Uskonto monimuotoistuu

Uskontotieteen ilmiöitä ja näkökulmia, toim. Heikki Pesonen & Tuula Sakaranaho. Gaudeamus 2020. 328 s.

Uskontoa on tarpeen tutkia, eihän siitä mihinkään pääse. Kyse on voimakkaasti ihmisiä ohjaavasta elämänalueesta, jollei suoranaisesti kulttuurin perustasta. Tieteellisen maailmankuvan kehittyessä on ajateltu niinkin, että ajan myötä uskonto katoaa maailmankartalta, kun ihmiset valistuvat ja alkavat ymmärtää uskonnon olevan pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Tällaista ajattelua ovat edustaneet erityisesti marxilaiseen ja ateistiseen maailmankatsomukseen perustuvat suuntaukset. Kommunismin hallitsemissa maissa on uskontokuntien jäseniä vainottu, kun ei uskontoa ole saatu kitketyksi ihmisten mielistä pelkäksi järkipuheeksi mielletyllä propagandalla. Uskonnonharjoittajat ovat painuneet maan alle, missä he ovat jatkaneet toimintaansa. Kommunismin luhistuessa ovat uskonnolliset yhdyskunnat nousseet ylös ”tuhkasta” entistä ehompina. Niinpä on palattu siihen vanhaan käytäntöön, että valjastetaan uskonnot palvelemaan poliittisen vallan käyttöä. Uskonto on hyväksi, kun se saadaan suostutettua politiikan pelinappulaksi. Käsitys uskontojen häviämisestä tieteellisen ymmärryksen lisääntyessä on osoittautunut vääräksi. Uskontoja syntyy koko ajan. Uskonto monimuotoistuu.

Sen lisäksi, että monet vainotut uskonnolliset yhteisöt ovat jatkaneet järjestäytynyttä olemassaoloaan vallanpitäjien tarkkailun alaisena, on myös syntynyt uudenlaista uskonnollisuutta. Uskontotieteessä ei nykyään enää pyritäkään kategorisoimaan uskontoja maailmanuskonnoiksi määritellyin merkittävyyskategorioin. Koko käsite maailmanuskonnot on syntynyt länsimaisesta kristillisestä lähetysnäkemyksestä käsin. Hindulaisuutta ja buddhalaisuutta ei tunnettu uskontoina ennen kuin kristityt määrittelivät ne sellaisiksi. Uskonto on kuitenkin paljon laaja-alaisempi käsite kuin se mikä mahdutetaan suuriin maailmanuskontoihin. Uskontotieteen oppikirjaksikin laadittu arvioitava teos määrittelee jo nimessään uskonnot ilmiöiksi ja näkökulmiksi vallitseviin uskonnollisiin käsityksiin. Uskonnon käsite elää koko ajan. Sama uskontokin näyttäytyy monenlaiselta riippuen siitä, mistä näkökulmasta asiaa katsotaan. Uskontokuntien käsitykset itsestäänkin muuttuvat ja kehittyvät. Elämän uudet haasteetkin avaavat uusia näkökulmia, joihin on otettava kantaa nykyajassa.

Uskontotieteen näkökulmasta ei ole tarpeellista eikä oikein arvottaa uskontoja. On luovuttu kategorisoimasta uskontoja primitiivisiin uskomuksiin ja kehittyneempiin uskonnollisiin näkemyksiin. Varsinkin kristittyjen piirissä on kristinusko haluttu nähdä kehittyneenä uskonnon muotona, millä näkemyksellä on perusteltu kristittyjen oikeutta ja velvollisuuttakin propagoida omaa uskoaan ainoana oikeana. Uskontotieteelle kaikki uskonnot ovat samalla viivalla. Uskontojen tutkimiseen ei houkuttele pyrkimys näkemysten muokkaamiseen, vaan pelkästään inhimillinen uteliaisuus ja tiedonhalu olemassa olevien ilmiöiden sisällöstä ja monimuotoisuudesta. Kun on kuitenkin olemassa väkivaltaista ja vahingollista, uskonnollista käyttäytymistä, on tarvetta tuoda esiin tuhoava uskonnollisuus. Uskontotiede ei harjoita poliittista toimintaa, jolla pyritään hallitsemaan uskonnollista käyttäytymistä. Uskontotiede vain analysoi ja selvittää, millaisia uskonnon muotoja on havaittavissa. Liian helposti joku uskonto tuomitaan sillä perusteella, mitä rikoksentekijät ilmoittavat toimintansa uskonnolliseksi perusteeksi. Tällaista koko uskonnon syyllistämistä on tehty viime vuosina erityisesti islamin suhteen, koska länsimaista vaikutusta vastustavat terroristijärjestöt ovat harjoittaneet terroritekojaan islamin nimissä.

Uskontotieteen harjoittaminen on painottunut humanistiselle ja yhteiskuntatieteelliselle alalle, mutta sitä on harjoitettu myös teologian alalla. Teologiassa uskotontieteellä on tietysti taipumus muotoutua teologian aputieteeksi. Joku voi myös epäillä, että teologiassa uskontotiedettä sovelletaan tarkoitushakuisesti, jolloin tutkimus ei täytä tieteellistä neutraliteettia. Niin kauan kuin tieteenharjoitus pysyy tieteenä, pelkoon ei ole aihetta. Teologialle uskontotutkimus on tärkeää. Uskontotieteen yhden perustajan Friedrich Max Müllerin (1823-1900) lausuma ajatus on, että joka tuntee yhden ainoan uskonnon, ei tunne yhtään. Kun omaa uskontoaan peilaa toisiin uskontoihin, alkaa oma uskokin tulla selkeämmäksi. Erityisesti lähetystyössä on pakko tutustua niihin uskontoihin, joiden keskuudessa kristillistä uskoa julistetaan. Lähetystyössä uskontotiede on siis apuväline, jonka kautta ymmärretään uskontojen yhtäläisyydet ja poikkeavuudet. On myös syytä todeta, ettei lähetystyötä voi tehdä työn kohteita väheksyen ja halveksien.

Suomalaisessa kulttuurikontekstissa uskontotiede palvelee maahanmuuttajien kohtaamisessa. Yleinen ajattelu erehtyy usein luulemaan, että maahanmuuttajat ovat pääasiassa suomalaisille vieraiden, toisten uskontojen harjoittajia. Näin ei kuitenkaan ole. Suurin osa heistä on kristittyjä, joskaan eivät tunnustuskunnaltaan valtakirkkomme edustamaan kristilliseen yhteisöön kuuluvia. Uskontotiede pyrkii erittelemään myös niitä nykyaikaan kuuluvia uskonnollisia ilmiöitä, jotka ovat omaksuneet itämaisia, erityisesti intialaisia vaikutteita. Uskontotieteeseen sisältyy ateismin tutkimus, on se sitten filosofista ateismia tai uskonnonvastaista taistelua, jolla halutaan horjuttaa valtauskonnon asemaa. On huomattava myös se, että uskonto ja kulttuuri liittyvät hyvin läheisesti toisiinsa. Monelle evankelisluterilaisen seurakunnan jäsenelle dogmaattisella uskonnolla ei ole suurta merkitystä. Moni kirkon jäsen ilmoittaa henkilökohtaisesti ”uskovansa toisin kuin kirkko opettaa”. Tämä lausuma jättää uskon sisällön epäselväksi. Siihen ei tarvitse sisältyä kirkon uskon sisällön syvää tuntemista, päinvastoin: jo lähtökohtaisesti siinä sanoudutaan irti ihmisen ulkopuolelta ja erityisesti institutionalisoidun uskonnon taholta esitetyistä uskon sisällöistä. Muoti-ilmiö on edustaa henkistä uskoa hengellisyyden sijaan ja itse määriteltyä uskoa kirkon opetuksen sijaan.

Uskontotieteen opiskelijoille tämä artikkelikokoelma edustaa tieteenalan esittelyä kaikista tutkimushaaroista käsin, uskonnon ja elämänkatsomustiedon opettajille ja kirkon palveluksessa oleville teologeille perustietoa uskonnoista, myös näistä kotimaisista ajankohtaisista versioista, joita kirkkomme jäsenet edustavat. Heidän kohtaamisensa vaatii heidän ajattelunsa ymmärtämistä ja tulkitsemista. Vieraista uskonnoista kiinnostuneille tämä kirja olisi aivan erinomainen opas uskontojen maailmaan.

Etusivu    Kirja-arvioinnit