Roomalaiskatolinen kulttuurikylpy

Tom Tiainen: Hyvällä tiellä. Pyhiinvaellus Ranskan ja Espanjan halki. Barents 2017. 187 s.

On tullut luettua aika monta kirjaa, jotka kertovat Santiago de Compostelaan suuntautuvasta pyhiinvaelluksesta. Mutta tämä on ensimmäinen kirja, jossa lähdetään liikkeelle Ranskasta. Ja tämä on myös ensimmäinen kirja, jossa vaeltaja on itse tekemillään piirroksilla kuvittanut vaellustaan. Kirjan takakannen sisäsivulla kirjoittaja ilmoittaa itsestään, että hän on 56 -vuotias opettaja, kotoisin Kokkolasta ja harrastaa kuvataidetta. Hän on opiskellut ranskan kieltä. Ranska näyttää olevan hänen ensimmäinen vieras kielensä. Siinä varmaan yksi syy, miksi hän aloitti vaelluksensa Ranskasta: sai hyödyntää kielitaitoaan, jopa vetristää sitä. Ranskan Le Puysta on 1500 km Santiagoon, siitä puolet menee Ranskan puolella ja loput Espanjassa.

 Vaeltaja on lähtenyt matkaan yksin. Ilmeisesti kumppani jäi kotimaahan. Vaeltaja löytää hyvät puolet yksin matkaamiselle. Saa kulkea omassa tahdissaan. Voi luoda kontakteja paljon useampiin henkilöihin kuin mitä kumppanin kanssa vaeltamisessa tapahtuu. Kumppanin kanssa kuljettaessa keskustellaan omalla kielellä eikä ole suurta tarvetta etsiä ulkopuolisia keskustelukumppaneita. Yksin kulkiessa on suoranainen pakko luoda keskusteluyhteyksiä. Joutuu aina pyytämään ulkopuolista ja tuntematonta apua, kun ei pärjää yksin. Näyttää siltä, että pyhiinvaelluspolulla annetaan apua silloinkin, kun sitä ei pyydetä. Saman matkan kulkijat näyttävät olevan kuin veljiä ja sisaria. He pitävät toisistaan huolta ja tervehtivät toisiaan kuin vanhat tuttavat. Kirjoittaja solmii uusia tuttavuuksia joka päivä. Hän ei sitoudu heihin eikä heidän vaellustahtiinsa, mutta tapaa heitä yllättäen matkan varrella useamman kerran. Kohtaamiset eivät rajoitu vain kohteliaisuustervehdyksiin, vaan laajenevat syvällisempiin kuulumisiin.

Muista Santiagon pyhiinvaellustarinoista poiketen tämä vaeltaja pitää vaellustaan selvästi hengellisenä. Kulkeminen on hartaudellista. Se on vähän niin kuin elämän matka pienoiskoossa. Joka päivä osallistutaan matkan varrella oleviin kirkkotilaisuuksiin, olivatpa ne sitten messuja tai lyhyempiä hartaushetkiä. Erään matkakumppaninsa innoittamana hän ryhtyy jopa itse aloitteelliseksi ja kokoaa pienen vaellusporukan päivämatkan alkurukoukseen. Aloitteen teko perustuu erään aikaisemman vaeltajan antamaa esimerkkiin ja suomalaisen pariskunnan kohtaamiseen. Homma näyttää toimivan. Sitä edesauttaa aloitteentekijän vaatimattomuus ja nöyryys, mihin yhdistyy vastuuntuntoisuus. Näyttää siltä, ettei hän tee tästä käytännöstä vallitsevaa tapaa eikä orjuuta itseään. Tuputtamisella ja käännyttämisellä olisi luotaantyöntävä vaikutus. Hengellisen elämän vaaliminen ei tällä vaelluksella ole missään tapauksessa yksityisen tien kulkijan vastuulla. Vaellushan perustuu majoituspaikoissa toimivaan jumalanpalveluselämään. Kaikille vaeltajille on jokaisessa yöpymispaikassa tarjolla hengen ravintoa.

Tom Tiainen ilmoittaa jo vaelluksensa alkupuolella olevansa luterilainen tietoisena siitä, että roomalaiskatolisten ja luterilaisten välillä ei ole ehtoollisyhteyttä. Katoliset papit eivät näytä yleensä vetävän tiukkoja opillisia rajanvetoja pyhiinvaellukselle osallistuvien joukossa. Heillä taitaa olla sopiva annos talonpoikaisjärkeä ja sielunhoidollisuutta, ettei kannata pystyttää vaeltavan kansan keskelle raja-aitoja. Voi olla, että oppien vaaliminen kuuluu korkeampien prelaattien, piispojen vastuulle. Vaeltajissa on mukana myös toisten uskontojen edustajia ja ateisteiksi tunnustautuvia. Yksi tällainen pyytää kuitenkaan vaeltajatoverinsa esirukousta. Taitaa olla ateismikin välillä enemmän agnostisismia. Yhden musliminkin Tom kohtaa matkallaan. Tämä ilmoittautuu ”kulttuuriseksi muslimiksi”, joka voi toisessa kulttuuriympäristössä toimia vastoin oman uskontonsa periaatteita. Luterilainenkin kulttuuri on viidensadan vuoden kuluessa saanut suomalaisia kulttuuripiirteitä, minkä vaeltaja pian huomaa. Tom haluaa elää maassa maan tavalla ja sopeutuu pian tekemään ristinmerkkiä sakraaliin tilaan astuessaan.

Kirjoittaja kuvaa vaeltajatovereitaan ja käy heidän kanssaan keskusteluja. Matkan vaivat ja rasitukset tulevat myös jatkuvasti esille. Vaellus vaatii hyvät vaellusvarusteet. Niistä annetaan oikein luettelo kuvien kera. Vaelluksella väsyvä huomaa pian, ettei ole ainoa. Matkan varrelta löytyy uupuneita pitkin matkaa. Joillekin käy niin köpelösti, ettei fysiikka kestä ja on palattava kotimaahan. Näinhän tekee myös Tom, mutta hän tekee sen harkitusti. Puolessa välissä Espanjan vaellusta hän keskeyttää vaelluksensa lokakuussa jatkaen seuraavana keväänä huhtikuussa siitä, mihin syksyllä jäi. Suomesta käsin Espanja tuntuu ainaisen kesän ja aurinkorannan maalta, mutta oikeasti Espanjassa on monenlaista ilmastoa ja maastoa. Vuorilla tuulee ja on kylmä. Suomalaisilla taitaa olla joinakin vuodenaikoina kotikenttäetu: lumisohjossa vaeltaminen ja räntäsateessa vaeltaminen on tuttua.

Täytyy sanoa, että Tom Tiainen tekee täydellisyyttä hipovan vaelluksen, kun hän 'siunatuksi lopuksi' jatkaa matkaansa vielä Espanjan läntisimpään reunaan, entiseen maan ääreen, itse asiassa paikkaan, johon Jaakob vanhemman, Compostelan nimikkopyhimyksen uskotaan rantautuneen matkallaan. Siis hänen ruumiinsa uskotaan rantautuneen. Jo Raamattu kertoo hänen saaneen surmansa Herodes Agrippan toimesta vuonna 44 jKr. Pyhimystarina menee legendan puolelle. Sitä ei kirjan kirjoittaja jää pohtimaan. Reformaattorimme Luther hylkäsi reliikkikulttuurin enkä usko, että se meidän maassamme löytää kasvualustaa. Katolisessa kulttuuriympäristössämme liikkuessa palautuu kirkkohistorian käänteet selkeinä esille.

Etusivu    Kirja-arvioinnit