Uskonnollinen pluralismi kirkon haasteena

Miten Suomi uskoo? Toim. Joona Salminen. Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura 2016. 174 s.

Kirja sisältää Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran symposiumissa 2015 pidetyt esitelmät. Kirja linkittyy yhteen keskeiseen paradigman muutokseen uskonnon tutkimuksessa: siirtymään uskonnollisten instituutioiden näkökulmasta nousevasta tutkimuksesta yhä enemmän tavallisten ihmisten uskonnollisten näkemysten ja kokemusten tutkimiseen. Äänen antaminen tavallisten ihmisten näkemyksille avaa tietä elävälle teologialle. Institutionaalinen näkemys edustaa karrikoiden ajatellen kuollutta uskoa. Olisiko kirkon avauduttava suuntamaan opetusta eletyn ja koetun uskonnollisuuden suuntaan perinteisen dogmaattisen opetuksen sijaan.

Lähtökohtaisesti kirja tarjoaa mielenkiintoista pohdittavaa tilanteessa, jossa kansa näyttää uskovan toisin kuin kirkko opettaa. Valitettavasti kirja sisältää tässä suhteessa ”paljon porua, mutta vähän villoja”. Kirja kuvaa hyvin kansanomaisia uskonnon harjoittamisen muotoja, mutta miten tästä runsaasta tiedosta voidaan rakentaa silta kansanuskonnon ja kirkon tunnustuksellisen uskon välille, se jää lukijan tai seuraavan tutkimuksen tehtäväksi. Kansaa tuskin huolettaa kirkon opetuksesta poikkeaminen, mutta kirkon yhtenäisyys kyllä kärsii siitä, jos sen suojissa kasvavat kaikenlaiset kukat. Ratkaisua itse ongelmaan ei tuo myöskään piispa Juha Pihkalan johdantoartikkeli, jossa hän toteaa, että kansan keskuudessa aina rehottanut kaikenlaista uskomusta. Kirkko on siis aina joutunut altavastaajaksi opettamaan oikeaa apostolista uskoa, itse asiassa jopa määrittelemään kohtaamansa haasteen edessä uskon sisältöä. Kristilliset tunnustukset ovat siis syntyneet juuri majakoiksi väärin uskomusten mereen. Uskonnollisuuden merkitys ihmisten elämässä ei ole tiettävästi vähentynyt, se on vain muuttunut individualistiseen suuntaan, monimuotoiseksi henkilökohtaiseksi kokemusten kirjoksi. Kirjan parasta antia ovat Pihkalan kysymykset: Missä ovat modernin ihmisen olemassaolon kannalta ratkaisevat uhkatekijät, miten selviytyä ihmisten maailmassa esiintyvän radikaalin pahan kanssa, miten kohdata ekologinen kriisi ja pakolaisuuden haasteet?

Tämän kirjan antina voitaneen pitää sitä, että kirkon on helpompi tunnistaa ajassa liikkuvat uskonnolliset virtaukset, jotka ammentavat ihmisten yksilöllistä kokemusmaailmasta kuin myös toisten uskontojen myötä ajautuneista henkisistä vaikutteista. Kirkkososiologian professori Kati Tervo-Niemelä kirjoittaa eri sukupolvien välisestä jumalanpalveluskokemuksen muutoksesta. Nuorille on tärkeää ”kohdatuksi tuleminen”, kun taas vanhempi polvi on tottunut kuuntelemaan puhetta synnistä. Armon julistus sentään kelpaa kaikille.

Professori Antti Räsänen kirjoittaa aiheesta, mitä uskovat ja ei-uskovat ajattelevat toisistaan. Tässä ei tyydytä vain stereotypioiden (Mitä nuo toiset ajattelevat meistä) tutkimiseen vaan myös metastreotypioihin (mitä luulemme noiden toisten ajattelevan meistä). Tuli vähän sellainen käsitys, että ihmiset kunnioittavat toistensa vakaumusta eikä stereotypian ja metastereotypian välillä ole merkittävää eroa.

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Veli-Matti Salminen kirjoittaa suomalaisten passiivisesta ja aktiivisesta uskonnollisuudesta. Hän päätyy lopputulokseen, että osallistuminen ja varsinkin uskonnon harjoittaminen perinteisessä mielessä on vähentynyt viime aikoina. Yhteisöllisyys ei kuitenkaan ole kadonnut, vaikka se on yksilöllistynyt. Uskonnollinen etsintä on yhtä lailla hengellistä kuin henkistä. Etsintä kohdistuu hyvinvointiin, ruokavalioon, terveellisiin elämäntapoihin ja kulttuuriharrastuksiin.

Tohtorikoulutettava Aino-Elina Kilpeläinen pohtii pikkulapsen uskonnollisuutta ja spiritualiteettia. Ei liene kovin helppo tutkimuskohde vauva- (alle 1v) ja taaperoikäinen (3-6 v), mutta loppujohtopäätös on varmaan odotetun mukainen: lapsi kasvaa omaan uskonnolliseen yhteisöönsä ja oppii sen kielen.  Kotien uskontokasvatus on kuitenkin vähentynyt ja vain harvat lapset osallistuvat uskonnollisen yhteisön toimintaan. Kirkon on jatkettava lapsiperheisiin suuntautuvaa toimintaansa.

Tohtorikoulutettava Jouko Porkka on tutkinut rippikoulujen isostoimintaa. On sisä- ja ulkosyntyistä uskonnollisuutta. Yksinkertaistanko liikaa, jos tulkitsen ensin mainitun sisäistetyksi asiaksi ja jälkimmäisen ulkokohtaiseksi jääneeksi uskonnollisuudeksi.  Edelliset ovat avoimempia maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta ja moniuskontoisuutta kohtaan. Laajassa tutkimuksessa on tutkittu suomalaista rippikoulua verrattuna useihin muihin Euroopan maihin. Suomalainen rippikoulu ja isostoiminta ovat Euroopan huippuluokkaa. Vastaamatta jää kuitenkin polttava kysymys: miksi monien isosten on todettu nuorina aikuisina eroavan kirkosta?

Professori Terhi Utriainen tutkii suomalaisten naisten enkeliuskoa. Enkelit eivät ole nykyään vain kirkon ja pyhäkoulun opetukseen liittyvää henkimaailmaa, vaan joogakoulujen ja enkelinhoitokurssien populaarikulttuuria. Naiset ovat muutenkin miehiä uskonnollisempia, enkeliusko sitäkin enemmän. Populaarikulttuurin enkeliusko poikkeaa merkittävästi kirkon uskosta enkeleihin. Mitähän varten Serafim Seppälän kirjaa Taivaalliset voimat ei mainita ollenkaan kirjallisuusluettelossa? Ehkä sen tähden, että se ei ole populaarikulttuuria eikä sitä lueta yhtä innokkaasti kuin Lorna Byrnen kirjoja.

Psykologian tohtori Jorma Hietamäki kertoo yliopistoväen uskonnollisuudesta. Lopputulos on aavistettavissa: korkeasti koulutettujen oppineiden keskuudessa usko on vähäistä ja luottamus tieteen merkitykseen suuri. Ihan mustavalkoinen ei asetelma kuitenkaan ole. On niitä kulttuurikristittyjäkin ja agnostikkoja, jotka joskus rukoilevat ja toivovat Jumalan olevan olemassa. Kirkonkin jäsen voi olla uskomatta paljon mihinkään.

Diakonia–ammattikorkeakoulun palvelujohtaja Elina Juntunen tutkii syvien merkitysten löytämistä työelämässä. Tämä tarkoittaa työelämän merkityksellisyyden, arvojen ja eettisyyden pohdintaa. Uusi sukupolvi ei halua uhrata työlle kaikkea omasta elämästä ja hyvinvoinnista. Johtamiselta odotetaan inhimillisen elämän kokonaisvaltaista hyväksymistä, ymmärtämistä ja vastaamista ihmisen tarpeisiin.

Etusivu    Kirja-arvioinnit