirkon käyttöön, kuten ABCkirjan, Rukouskirjan ja Uuden testamentin suomennoksen. Agricolan kotiinpaluun aikoihin suomen kieli oli määrätty liturgiseksi kieleksi. Muutokset kirkon liturgisessa käytännöissä toteutettiin ensiksi Turun tuomiokirkossa, mistä ne pikku hiljaa levisivät yli maan. Tosin piispa Isaacus Rothovius valitti vielä 1600-luvun alussa, ettei Turussa noudatettu kaikkia puhtaan opin tapoja.

Nämä asiat on opittu hyvin koulun kirkkohistorian opetuksessa, mutta käsiteltävänä oleva teos avaa uuden tiedon verhoja niille jotka haluavat tarkemmin perehtyä reformaation etenemiseen. Aateliin ja reformaatioon viittavan otsikon alla kerrotaan kuninkaasta ja aatelista reformaation rakentajina, aristokraattien lahjoista kirkolle 1500-luvulla, Itämeren alueen katolisesta reformaatiosta, jopa Turun linnan kaakeliuuneista. Otsikon Kirkollisia käytäntöjä alla valotetaan mm. kirkkokuria, piispansavun historiaa ja keskiaikaisia avioliittoja. Reformaation tekstit –nimikkeen alla kerrotaan koululaitoksesta ennen ja jälkeen reformaation, suomen kirjakielen synnystä ja tietenkin Mikael Agricolasta suomen kielen luojana. Katolisen Missale Aboense lienee kaikille tuttu, mutta entäpä reformaatioajan Kangasalan missale?

Näkymä kaupunkiin- otsakkeen alla kerrotaan Turun piispoista sekä papeista kuin myös köyhistä ja irtolaisista reformaation jälkeisessä Turussa. Kirkkotila reformin käsissä kuvaa muutoksia kirkkotilassa, liturgisia muutoksia, kasteen kaavasta, pyhäinjäännösten kohtalosta ja ikonoklasmista Suomessa. Seuraavassa aihepiirissä selostetaan dominikaanikonventin vaiheista erityisesti Turussa. En ole tullut ennen ajatelleeksi, että juuri tästä konventista on kysymys, kun liikutaan Luostarinmäellä. Dominikaaniveljestöllä on ollut merkittävä asema Turun historiassa. Reformaatio teki nopeasti lopun luostarielämästä. Olisi toivonut, että historiaa olisi kunnioitettu jättämällä luostarin rakennukset sijoilleen. Olisipa siinä ollut arvokas nähtävyys jälkipolville ja olisi rakennukselle varmaan ollut uusiokäyttöä eikä rakennusta olisi tarvinnut pelkkänä museona säilyttää. Kertomus observanttireformista Turun konventissa kuvaa dominikaanijärjestön sisäistä jakaumaa, josta minulle ei ole ollut ennen mitään tietoa. Vertailuaineistona kerrotaan myös Luostareiden kohtalosta Englannissa.

Otsikolla Lutherin huoneentaulu kuvataan turkulaista arkielämää luterilaisten ihanteiden valossa kuin myös harhaopeista sekä kihlauksesta ja avioitumisesta. Teoksen päättää arkkipiispa Kari Mäkisen artikkeli reformaatiosta pitkällä aikavälillä. Historia ja nykypäivä kohtaavat toisensa. Reformaatio tuli ylhäältä, kuninkaan ja muun valtiovallan sekä kirkollisen eliitin tahdosta, vaikutti alhaalla kansan syviin kerroksiin. Kansankielisyys ja koulutuksen korostaminen olivat välineitä, joilla uskon sisältö siirtyi kansan omaisuudeksi. Luterilaisen sosiaalietiikan vaikutuksesta meillä alettiin rakentaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota sattumanvaraisen hyväntekeväisyysaatteen sijasta.

Sitä ei arkkipiispa kommentoi, mitä me menetimme reformaation myötä. Ehkä se onkin turhaa spekulointia. Sen historia kuitenkin osoittaa selvästi, että valtiolle reformaatio tarjosi ennen kaikkea tilaisuuden supistaa kirkon valtaa ja omaisuutta sekä kasvattaa omaa valtaansa. Reformoitu kirkko oli valtiovallan talutusnyörissä. Uskonsotien tarkoituksena taisi olla enemmän valtion poliittisen ja sotilaallisen vaikutusvallan tavoittelu kuin varsinainen uskon puolustaminen. Valtiovalta hyödynsi Lutherin regimenttiopin oman valtansa pönkittämiseen.

Etusivu    Kirja-arvioinnit