Matkalla Euroopan historiaan

Liisa Väisänen: Välimeren helmet. Matkoja maihin ja kulttuureihin. Kirjapaja 2021. 215 s.

Korona-aikana ei ole voinut matkailla, mutta virtuaalimatkailu on aina mahdollista. Valitettavasti virtuaalimatkailussa ei voi kuitenkaan nauttia etelän lämmöstä. Vastineeksi voi kuitenkin istua nojatuolissa ja vaikka nauttia etelän hedelmiä, jotka ovat lähimarketissa yhtä edullisia kuin etelässä.

Nykyään Euroopan matkailu on monelle liian tavanomaista ja (muka?) tuttua. Pitää päästä kaukomaille ja täysin erilaisiin kulttuureihin, niin tuntee matkustaneensa ja kohdanneensa eksotiikkaa. Minulle on kyllä hyvin riittänyt Eurooppa. Erityisen houkutteleva on Välimeren ympäristö, mikä tarkoittaa lämmintä ilmastoa, kesäaikaan tosin liian lämmintä. Mutta kukapa sitä kesällä Suomesta pois lähtisikään, vaikka kesät täällä ovat oikuttelevia! Me suomalaiset saatamme ehkä olla Uralilta kotoisin, mutta kyllä me suuntaudumme Eurooppaan päin. Tämä on meidän kotimme. Tämä on yhteinen koti. Väisäsen mukaan Eurooppa on nykyisin niin sekoittunut, ettei Euroopan valtioita voi erottaa kansallisvaltioina. No, ehkä se vähän liioitteleva luonnehdinta, mutta ihmiset ja kansat ovat liikkuneet Euroopassa ahkerasti ja hallitsijasuvut ovat vaihtuneet. Välillä Eurooppa on yhdentynyt, sitten välillä myös jakautunut. Eurooppa on myös ollut lähiyhteydessä Aasiaan kaakkoiskulmaltaan ja Afrikkaan Välimeren etelärannalla.

Roomalaisille Välimeri oli meidän meremme (mare nostrum). Rooman valtakunta näet ulottui sekä meren Aasian että Afrikan puoleiseen osaan. Atlantti oli pannukakun muotoisen planeetan äärilaita, maailman loppu. Nykyään Välimerestä yritetään tehdä raja, jonka ylittäminen on ainakin etelästä tuleville kielletty. Siitä onkin tullut pakolaisten suuri hautausmaa. Roomalaisaikana maahanmuuttajat olivat tervetulleita. Elinikäodotteen ollessa hyvin alhainen tarvittiin työvoimaa, joka tasapainottaa väestökatoa. Etelästä tulevat toki kuuluivat Rooman alaisuuteen, joten ihmisten liikkuminen oli vapaata. Toisaalta kaikki ihmiset eivät olleet vapaita orjayhteiskunnassa. Afrikkaa tunnettiin yhtä vähän kuin Amerikkaa sikäli kuin ajatellaan Saharan eteläpuolista maata.

Liisa Väisänen on matkaopas ja taidehistorioitsija, joka on asunut Egyptissä, Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa. Hän on jo aiemmissa kirjoissaan kertonut näistä kolmesta Euroopan maasta, jotka ovat tulleet hänelle hyvin läheisiksi. Nyt käsillä oleva teos yhdistää nämä ja muut Välimeren maat kokonaiseksi Välimeren kulttuuriksi. Tähän kulttuuripiiriin me suomalaisetkin kuulumme. Euroopan Unionin jäsenmaana olemme hyvin vahvasti liittyneet eurooppalaiseen kulttuuriin. Mutta onkohan meille käynyt selväksi, millaista tämä kulttuuri on? Väisäsen opastuksella pääsee antoisalle opintomatkalle. Tässä kirjassa ei tosin mennä lekottelemaan aurinkotuoliin etelän lämpöön, vaan liikutaan historian havinassa.

Kolme tuhatta vuotta sitten Välimerta hallitsivat foinikialaiset, merenkulkua ja kauppaa harjoittava kansa, jolla ei ollut omaa kansallisvaltiota. Foinikialaiset perustivat lukuisia kauppakaupunkeja, niiden joukossa Euroopan vanhimmaksi kaupungiksi mainittu Espanjan Cadiz, joka sijaitsee lähellä Gibraltarin salmea. Palestiinassa asuvat foinikialaiset olivat kanaanilaisia, joiden kansa juutalaiset maahanmuuttajat ottivat yhteen. Foinikialaiset perustivat myös Karthagon, joka sijaitsee nykyisessä Tunisiassa. Foinikia on muuten kreikankielinen sana, joka tarkoittaa purppuranpunaista. Foinikialaiset olivat keksineet purppurantuotannon Tyroksella ja toivat sen mukanaan Karthagoon. Meille oppikoulua käyneille Karthago on tullut tutuksi puunilaissodista, jotka ratkesivat roomalaisten voittoon. Kirkkoisä Augustinus on kartagolaisroomalainen hengenmies, joka on jättänyt vahvan jäljen läntisen kristikunnan historiaan. Kirjoittaja on viettänyt aikansa Annabassa Algeriassa, paikassa joka roomalaisaikana tunnettiin Hippo Regius –nimellä. Siellä sijaitsi Augustinuksen piispanistuin. Sittemmin koko Pohjois-Afrikka islamilaistui arabi-invaasion myötä.

Euroopan historia on kuitenkin ennen kaikkea kristinuskon hegemoniaa. Vaikka tämä kirja onkin kristillisen kustantajan toimittama, ei kirjoittaja suhtaudu vanhaan eurooppalaiseen pakanuuteen demonisoivasti eikä islamiin vihamielisesti. Hän on saanut itse kokea muslimimaissa asuessaan valtavaa ystävyyttä. Eurooppalaista tai tarkemmin sanoen kreikkalaista mytologiaa ei voi välttää eikä ignoroida Eurooppaa kuvattaessa. Jo nimi Eurooppa edustaa mytologista hahmoa. Kreikan ja Rooman jumalaistarustot ovat melko identtisiä, ero on vain kielellinen. Kristinuskon historia ei rajoitu vain Eurooppaan. Sehän alkoikin Aasiassa, jos lähdetään liikkeelle Vapahtajamme syntymästä ja elämästä. Kristinuskon juuri on tietenkin juutalaisuus, joka puolesta on kotoisin Kaldeasta, mutta liikkunut siellä historiansa vaiheissa hedelmällisen puolikuun alueella laidasta toiseen ja sille välille. Kristinuskon historiaan kuuluu myös Egypti. Matteuksen evankeliumi kertoo pyhän perheen paenneen Herodeksen vainoja Egyptiin, ja ne jäljet ovat siellä edelleen vahvasti nähtävissä, liiankin vahvasti siinä mielessä, kuinka kapea pohja näille kertomuksille Uudessa testamentissa löytyy. Mutta Egyptiin kasvoi aikanaan vahva kristillinen patriarkaatti, jonka sijaintipaikka oli Aleksandria, suuren makedonialaisen valloittajan perustama kaupunki. Kirjoittaja on asunut myös Aleksandriassa ja kuvaa asiantuntevasti kaupungin merkitystä.

Kahden tuhannen vuoden historia vyöryttää valtavan määrän yksityiskohtaista tietoa niin politiikasta kuin taiteesta ja jopa ruokakulttuurista. Matkaoppaan elämä näyttää olevan työlästä ja usein vaaroille altistavaa. Kirjoittaja meinaa joutua seksuaalisen väkivallan kohteeksi ainakin Egyptissä. Nyrkkeilyharrastajana hän selviää pälkähästä. Näyttää selvinneen muistakin vaaratilanteista. Mutta antoisaa työ on. Länsimainen eurooppalainen kulttuuri tulee tutuksi, ei vain kirjoista opittuna tietona, vaan kantapääkokemuksen kautta.

Eipä muuta kuin kirja kouraan, nojatuoliin istumaan ja matkalle.

Etusivu    Kirja-arvioinnit