Tiede ja uskonto - totta ja tarua

Kati Reijonen: Iso ajatus. Pitäisikö Jumalalle antaa vielä mahdollisuus? Atena 2018.

Iso ajatus on Jumala. Onko Jumalaa olemassa? Jos on, niin millainen Hän on? Siinäpä sitä riittää pohdittavaa, muillekin kuin teologeille. Itse asiassa teologit eivät tutki Jumalaa, vaan ihmisten käsityksiä hänestä. Reijonen ei ole teologi, vaan muotoilutaiteen tohtori ja filosofian maisteri. Filosofian opinnot tuntuvat liippaavan lähempää Jumalaa kuin muotoilu. Reijonen ei päästä itseään helpolla. Hän tuntuu vääntävän kivet ja kannotkin päästäkseen Jumalasta perille. Jumalaa hän ei pysty todistamaan ja toteaa, etteivät muutkaan viisaat ole pystyneet todistamaan. Myöhäiskeskiajalta aina uuden ajan alkuun kehiteltiin innokkaasti Jumala-todistuksia. Mistään ei ole tullut läpimurtoa. Nykyään Jumalaan uskomista ja hänestä todistamista pidetään vähän outona. Uusateistien mielestä Jumala-usko on tarpeetonta, vieläpä vahingollista. Siitä pitäisi päästä eroon. Kun ennen puolusteltiin Jumalan olemassaoloa, nyt puolustetaan Jumalan olemattomuutta. Jumalankieltävät ja vapaa-ajattelijat pitävät asiasta kovaa meteliä. Ei taida tulla valmista. Jumala ei anna meille merkkejä, ei ainakaan riittävästi. Reijonen kokee uskovansa Jumalaan, mutta ei kirkon tarjoamassa muodossa vaikeasti uskottavine dogmeineen ja instituutioineen. Luulen hänen edustavan enemmän keskivertosuomalaisia kuin esimerkiksi papisto, joka on sitoutunut ”laulamaan sen lauluja, jonka leipää syö”. Tavallinen suomalainen uskoo Jumalaan, mutta ei kirkon opettamalla tavalla. Harva on kuitenkaan tutkinut asiaa lähellekään niin perusteellisesti kuin Kati Reijonen. Ainakin minun asiantuntemukseni on rajallinen verrattuna kaikkeen siihen tietoon, jota hän kertoo evoluutiosta. Uutta on minulle sekin jaottelu, jonka Reijonen tekee kreikkalaisten peruskäsitteiden logoksen ja mythoksen välille. Toki ymmärrän nämä käsitteet entuudestaan, mutta tässä ne nousevat keskeiseen merkitykseen. Logos edustaa länsimaille tyypillistä tieteellistä ajattelua, joka perustuu todistettaviin havaintoihin. Mythos on toisenlainen tietämisen tapa, joka edusti kreikkalaisessa maailmassa primitiivistä psykologiaa. Länsimaihin mythos on soluttautunut tieteisviihteen kautta, jota kirjoittajan tietämän mukaan teoreettisen fysiikan supertähti Stephen Hawkingkin harrastaa. Paleontologi Stephen Jay Gould puhuu magisteriasta eli NOMAsta (Non Overlapping Magisteria), jonka mythos ja logos muodostavat. Tieteen magisterium kattaa empiirisen todellisuuden. Se on faktaa. Uskonnon magisterium kattaa kysymykset merkityksestä, etiikasta ja moraalisesta arvosta. Kirjoittajalle tämä jaottelu käy, mutta ei antiteisteille (jumalankieltäjästä käytetty ateistia vahvempi nimitys).

Kati Reijonen jakaa ihmiset Surffareihin ja Kyntäjiin. Edelliset kaipaavat helppoa ja huoletonta elämää. Surffari on kuin lainelautailija, joka pyrkii liitämään aallon harjalla. Pudottuaan hän yrittää päästä takaisin laudalle. Kyntäjä elää keskellä kivistä peltoa aseenaan aataminaikuinen aura. Häntä riivaa halu saada selville, mistä kaikki on peräisin. Kylväjän elämä on raskasta, mutta hän ei voi muuta kuin toteuttaa oman luontonsa mukaista tehtävää. Kyntäjästä ei voi tulla Surffaria, mutta päinvastoin voi käydä. Jos Surffari putoaa liian monta kertaa laudaltaan, hän alkaa miettiä, miksi tässä aina käy näin. Kyntäjät ohjautuvat usein jonkin henkisyyden tai hengellisyyden äärelle. Surffaritkin voivat olla uskonnollisten yhteisöjen jäseniä, mutta uskonnollisuus koskettaa vain heidän pintakerrostaan. Useimmat Surffarit valitsevat materialistisen maailmankatsomuksen. Kirjoittaja kokee itse olevansa Kyntäjä. Hän ei tyydy elämän pintaliitoon, vaan haluaa etsiä totuutta ja uskoo myös ihmeisiin.

Niin Kyntäjä kuin kirjoittaja ilmoittaakin olevansa, hän surffailee siellä ja täällä, ulkomaillakin, aina Afrikkaa, Omania ja Vanuatua myöten, käypä myös vaeltamassa Caminon Portugalista Santiago de Compostelaan ja suorittamassa tohtorin tutkinnon Skotlannissa. Matkakertomukset edustavat hupaisia kertomuksia vieraassa kulttuurissa elämisestä ja niihin liittyvistä uskonnollisista kokemuksista. Kirjoittaja on perehtynyt myös hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen. Kaiken tämän jälkeen tuntuu kyllä oudolta, kun hän on näkevinään kaikissa uskonnoissa jotain samaa. Voi tietysti olla jotain samaa, mutta nähdäkseni hän pitää uskontoja materialismin vastakohtana eli henkisyyden edustajina. Kun buddhalaiset kuitenkin kieltävät uskovansa Jumalaan, on pakko oudoksua ajatusta uskontojen samuudesta.

Vaikka Kyntäjä puskee päätään turpeeseen miettiessään ihmisen ja Jumalan olemassaolon mysteeriä, lukija saa surffata hauskojen sattumusten ja kokemusten kerronnassa kuin Liisa Ihmemaassa. Olemassaolon mysteeristä voi puhua myös itseironisen hauskasti. Kerrontaan sisältyy paljon ihan totista asiaa, historiatietoa ja filosofiaa. Papeille kirjan lukeminen opettaa, mitä tavallinen tallaaja ajattelee uskonnosta, eritoten kristillisestä kirkosta ja tiukasta dogmaattisuudesta.

Etusivu    Kirja-arvioinnit