Matalamman kynnyksen kirkko

Sisäänkäyntejä Raamattuun. Tulkitsijan kirja. Toimittaneet Petri Luomanen, Niko Huttunen, Kalevi Virtanen. Kirjapaja 2017. 290 s.

 

Raamattu luo eripuraa. Ikävä sanoa näin, mutta niin se vain on. Ja kun näin on, niin on selvitettävä faktat, mitä Raamatulla tarkoitetaan ja mikä on kristillisen kirkon suhde Raamattuun. En sano, että näillä selvityksillä erimielisyydet väistyisivät, mutta tunnistettaisiin tosiasiat. Kelaamatta tässä arvioinnissa koko Raamatun syntyhistoriaa, joka arvioitavasta kirjasta löytyy, totean vain, että Raamattu ei ole alun perin yksi kirja eikä kristillisillä kirkoilla ole vain yhtä ja samaa Raamatun kirjakokoelmaa. Juutalainen uskonyhteisö ja kristillinen kirkko ovat olleet olemassa ennen Raamattua. Kirkko Raamatun tulkitsijana on myös ohjeellisen kirjakokoelman, kaanonin, kokoamisen jälkeen vaikuttava tekijä. Kun evankelisluterilaisen kirkkomme tunnustuksessa vedotaan pyhiin kirjoituksiin uskon ensi sijaisena lähteenä, ollaan kehäpäätelmässä, jossa tulkitsija katsoo kuitenkin oikeudekseen päätellä, kuinka Raamattua tulee ymmärtää. Näiden tosiasioiden tunnustaminen on auttanut myös luterilaisen kirkon ja katolisen kirkon oppikeskusteluissa ymmärtämään, että molemmilla kirkoilla on traditionsa. Perinteestä ja tulkinnasta irrotettua ”puhdasta” opin muodostusta ei ole. Tätä Raamatun syntyhistoriaa esittelevät ansiokkaasti Outi Lehtipuu ja Hanne von Weissenberg.

Tämä useiden kirjoittajia sisältävän kokoomateoksen lähtökohtana on Helsingin Tuomasmessun järjestämässä iltatilaisuuksien sarjassa Keskusteluja teltassa – raamattunäkemystä etsimässä. Telttametaforasta tuli keskustelua inspiroiva johtoajatus. Metaforan kehitteli Petri Luomanen. Sen mukaan Raamattua tulee lähestyä perinteisen yhden näkökulman eli dogman sijasta myös kolmesta muusta suunnasta, kertomusten, etiikan ja rituaalien näkökulmista. Telttametaforan alku on Heidelbergin yliopiston Uuden testamentin professori Gerd Theissenin vuonna 1999 julkaistusta alkukristillisen uskonnon yleiskuvauksesta, jonka tarkoituksena oli auttaa myös ei –kristityiksi tunnustautuvia henkilöitä ymmärtämään kristillisen uskon syntyä ja keskustelemaan siitä. Theissen määrittelee uskonnon kulttuuriseksi merkkijärjestelmäksi, joka hyödyttää elämää, koska se sopii yhteen perimmäisen todellisuuden kanssa. Theissen kuvasi uskonnollista merkkijärjestelmää ”semioottiseksi katedraaliksi”. Hän ei pidä katedraaliaan ristiriidattomana eikä pysyvänä. Kristinusko on kehittynyt prosessina, joka jatkuu yhä. Dogmaattisen lähestymistavan sijaan hän pyrkii kuvaamaan uskontoa rituaalien, etiikan ja myyttien näkökulmasta. Theissen nostaa esiin juuri niitä tekijöitä, joita suomalaistenkin arjen uskonnollisuudessa on pidetty tärkeinä. Luomanen kehitti Theissenin teoriaa suomalaiseen kulttuurimiljööseen sopivaksi muuntaen katedraalin teltaksi ja antaen teltan neljälle kulmalle Theissenin käyttämät lähestymiskulmat sillä erotuksella että myytille annettiin väärinymmärrysten välttämiseksi kertomuksen nimi ja hyväksyen kulmien joukkoon myös opin lähestymiskulman. Rituaaleillakin on tosin suomalaisessa kulttuurikontekstissa helposti negatiivinen ulkokohtaisen uskonnollisuuden sävy, mutta tässä yhteydessä termiä käytetään neutraalisti kuvaamaan ihmisille ja uskonnoille tyypillisiä samanlaisina toistuvia toimintoja.

Mikä olisi se henkinen tila, jossa eri tavoin uskovat voivat kohdata toisiaan eivätkä tulisi torjutuiksi? Luomasen mukaan tähän tarkoitukseen sopii suomalaisessa mielenmaisemassa katedraalia paremmin telttametafora. Teltan kulmista on helppo tulla sisään, ainakin helpommin kuin yhdestä ainoasta, eksklusiivisesta dogman kulmasta. Suomalainen tavallinen tallaaja kokee itsensä dogman näkökulmasta uskonyhteisöstä pois sulkevana. Tarvitseeko meidän tehdä kirkkoon kuulumista niin vaikeaksi, että siinä on aina ensiksi kohdattava vaikeasti ymmärrettävä oppilausekkeen muuri?  Voisiko uskoon tunnustautumista tehdä helpommaksi, jos hyväksyttäisiin tulokulmiksi etikka ja rituaalit, joita he pitävät itsekin tärkeinä syinä kirkkoon kuulumiselle?

Petri Luomasen kehittämästä hermeneuttista mallia mielessä pitäen eri kirjoittajat, kaikki alansa merkittäviä tutkijoita, tuovat oman kontribuutionsa keskusteluun. Kertomusten näkökulmasta ajatuksiaan esittävät Raimo Hakola ja Björn Vikström, dogman näkökulmasta Kari Kuula ja Juha Pihkala, etiikan näkökulmasta Petri Luomanen ja Jaana Hallamaa sekä rituaalien näkökulmasta Jutta Jokiranta ja Sini Hulmi. Oman raamattunäkemyksensä kehittymistä valaisee lopuksi kirjan toimittaja Kalevi Virtanen, jonka valveutuneisuus taitaa ylittää tavallisen seurakuntapapin perehtyneisyyden.

Etusivu    Kirja-arviointeja