Antiikkia matkailijan jalkojen alla

Ari Saastamoinen: Tuhat tietä Roomaan. Matkustaminen antiikin maailmassa. Gaudeamus 2017. 333s.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Ari Saastamoinen on tehnyt tutkimusalaansa suurelle yleisölle tunnetuksi tällä kertaa Rooman tieverkostoa ja matkustamista tutkien. Matti Meikäläinen ei ehkä ole kiinnostunut kovin tarkasta ja yksityiskohtaisesta antiikin tieverkostoon liittyvästä tiedosta, josko kaikilta osin antiikistakaan. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että antiikki on länsimaisen sivistyksen kehto eikä nykyaikainen matkailijakaan voi välttyä kohtaamasta antiikkia Etelä- ja Keski-Eurooppaan suuntautuneilla matkoillaan. Tosin näyttää siltä, että joskus kävelee antiikin ohi tajuamatta, missä seisoo ja mikä on paikan historiallinen merkitys. Tämän kirjan myötä minulle valkeni se yllättävä tosiasia, että kaksi merkittävää Rooman keisaria, Trajanus (tutkijan tarkkuudella Marcus Ulpius Trajanus, keisarina 98-117 jKr) ja Hadrianus (Publius Aelius Hadrianus, keisarina 117-138 jKr.) ovat syntyneet Espanjassa, tarkkaan ottaen Italica –nimisessä kaupungissa. No, missä sitten on tämä Italica? Espanjassa lähellä Andalusian itsehallintoalueen pääkaupunkia, Sevillaa. Juuri tuli käytyä Sevillassa, mutta Italicasta en tiennyt mitään. No ei sen puoleen, Sevillassakin on antiikin aikaisia rakennuksia. Jos haluaa tutustua kaupunkiin antiikin näkökulmasta, niin siihen näyttää Wikipedian mukaan olevan opas, jonka avulla voi kahdessa ja puolessa tunnissa perehtyä kohteeseen. Matkailuakin on monenlaista. Tämä olisi selvästi kulttuurimatkailun alaa.

Takertumatta nyt Sevillaan on todettava, että Espanja on antiikin aikana ollut merkittävä osa Rooman valtakuntaa, joka oli suurimmillaan juuri Trajanuksen aikana. Keisarina Trajanus ei tietenkään rajoittunut rakentamaan vain synnyinseutuaan, vaan hän kohdisti toimintaansa kaikkiin valtakuntansa osiin ja keskittyi niihin kohteisiin, joilla oli strategista merkitystä. Hänellä oli muuten tiivis kirjeenvaihto Bithynian maaherran Plinius nuoremman (Gaius Plinius Caecilius Scundus, n. 61-112 jKr.) kanssa, minkä ansiosta meille on säilynyt autenttisia lähteitä, jotka kertovat olosuhteista siinä kuin keisarin ja maaherran välisestä kanssakäymisestä. Samaan aikakauteen liittyy merkittävä historiankirjoittaja Tacitus, joka tietää kertoa myös aivan maanpiirin pohjoisreunalla asuvasta köyhästä kansasta nimeltä Fenni. Tämä lienee ensimmäinen maininta suomalaisista, mikä ei ehkä kuitenkaan tarkoita nykyistä suomalaista valtaväestöä, vaan silloisia Suomen alkuperäisasukkaita. Paikka on kuitenkin se, missä me asumme. Me jäimme Rooman rajojen ulkopuolelle, mutta sittemmin olemme lukeutuneet samaan sivistyspiiriin ja kuuluessamme Euroopan Unioniin olemme jonkinlaisessa nykyisessä ”Rooman valtakunnassa”, jonka keskus ei kuitenkaan ole Rooma eikä valta ole keskitetty yhteen paikkaan ja hallitsijaan. Joillekin kuuluminen tähän eurooppalaiseen yhteisöön on vastenmielistä, toisille taas mieluinen asiain tila, johon ei haluta suurta muutosta.

Rooman valtakunnan keskitetystä hallinnostakin voi olla monta mieltä. Se oli tyranniaa, hirmuvaltaa. Toisaalta Augustuksesta (tarkkaan ottaen Gaius Octavianuksesta) alkaen valtakunnassa vallitsi Pax Romana, rauhan ja kukoistuksen aika, joka toki saattoi toisten mielestä olla kauhun tasapainoa. Kun nyt Augustus on mainittu, niin tulkoon samalla kerrotuksi, että hänen hallituskaudellaan kulttuuri kukoisti ja latinankielinen runous ylsi suurimpiin saavutuksiinsa Vergiliuksen, Horatiuksen ja Ovidiuksen runoissa. He kaikki käsittelivät myös matkustamista teoksissaan niin että ne toimivat myös kallisarvoisina tutkimuslähteinä. Augustuksen aikalaisia oli myös antiikin tärkeimpiin kuuluva maantieteilijä, kreikkalainen Strabon (n. 64 eKr. – 21 jKr.).

Teologin näkökulmasta antiikki liittyy läheisesti kristinuskoon ja varhaiskirkon historiaan. Siitä yhteydestä ei FT Saastamoinen kerro suoranaisesti mitään – näkökulma on profaanihistorian puolella.

Muutettavat muuttaen Uuden testamentin ja kirkkoisien dokumenteissa liikutaan samoilla roomalaisilla teillä. Rooman valtiaat ovat taustalla hyvässä ja pahassa. Kristityt kutsuivat Kristusta Herraksi. Samaa arvonimeä käytettiin keisarista. Jeesuksen toiminta rajoittui Palestiinaan, jollei lapsuuden kertomusta Egyptiin paosta lasketa. Jeesuksen oppilaiden eli apostolien toiminta sen sijaan ulottui jo ”kaikkeen maailmaan” ja tämä toiminta tapahtui Rooma-hakuisesti tai peräti Rooma-keskeisesti. Rooman valtatiet, meriväylät ja kulkuneuvot loivat puitteet apostoleille ja heidän seuraajilleen. Apostolit kulkivat ”apostolin kyydillä” maanteitse, mutta merien ylittämiseen he astuivat laivoihin. Roomalaisia teitä ja siltoja löytyy ympäri Etelä-Eurooppaa niin kuin jokainen nykyinenkin matkailija voi havaita. Erityisesti huomiota herättävät roomalaisajan sillat. Ne ovat kauniita ja tukevaa tekoa toisin kuin surullisen kuuluisa Genovan moottoritiesilta, josta kuulimme uutisissa hiljan. Kirjoittaja mainitsee esimerkkinä mm. vuonna 106 jKr. AlcantaraanTagus-joen yli rakennetun sillan, joka on 150 m pitkä ja peräti 47 m korkea. Kirja antaa tarkat kuvaukset siitä, miten matkustaminen sujui, millaisia kulkuneuvoja oli käytettävissä, ainakin varakkailla ja valtaa pitävillä ja millaisia vaaroja ja vaikeuksia matkustamiseen sisältyi, millaista majoitusta oli saatavilla. Laivojen kulusta saa selkeän käsityksen. Reittiliikennettä oli vähän. Matkustaminen oli riippuvaista epäsäännöllisen rahtiliikenteen kulusta, mutta rahdattavaa toki oli ihan mahdottomasti. Kerrotaan myös keisarillisen postin kulusta ja kulkuluvista sekä tietulleista. Roomalainen yhteiskunta oli hyvin pitkälti järjestäytynyt, mutta ei sitä tietenkään voi verrata nykymaailman tehokkuuteen.

Kirja ei mainitse kirkollista liikennettä. Se tuskin olikaan suuressa mittakaavassa mainitsemisen arvoista, niin oleellista ja välttämätöntä kuin se evankeliumin leviämisen kannalta olikin. Toisaalta evankeliumi levisi usein kauppiaiden, virkamiesten ja jopa sotilaiden myötä. Ei evankeliumin leviäminen tainnut olla kiinni vain apostoleista ja kirkollisesta henkilöstöstä. Erilaisia matkustamistarkoituksia luetellaan useita: tutkimusmatkat, sotaretket, hallinnolliset matkat, pakomatkat, kauppa- ja opintomatkat, vierailut sukulaisten ja tuttavien luo, turismi, pyhiinvaellukset, terveysmatkat ja nojatuolimatkat. Luulisi, että turismi on vain nykyajan tuote, mitä se epäilemättä mittasuhteet huomioon ottaen onkin, mutta jo antiikin ajalta on kertomuksia puhtaasti turismia muistuttavasta matkustelusta. Kirjoitettiinpa jo matkaoppaitakin. Yleensä tämä matkustelu rajoittui Rooman valtakunnan piiriin, mutta tutkimusmatkailu ulottui tietenkin jo maailman tunnettujen rajojen ulkopuolelle. Käytiinpä aina Sri Lankassa asti, silloiselta nimeltään Taprobane. Oikeastaan Taprobanen lähetystö vieraili Roomassa solmimassa kauppasuhteita. Melkein kaikilla paikkakunnilla oli eri nimet kuin millä niitä nykyään kutsutaan. Voi tietysti olla samakin nimi, kuten Rooma. Nykyisessä merkityksessään se tarkoittaa Italian nykyistä pääkaupunkia. Antiikin aikana se oli maailmanvalta, joka kantoi samaa nimeä kuin sen pääkaupunki.

Mainitsin edellä Sevillassa käynnistäni, etten ollenkaan oivaltanut, millainen antiikkinen historia kaupungilla tai sen läheisyydessä on. Samaa voi sanoa Napolista. Pompeijiin tuli sentään tutustuttua melko tarkkaan ja Pozzuoliin (antiikin Puteoli), mutta vanha antiikkinen kohde Baia jäi näkemättä. Baia tuli tunnetuksi rikkaiden asuinpaikkana, johon he rakensivat upeita huviloitaan. Useilla Rooman keisareilla oli siellä huvilansa. Osa kaupungista vajosi mereen vulkaanisten järistysten seurauksena. Paikasta on tullut yhtä merkittävä arkeologinen tutkimuskohde kuin Pompeijista, mutta jostain syystä minä ignoroin tämän kohteen.

Kaikki tiet ovat antiikin aikana vieneet Roomaan. Mutta mistä kaikki ne tiet ovat tulleet, siitä kertoo tämä teos. Olenko ehkä käynyt antiikin aikaisella paikalla tunnistamatta paikan historiaa?

Etusivu    Kirja-arvioinnit