Kurkistuksia taiteilijaelämään

Annina Holmberg & Olli Löytty: Ina ja Tito. Kohtauksia Collianderin taiteilijaliitosta. Kirjapaja 2020. 246 s.

 

Tulipa välillä tartuttua muuhunkin kuin teologiseen ammattikirjallisuuteen. Hyvä niin. Ettei näköpiiri kapene yksipuolisen suppeaksi.

Ina (s. Behrsen) ja Tito (Colliander) ovat taiteilijapariskunta, joiden molempien sukujuuret vievät Venäjälle, tarkemmin sanoen Pietariin. Ina on Baltian saksalaista sukua ja Tito suomenruotsalaista, ensin mainittu kuvataiteilija, jälkimmäinen paremmin kirjailijana tunnettu. 1900-luvun alussa syntyneinä molemmat ehtivät nähdä Venäjän vallankumouksen ja Suomen sodat. Mutta he olivat kosmopoliitteja, jotka kumpikaan eivät tykänneet  kansallisista liputtamisista,  kansallisista rajoista eikä niiden puolustamisesta asevoimin. Kun Tito nuorena loukkasi jalkansa urheilussa, ei hänestä enää ollut armeijakelpoiseksi. Siihen aikaan siviilipalvelusta ei ehkä olisi ollut vaihtoehtonakaan. Taiteilijat olivat siis pasifisteja, Ina suoranaisesti venäjämielinen. Molemmat ovat saattaneet saada vaikutteita tolstoilaisuudesta. Itsenäisyyden alussa Suomessa vallitsi voimakas venäjänvastainen henki. Kun taiteilijapariskunta vielä edusti ortodoksista uskoa, oli kotiutuminen Suomeen vaikeaa. Eikä sitä tietenkään helpottanut ruotsinkielisyys. Outoa oli tosin se, että Tito ihaili Hitlerin hallintoa, mutta taisi kyllä myöhemmin huomata erehtyneensä.

Kirja ei ole varsinaisesti kahden hengen elämäkertateos, vaan niin kuin alaotsikko antaa ymmärtää, kohtauksia pariskunnan elämäkohtaloista. Tämän kirjan ääressä en kokenut paljon yhtäläisyyksiä kuvattujen persoonien kanssa. Vaikka tunnen toki olevani kosmopoliitti, ei se minussa sulje pois sitä tunnetta, että olen suomalainen. Minulle molempi on hyvä, ja on tärkeää, ettei kumpaakaan suljeta pois. Uskonto on minulle tärkeää, mutta ortodoksisuus jää minun ulkopuolelleni. Toki kunnioitan ortodoksista uskoa ja koen, että kuulumme samaan kristikuntaan. Onhan minun suvussanikin on ollut merkittävä ortodoksinen opettaja, isäni tädin aviopuoliso Johannes Solehmainen Lumivaarassa. En silti tunne vetoa ortodoksisuuteen.

Kirjailijapariskunnan boheemielämä on minulle vierasta. Kukin tietysti taaplaa tyylillään. Yksi kuluttaa nopeasti sen, mitä tienaa. Kun sitten rahapula yllättää, pitää myydä omaa tuotantoa ovelta ovelle ja tyytyä olemaan puolikerjäläinen. Köyhyys ja puute on jatkuva huolenaihe. Nälkätaiteilijat ovat tässä tapauksessa itsekin oman periaatteensa uhreja: kun ei säästä, niin hädän päivän tullen on hätää kärsimässä. Ina oli sentään kerännyt vähän säästöjä sukanvarteen, mikä pienellä viiveellä selvisi Titolle. Hän ei ollut mielissään vaimonsa lipeämisestä yhdessä sovituista periaatteista. Paljon on näillä kahdella ollut keskenään yhteistä, kun parisuhde on kestänyt eroavuuksista huolimatta. Ennen kaikkea vaimolla on ollut kestämistä puolisonsa juopottelussa ja siihen liittyneessä hummailussa. Molempien piti jossain vaiheessa ottaakin kumppaniinsa etäisyyttä. Erossa olo teki hyvää.  Sitten palattiin taas yhteen ja elämä jatkui.

Jos lauluntekijän mukaan jokainen ihminen on laulun arvoinen, niin monin verroin suuremmalla syyllä kirjan kulttuuripariskunta on sitä. Teos kertoo värikkäästä elämästä, jota määritti venäläinen tausta, kiinnostus eurooppalaiseen kulttuuriin, ortodoksinen mystillisvanhoillinen uskonto, suhde suomalaistuneisiin ja suomalaiset arvot omaksuneisiin sukulaisiin ynnä muuta. Titon elämästä on olemassa autobiografinen kirjasarja. Toisten ihmisten etäisyyden päästä kriittisesti toimitta kuvaus poikkeaa varmasti paljon itse kirjoitetuista muistelmista. Mutta tässäkin asiassa molempi parempi.

Kirjan toimittajista kirjailija Annina Holmberg on ortodoksi isänsä tavoin, joka tiettävästi kääntyi luterilaisuudesta ortodoksiksi. Kirjallisuudentutkija Olli Löytty on luterilaisen papin ja lähetystyöntekijän poika, joka suoritti siviilipalvelustaan Uudessa Valamossa ja viehättyi ortodoksisesta uskosta. Inasta ja Titosta tuli heille yhteinen projekti.

Etusivu    Kirja-arvioinnit