Tuhoisa uskonnollisuus

Aila Ruoho: Pyhät, pahat ja pelokkaat. Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisöissä. Atena 2017. 307 s.

 

Teol. maist. Aila Ruoho jatkaa tutkimuksissaan samalla linjalla, jonka hän on ilmeisesti aloittanut jo gradussaan eli hän tutkii uskonnollisten yhteisöjen tuhoavien piirteitä. Tutkija keskittyy kuitenkin kristillisperäisiä uskonnollisia yhteisöjä ja sulkee pois muut uskonnot, joilla ei suomalaisessa kulttuuripiirissä ole paljoakaan vaikutusta, ja joiden arvosteleminen kristilliseltä taholta voitaisiin tulkita puolueelliseksi. Tutkimuksen kohdealue laajenisi muutenkin liian suureksi. Kristillisperäiseltä taholta luupin alla ovat Jehovan todistajat ja mormonit sekä kotimaisista herätysliikkeistä vanhoillislestadiolaisuus, esikoislestadiolaisuus, uusheräys, helluntaiherätys, Koivuniemen konserni, uuskarismaattisuus ja myös joku perusluterilainen. Tutkimus perustuu laajaan haastattelumateriaaliin, jota on analysoitu systemaattisesti kuitenkin niin, että haastattelujen omat puheenvuorot tulevat petiiteissä aidosti esille. Kirjan otsikko tuo jo esille voimakkaan mustavalkoajattelun, jossa ihmiset jaetaan kahteen ryhmään, millä nimillä heitä sitten kutsutaankin. Se on kuitenkin selvää, että toiset ovat pelastettuja, toiset kadotukseen joutuvia. Pienet uskonyhteisöt ovat vahvasti eksklusiivisia: oman ryhmän ulkopuoliset ovat kadotukseen joutuvia. Lestadiolaisuudessa ei auta edes yhteinen nimittäjä; pitää kuulua oikeaan alaryhmään. Kaikkea tuhoisaa uskonnollisuutta määrittää pelko. Pelolla voi olla toki suojaavakin vaikutus, mutta tuhoisassa uskonnollisuudessa pelko hallitsee ihmisen elämää. Pelätään maailmanloppua, Harmageddonia, kelpaamattomuutta, hyljätyksi tulemista, kuolemaa ym. Lapset alistetaan pienestä pitäen oman ryhmän kontrollin ja kurinpitotoimenpiteiden alle. Pelolla ja pelkoon kasvattaminen nousee hallitsevaksi kasvatusmenetelmäksi. Lapset eivät voi irtautua järjestelmästä useinkaan enennen kuin omat vanhemmat ovat kuolleet.  Yhteisöstä eroaminen on niin kovan paineen alaista, ettei rohjeta katkaista yhteyttä varsinkaan omiin vanhempiin. Yhteisöstä eronnutta ei edes tervehditä, vaan häneen suhtaudutaan kuin viholliseen. Luulisi, että uskonto ylläpitäisi kaikissa tilanteissa kohteliasuustapoja ja ystävällistä mielenlaatua, tapahtui mitä tapahtui, mutta näin ei ole tuhoavassa uskontokulttuurissa. Vahvimmat hengelliset pelot syntyvät yhteisöjen omasta raamatunselityksestä ja hengellisestä opetuksesta sekä sen väärinymmärtämisestä. Mitä epäterveempi yhteisö on, sitä tarkoituksellisempaa ja suunnitellumpaa pelottelu on. Monissa ryhmissä, erityisesti Jehovan todistajissa on vahvaa demonien pelko. Uskotaan jopa esineissä olevan demoneja.

Epäterveissä muodoissa esiintyvä hengellisyys altistaa erilaisille psyyken häiriöille. Yhteisöihin liittyy ihmisiä, jotka ovat jo valmiiksi mieleltään murtuneita. Epäterveelle julistukselle on ominaista pitää omaa yhteisöä muita ihmisiä parempana ja pyhempänä. Lain vaatimus nostaa uskovaisuuden mittoja ja synnyttää kaksinaismoraalia. Kiltteyden ja kuuliaisuuden vaatimukset altistavat yhteisön jäsenet hengellisten auktoriteettien orjuuttavalle vallankäytölle. Vallankäyttäjillä on usein psykopaattisia ja narsistisia taipumuksia, mikä lisää yhteisön epätervettä ilmapiiriä. Hyvän mainetta korostavassa uskonnollisessa yhteisössä on pakko ilmoittaa olevansa onnellinen, vaikka olisi kuinka paha olo. Hyväksikäytöstä puhutaan usein seksuaalisessa merkityksessä ja sitäkin tapahtuu juuri näissä yhteisöissä, jotka korostavat tiukkoja seksuaalisia määräyksiä. Hyväksikäyttö voi olla myös taloudellista ja sitovaa vapaaehtoistoimintaa. Masennus, ahdistus ja uupumus leimaavat sisäänpäin kääntyneen yhteisön kokemuksia. Yhteisö yrittää ohjata mielenterveydestä kärsiviä oman yhteisönsä auttajien pakeille. Useimmilla ei ole koulutusta, mutta koulutuskaan ei auta, koska yhteisölle on aina tärkeintä varjella omaa julkisuuskuvaansa. Yhteisölle mielenterveyden häiriö on aina seurausta jostain synnistä, johon sairastunut on langennut. Sairastunut ei ole toiminut tarpeeksi ahkerasti yhteisön hyväksi.

Epäterveelle hengellisyydelle on ominaista itsetuhoisuus. Kaikki itsemurha-aikeet eivät johda tekoihin eikä edes yritykseen, ja yritykset epäonnistuvat usein. Itsemurha-aikeiden vahvin ehkäisy on kadotuksen pelko. Jehovan todistajilla ei tätä pelkoa ole, koska opin mukaan kadotus tarkoittaa tyhjiin raukeamista, mutta tilalla on Harmageddonin pelko. Tyypillistä epäterveelle opetukselle on se, että se markkinoi itseään turvana ja pyrkii tarjoamaan lääkettä niihin pelkoihin, joita se on itse aiheuttanut. Hengellisen pelon ehkäisemiseksi ihmisen pitäisi rohkaistua puhumaan pelostaan. Apua ei pidä tyytyä etsimään vain oman yhteisön piiristä, vaan mieluiten sen ulkopuolelta. Uskontojen tuki ry on perustettu juuri niitä varten, jotka ovat tulleet hengellisten yhteisöjensä kaltoin kohtelemisiksi. Kynnys tämän avun hakemiseen on kuitenkin korkea, koska tämä avun lähde on yhteisössä kiellettyjen toimijoiden listalla.

Monelle ihmiselle ahdistavasta uskonnollisesta ryhmästä irtautuminen merkitsee jonkinlaista hyväksi jättöä koko hengelliselle elämälle. Pettymys uskon elämässä koetuissa huijauksissa on kohonnut muuriksi, joka estää kaiken hengellisyyden. Ehkä ennen maailmalliseksi tuomittu elämä vetää myös puoleensa hyvässä ja pahassa, sillä pahuuttahan ei voi välttää missään. Luen kirjoittajan mielessä olevan kuitenkin koko ajan ajatus, ettei tässä tarvitse jättää muuta kuin ahdistava hengellinen yhteisö. On olemassa myös tervettä hengenelämää.

Aila Ruohon tutkimus on todella tarpeellinen. Onneksi nykyään voi netin kautta saada yhteyksiä myös suljettujen yhteisöjen ulkopuolelle. Onkin aika erikoista, että joissakin ryhmissä televisiot ovat kiellettyjä, mutta nettiin on vapaa pääsy. Itse asiassa netissä on vielä paljon enemmän kontrolloimattomia vaaroja kuin televisiossa. Vääristyneestä uskonnosta ei päästä koskaan eroon, mutta kritiikkiä pitää olla ja ohjausta terveeseen hengen elämään. Tutkimus on listannut lopuksi huoneentaulun vanhemmille. Lapset ovat aina kaikkein alttiimpia uskonnolliseen manipulaatioon niin kuin maallisillekin houkutuksille.

Kirjallisuusluettelosta löytyy paljon aiheesta kirjoitettua materiaalia, jota on kirjan sivuilla jo referoitu. Tarpeen mukaan tiedonhaluinen voi etsiä lisätietoa aiheeseen, josta on erityisesti kiinnostunut. Lopussa olevista alaviitteistä saa valaistusta asioihin, jotka eivät leipätekstistä vielä avaudu. Minulle oli outo käsite Jehovan todistajien ”tienraivaajat”. He ovat henkilöitä, jotka sitoutuvat kirjallisesti tekemään sovitun määrän ovelta ovelle – työtä. Siiten on vielä osa-aikainen tienraivaaja ja erikoistienraivaaja, joiden toimenkuvat avataan. ”Keskeltä uskovainen” on vanhoillislestadiolainen sana jolla kuvataan uskonkäsityksissään herätysliikkeen oppirakenteeseen tiukasti nojautuvaa lestadiolaisuuden ytimessä olevaa aktiivista henkilöä. Toiset ovat ”laiteilla olevia” – pysyvät vielä liikkeen sisällä, mutta heitä pitää kohta ruveta kontrolloimaan.

Etusivu    Kirja-arvioinnit