Ekumeeninen hovikelpoisuus vai tasa-arvo?

Uskonto ja identiteettipolitiikka. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran symposiumissa marraskuussa 2014 pidetyt esitelmät. Toimittaneet Elina Hellqvist, Minna Hietamäki ja Panu Pihkala. STKSJ 2015.

 

Kerran vuodessa pidettävä Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran symposium pyrkii aina pureutumaan ajankohtaisiin aiheisiin, niin nytkin. Aihe liittyy professori Risto Saarisen johtamiin, Suomen Akatemian rahoittamiin tutkimushankkeisiin ”Uskonnollinen hyväksyminen ja erilaisuuden suvaitseminen” sekä ”Järki ja uskonnollinen hyväksyminen”.  Tutkimusalat ovat poikkitieteellisiä. Lähinnä on kysymys kuitenkin teologian ja filosofian kohtaamisesta. Johdantopuheenvuorossaan Risto Saarinen valottaa itse identiteettipolitiikan merkitystä. Tarkoituksena on selvittää erityisesti kirkkokuntien välillä ja niiden sisällä vaikuttavia keskinäisen hyväksymisen ja ulossulkemisen mekanismeja sekä uskonnollisten identiteettien syntyä ja sisältöä.

Kansalliseen tunnustamiseen liittyvät artikkelit esittelevät Mannerheimiä, sisällissotaa ja Urho Kekkosta. Tutkimus ei tuo mitään järisyttävää uutta tietoa, mutta vahvistaa olemassa olevaa käsitystä. Kekkosen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että presidenttikautensa alkupuolella hänelle suhteet kirkkoon olivat lämpimämmät kuin viimeisinä virkavuosina.

Ryhmäidentiteettiin liittyvät artikkelit esittelevät koulussa esiintyviä ryhmiä ja sukupuolisia eroja sekä ekumeenisen keskustelun metodeja ja ympäristöpolitiikkaa. Voimakkaimpia tunteita kirkossa on herättänyt keskustelu tasa-arvosta ja sukupuolisesta identiteetistä. Tästä aiheesta on muutama artikkeli. Kipupisteeksi asiassa näyttää muodostuvan se, että yhteisöjen etua ja niiden välisten suhteiden merkitystä korostetaan ihmisten tasa-arvoisen kohtelun sijasta. Kirkkojen välisiä ekumeenisia suhteita ja ”yhteiskunnan kokonaisetua” pidetään siis tärkeämpänä kuin sukupuolista tasa-arvoa. Parisuhteita arvotetaan funktionaalisilla ja välineellisillä perusteilla. Kirkkoa rasittaa aristotelinen ajattelu, jossa tasa-arvo toteutuu valikoidusti. Nähdäkseni kirkon pitää pystyä perustelemaan torjuva asenteensa sukupuolineutraaliin avioliittolakiin muilla perusteilla kuin sellaisilla, joissa syrjivät näkemykset pilkistävät esiin – jos syrjinnästä halutaan sanoutua irti. Onko olemassa mahdollisuutta soveltaa avioliitto -käsite koskemaan vain heteroseksuaalista parisuhdetta olematta syrjivä?

Muuttuvaa uskonnollisuutta esittelevä artikkeli analysoi uushenkisyyttä, joka osoittautuu kirkon sisällä havaittavaksi uskonnollisuuden ilmentymäksi, kun se tavallisesti on ymmärretty kirkon ulkopuolella vaikuttavaksi uususkonnoksi. Kirkon jäsenet uskovat siis toisin kuin kirkko opettaa. Jotkut henkisyyden kannattajat ilmoittavat tekevänsä pesäeroa uskonnosta, mutta heidän käyttämänsä terminologia ja yritys sovittaa uskoaan tieteelliseen maailmankuvaan vaikuttaa lähinnä epäsuosiossa olevan identiteetin peittelyltä.
Symposiumin viimeinen esitelmä kertoo Suur-Helsingin (Suhe) kirkkokuntiin sitoutumattoman seurakunnan teologiasta ja toimintavoista. Helluntailaisen kotitaustan omaavan seurakunnanjohtajan toimintatavat nousevat selvästi taustayhteisöstä. Mielenkiintoista teeman kannalta on kuitenkin se, että seurakunnan uskonnollinen toiminta ei noudata perinteistä konservatiivi–liberaali -akselia. Yhteisö on konservatiivinen kristillisen opin suhteen, mutta liberaali toimintavoissa. Yhteisön silmissä valtauoman uskonnollisuus eli luterilainen kirkko on sitä vastoin toimintavoiltaan konservatiivinen, mutta opiltaan liberaali.

Etusivu    Kirja-arvioinnit