Virsikirjatutkimusta vertaillen

Seppo Suokunnas: Virsivartti. Tietoa, tunnelmaa ja sanomaa virsistä. Aurinkokustannus 2018. 345 s.

Radio Dei ehdotti, että virsiin perehtynyt ”virsitohtori” Seppo Suokunnas pitäisi joka sunnuntaiaamu vartin pituisen esittelyn virsien synnystä, tekijöistä ja sanomasta. Kanttorin poikana ja virsiin perehtyneenä tutkijana hän edustaa Suomen virsitutkijoiden eturiviä. Aihe on hyvin kiinnostava. Virsi avautuu ihan uudella tavalla, kun kuulee tarinan virren syntyhistoriasta ja sen kirjoittajan ja/tai säveltäjän elämästä. Kaiken lisäksi virsi on mitä käyttökelpoisin, jopa parhain hartauskirja;  se voittaa jopa Raamatun, vaikkei tietenkään korvaa sitä.  Raamatussa on paljon vaikeasti ymmärrettävää. Raamatussa oppikin  on niin vaikeasti löydettävissä, että sitä piti kehitellä neljä sataa vuotta ennen kuin saatiin yhteisesti hyväksytty uskontunnustus aikaiseksi. Virrelle on puolestaan olemassa tarkat kriteerit. Mikä tahansa hengellinenkään laulu ei kelpaa virreksi. Virsi on siis perusteellisesti valikoitua hengellistä sanomaa. Sitä ei ole pakko laulaa, mutta laulaminen tuo kyllä merkittävän ulottuvuuden hengelliseen sanomaan. Kuivakin virsi ”kostuu” sävelillä.

Seppo Suokunnas käy perusteellisesti läpi suuren osan virsikirjamme virsistä ja pienen osan myös viimeisestä lisävihkosta, joka sisältää 901 –numerosta alkavat virret. Ansiokkaan tutkimuksen ainoa ongelma on se, että samat asiat on tutkittu jo aikaisemmin ja julkaistu perusteellisina selvityksinä. Tarkoitan Tauno Väinölän teosta Virsikirjamme virret (Kirjapaja 2009) ja Laulun matka virreksi, toim. Samuli Koivuranta ja Jenni Urponen (Kirjapaja 2017). Melkein huvittavalta tuntuu se, että Suokunnaksen kirjan kansikuvakin on väritykseltään ja tyyliltään, kuva mukaan lukien, hyvin samannäköinen kuin Väinölän teos. Suokunnas viittaa usein Väinölään enkä ihmettele, sillä Väinölää ei voi ohittaa. Hän on kaiken lisäksi julkaissut kertomuksen kaikista virsikirjan virsistä eikä hän muussakaan perusteellisuudessaan jää toiseksi. Päinvastoin: hän aina selkeästi ilmoittaa, milloin virsi on tullut virsikirjaan, missä kokoelmissa virsi esiintyy ja missä virsissä löytyy sama sävelmä ja mitkä muut virret ovat saman kirjoittajan työtä. Lisäksi kirjassa on hakemistot virsille ja raamattuviitteille. Henkilöhakemisto ja kirjallisuusluettelo löytyvät molemmista teoksista. Väinölällä on kuitenkin erillinen osasto, Lisätietoja, johon on koottu tietoja virren kirjoittajista ja säveltäjistä sekä kokoelmista. Kun sama henkilö esiintyy usean virren kohdalla, niin kaikkea tietoa ei tarvitse leipätekstissä toistaa.

Edellä kertomastani siis käy ilmi, että luin kolmea kirjaa yhtaikaa päästäkseni selville, tuoko Suokunnas esille jotain sellaista uuttaa, mitä ei muissa, samaa aihetta koskevissa kirjoissa ole. Ei tuo, ja vaikea olisikin tuoda, sillä toisetkin kirjat näyttävät olevan perusteellisia. Muutamaa asiaa tekee mieli kommentoida. Virren 397 yhteydessä sanotaan, että Päivä vain ja hetki on saksalainen kansansävelmä. Tarkoitettaneen kuitenkin virttä Kun on turva Jumalassa. Virren 396 kohdalla S. jättää mainitsematta syyn, miksi Väinölä pitää virttä Niilo Rauhalan muotoilemana Adamsin pohjalta. Rauhala joutui tarkistamaan virren kristillistä pohjaa, koska Sarah Adams oli unitaari. S. on selvittänyt virren 409 alkuperän. Sen on kirjoittanut saksalainen Johann Samuel Diterich. Antti Räty on vain virren suomentaja. Kirjoitusvirheenä voi pitää mainintaa ”saaja auttaa auttajaa” (po. antajaa) virren 428 yhteydessä. Virsi 443 on virsien 91 ja 216 ohella S:n omaa työtä. 443 on tullut merkittäväksi virreksi kirkollisten hallintoelinten kokouksissa. Se täyttää suoranaisen aukon virsikirjan aihepiirissä. S. on selvittänyt virren 458 sävelmän alkuperän. Säveltäjä on englantilainen William Mason. Virren 467 kohdalla mainitaan virheellisesti, että Väinö Malmivaaran isä oli Oulun piispa Wilhelmi Malmivaara. Väinöstä tuli kyllä piispa, mutta Wilhelmi oli Lapuan kirkkoherra. Pienempiin kirjoitusvirheisiin en viitsi puuttua.

Pappien ja kanttorien käsikirjahyllyyn kuuluvat ainakin Väinölän ja Koivuranta-Urposen teokset. Suokunnas ei tuo mitään merkittävää lisäarvoa. Mutta virsikirja on arvokas kaikkien tutkittavaksi.

Etusivu    Kirja-arvioinnit