Pietistinen, mutta kirkollinen herätysliike

Eero Uuksulainen: Mitä isämme uskoivat ennen. Uukuniemeläisen herätysliikkeen kirkollisia piirteitä. Saimaprint 2019. 248 s.

Moni eläkkeelle siirtyvä pappi alkaa kirjoittaa muistelmiaan ja julkaisee ne, mikäli kustantajaa löytyy. Joutsenon seurakunnan eläkkeellä oleva kirkkoherra Eero Uuksulainen ei kirjoittanut itsestään, vaan uukuniemeläisestä herätyksestä. Ei jää epäselväksi, etteikö uukuniemeläisyys olisi tehnyt kirjoittajaan itseensä vaikutuksen. Eikä se varmaan johdu pelkästään siitä, että herätysliikkeen yksi vaikuttaja oli hänen sukulaisensa Matti Kostamo. Kirjoittaja omistaa kuitenkin tämän kirjansa äitinsä muistolle mummoaan unohtamatta. Kirjoittaja ei itse koe pitävänsä herätysliikettä varsinaisena hengellisenä kotinaan, mutta sitä hän ei mainitse, mikä se sitten olisi.

Kirjoittajan kirjan otsikossakin ilmaistuna tehtävänä näyttää olevan sen todistaminen, että Uukuniemen herätys on hyvin kirkollinen, mutta toki samalla pietistinen liike. No, kirkkommehan on hyvin pietistinen. Kaikki viisi herätysliikettämmehän ovat pietistisiä ja Uukuniemen liike on kuudes, vaikkei sitä tuohon kirkkomme herätysliikkeiden kategoriaan lasketakaan. Ehkä se tässä suuremmassa katsannossa on herännäisyyden äänenpainoille läheinen ja Renqvistin rukoilevaisuudesta vaikutteita saanut. Viidenteen herätysliikkeeseen liikkeen voidaan katsoa liittyvän Kansan Raamattuseuran kautta, jonka työssä on vaikuttanut ’uukuniemeläisiä’. Uukuniemen liikkeen vaikutus on ollut voimakasta Jaakkiman kristillisessä kansanopistossa ja Oronmyllyn leirikeskuksessa, joilla molemmilla on ollut yhteyksiä Kansan Raamattuseuraan.

Uukuniemen herätysliikkeestä ja sen merkittävimmästä vaikuttajasta Helena Konttisesta (s. Eronen; 1871, Uukuniemi 1916, Uukuniemi) antaa hyvän yleiskatsauksen Wikipedia, jonka tiedot eivät poikkea Uuksulaisen antamista tiedoista, jos joku epäilee nettisivua epäluotettavaksi. Helena Konttisen horrostilaa tutkinut psykiatri, professori Christian Sibelius totesi vuonna 1906 Konttisen olevan hysteerinen, mikä johtui hänen rasittavista elämänkokemuksistaan. Voi olla, että hän oli hysteerinen, mutta eivät kaikki hysteerikot ainakaan ole horrossaarnaajia. Horrossaarnan mysteeriä ei selitä professorikaan. Voisi hyvin olla, että uukuniemeläistä herätysliikettä ei olisi olemassakaan ilman tätä erikoispiirrettä. Juuri se teki herätysliikkeestä näkyvän ja omaleimaisen. Helena Konttinen herätti huomion myös ennustajan kyvyillään. Vaikka horrossaarnaajia on esiintynyt Suomessa 1700-luvulta lähtien aina viime vuosisadalle asti, oli Konttisen erityispiirteenä niin kutsutut ”vaihetuspäivät”, kerran vuodessa elokuussa toistuvat tilinteot hetket, jolloin saarnaaja koki olevansa Jumalan edessä tuomiolla. Näiden vaihetuspäivien ajankohtaan määrittyi uukuniemeläisten kokoontuminen herätysliikkeen vuosittaiseen juhlaan, jota on vietetty sotien jälkeen Saaren kirkolla Parikanniemen orpokotijuhlina. Uuksulainen kertoo seikkaperäisesti Parikanniemen orpokodin syntyvaiheista, joissa merkittävänä vaikuttajana oli juuri Helena Konttinen. Kun orpokodin nimi muutettiin lastenkodiksi 1964, jäi sana orpokoti kuitenkin jäljelle juhlien nimessä ja lastenkodin hyväksi toimivissa ystäväpiireissä, kuten Lappeenrannassa Parikanniemen orpokodin ystäväpiiri. Myös nimi Parikanniemi on säilynyt, vaikka orpokoti on toiminut vuodesta 1949 alkaen Ristiinassa. Parikanniemi on sotien jälkeen rajan taakse jäänyt Uukuniemen kylä.

Kirjoittaja peilailee herätysliikkeen kirkollisuutta tarkkaillen sen opetusta. Hän käy tätä tarkastelutyötä vuonna 1948 julkaistun kristinopin pohjalta, jota ei Helena Konttisella vielä ollut käytössään. Tässä tarkastelussa on vähän kirkkoherran näkökulmaa, jonka tehtävänä on valvoa seurakuntalaisten ja seurakunnassa liikkuvien vieraiden puhujien opetusta. Harhaoppeja ja vääriä opetuksellisia painotuksia tulee korjata ja niihin tulee puuttua. Vuoden 1948 kristinoppi toteaa kohdassa 6, että Raamattu on uskon ja elämän korkein ohje. Tämä määritelmä puuttuu vuoden 1999 Katekismuksesta. Siihen on syynsä. Raamattu nähdään nykyisin vain kirkon opin pohjana. Elämä eli etiikka ei ole oppiin verrattuna yhtä kiveen hakattu pysyvien totuuksien uskontunnustus. Maailma muuttuu ja käsitys asioista muuttuu. Raamatussakin on monenlaista opetusta. Vanhan testamentin tulkinta saa Jeesuksen käsittelyssä uutta näkemystä, vaikka Jeesus sanookin Vuorisaarnassaan, ettei hän ole tullut lakia kumoamaan. Sanon tämän siksi, että vanhan kristinopin sijasta olisi ehkä hyvä peilata kristillistä julistusta uuden Katekismuksemme opetukseen verraten. Tämä uusi tutkimustapa tuskin kuitenkaan vaikuttaisi siihen, millaisena Helena Konttisen opetus nähtäisiin. Aikalaistensa kirkonpalvelijoiden silmissä hänen opetuksensa sai kahtalaisen vastaanoton. Horrossaarnaajan ensimmäinen kirkollinen ystävä oli pastori K(arl).K(ristfrid). Sarlin, joka kirjoitti ensimmäisen aikalaistodistuksen Helena Konttisesta, Eräs meidän ajan profeetta (1916). Muita ystäviä ja tukijoita olivat Jaakkiman rovasti V. Salminen. Kesälahden ja Jaakkiman August Noponen.

Järjestäytyneiden herätysliikkeiden ja kirkon johtavat henkilöt suhtautuivat naisherättäjiin kielteisesti. Horrospuhujia nimitettiin saarnaaja-akoiksi ja hysteerisiksi unennäkijöiksi. Myös beckiläiseen biblisistiseen suuntaan kuulunut piispa Gustaf Johansson sekä körttiläiset K.R. Kares ja Wilhelmi Malmivaara suhtautuivat nurjasti naisherättäjiin. Myös Uukuniemen kirkkoherra, lääninrovasti Aleksander Gustaf Walle suhtautui horrosilmiöihin nuivasti. Mutta kuten sanottu, Helena Konttinen itse suhtautui kirkon kunnioittavasti ja kirkon opetukselle kuuliaisesti. Hän kehotti käymään kirkossa ja kuuntelemaan pappien opetuksia, myös niiden, jotka eivät olleet herätystä kokeneet. Kirkon viranhoitajina he julistivat sanaa ja ja jakoivat sakramentteja kristinopin mukaisesti.

Jonkinlaisena ekskursiona kirjan pääteemaan kuuluu luku uukuniemeläisyydestä lähetystyön harjoittajina. Mainitaan, että he ovat tukeneet erityisesti Suomen Lähetysseuraa, vaikka pääosan huomiosta vaati oman liikkeen harjoittamat toiminnat ja varsinkin orpokoti. Uukuniemeläisten tärkein lähetystyöntekijä oli Kiinan Kallena tunnettu Kiina lähetti FM Kalle Korhonen (1985-1963). Uukuniemen herätyksen piirissä uskoon tullut ja orpokotia taloudellisesti tukenut Nurmijärven Nukarin isäntä Edvard Lähdeniemi toimi vuosia Suomen lähetysseuran puhujana. Sukujuuriltaan uukuniemeläiseen liikkeeseen kuuluu Taiwanin lähetti Matleena Pinola, s. Turunen. Voisi olla muitakin mainittavia, kuten Ranskassa ja Pietarissa vaikuttanut lähetystyöntekijä Sisko Pörsti, s. Latvus, mutta johonkin on näköjään aina raja vedettävä, keitä kaikkia tässä on mainittava.

Näin käy myös tämän arvostelun tekijän suhteen. Kaikkia kirjassa mainittuja nimiä en ole voinut mainita, vaikka olisi ollut aihetta. Valitettavasti Uuksulaisen perhepiirin lisäksi kovin moni ei päässe tutustumaan tähän omakustanneteokseen, jonka lahjakappaleen olen saanut kirjoittajalta, virkaveljeltäni ja kurssitoveriltani Helsingin Yliopistossa.

Etusivu    Kirja-arvioinnit