Rakkauden ulottuvuudet

Risto Saarinen: Oppi rakkaudesta. Gaudeamus 2015.

Rakkaudesta on varmaan kaikki sanottu? Riippuu näkökulmasta. Professori Risto Saarinen tarkastelee asiaa aatehistorian ja uskonnontutkimuksen näkökulmasta. Ehkä tästäkin näkökulmasta on jo paljon sanottu, mutta maailma muuttuu. Parisuhteiden uudet muodot haastavat tutkijoita osallistumaan keskusteluun. Saarinen johtaa Suomen Akatemian huippuyksikköä ”Järki ja uskonnollinen hyväksyminen.”

Teologisesti ajatellen ruotsalaisen Anders Nygrenin näkemys on pitkään ollut vahvoilla, että rakkautta on kahta lajia, eros, haluava rakkaus, ja agape, antava rakkaus. C.S. Lewis lisää näihin ystävyysrakkauden (filia) ja kiintymyksen. Filosofian näkökulmasta rakkauden lajit ovat hyväksyminen ja arvostus, leikki ja ystävyys, kunnioitus ja auttaminen, romanssi ja intohimo, totuudellisuus ja kuolema sekä uskonnollinen ja aatteellinen rakkaus. Tässä luettelossa kuulostaa oudolta totuudellisuus ja kuolema. Tämän pohdinnan lähtökohtana on keskiaikainen rakkaustarina, joka on tullut tunnetuksi Kaija Saariahon oopperasta Kaukainen rakkaus. Rakastumiseen liittyy kaksi kuoleman kaltaista askelta, yhden rakkauden kohteen valinta sulkee pois toiset vaihtoehdot. Rakkauden tunnustaminen sisältää riskin, ettei se kohtaa vastarakkautta.

Saarisen ajatusten taustalla näyttelee merkittävää osaa renessanssioppineen Marsilio Ficinon teos De amore (1469). Ficinon teemat voivat näyttää pinnallisilta ja loppuun kalutuilta, mutta Saariselle ne antavat aiheen rakkauden uuteen kategorisointiin. Ficinon ajattelun mukaan rakkaus kulkee kohti kahta erilaiselta näyttävää päämäärää, ”korkeaa maalia ja ”arkista maalia” kohti. Koulutus, kulttuuri ja uskonto ovat korkean maalin alueita. Arkinen maali tarkoittaa suvun jatkamista. Ihmisluonteita on kolmenlaisia riippuen siitä, mihin asemaan ihminen korkean ja arkisen maalin välillä asettuu. Eri luonteiden nimet ovat Äly, Katse ja Kosketus. Äly suuntaa rakastajan kohti korkeaa maalia, Kosketus kohti arkista maalia. Ficinon oppi rakkaudesta ylistää miettivän ihmisen rakkautta korkeimpana tilana ja soimaa ihmisiä, jotka ryntäävät haluun ja Kosketukseen.

Tämän referoinnin perusteella ei lukija voi saada käsitystä yhtä vähän Ficinon kuin Saarisenkaan ajatuskulusta, mutta mielenkiintoisia ovat joka tapauksessa jatkopäätelmät. Käsitellessään avioliittoa ja muita parisuhteita Saarinen päätyy arvostelemaan katolisen kirkon kantaa avioeroon ja kannattamaan homoseksuaalien oikeutta solmia avioliitto. Jos avioliittoa ei määritä kahden ihmisen tahto, itsensä antaminen ja kumppanuus, siitä seuraa, että samaa sukupuolta olevien liitto voi määritelmän perusteella olla avioliitto. Itsemääräämisoikeuden näkökulmasta vain liiton osapuolet voivat määritellä sen, millä nimellä liittoa kutsutaan. Ystävyysliittoja on aina ollut saman sukupuolen kesken, seksuaalisen ulottuvuuden kera tai ilman sitä.

 Saarisen luettelossa myös suvaitsevaisuus ja arvonanto ovat rakkauden lajeja. Suvaitsevaisuus on demokraattisen autonomian perushyve. Olisi toivottavaa, että suvaitsevaisuus johtaisi arvonantoon. Seksuaaliset vähemmistöt ovat yksi ryhmä, johon voi soveltaa tarvetta siirtyä suvaitsevaisuudesta arvonantoon.

Tutkija peilaa myös humanistista ja luonnontieteellistä suhtautumista rakkauteen. Humanismi etsii elämästä tarkoitusta, luonnontiede tarkastelee todellisuutta täsmälleen sellaisena kuin se eteen avautuu. Tätä vastakkainasettelua ei voi väkisin purkaa, mutta olisi hyvä oppia kunnioittamaan erilaisia näkökulmia ja ymmärtää, että molemmissa pyritään totuuteen. Vaikeaa on kuitenkin luoda hedelmällistä vuoropuhelua vastakkaisia lähtökohtia edustavien tieteenhaarojen välillä.

Etusivu    Kirja-arvioinnit