Keskustelunavaus kehitysyhteistyöstä ja uskonnosta

 

Uskonto ja kehitys. Näkökulmia suomalaiseen kehitysyhteistyöhön ja –tutkimukseen. Toimittanut Elina Vuola. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2015.

Lähetystyöhön on aina kuulunut kehitys. Valitettavasti kehitys on tarkoittanut historian aikana länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen viemistä, mihin on sisältynyt ajatus länsimaisesta ylemmyydestä. Siirtomaavallan aikana se tarkoitti itse oikeutettua valtaa alistaa siirtomaa valloittajan omaisuudeksi. Jos ei asia muuten mennyt jakeluun, niin kuljetettiin tarpeeksi sotavoimaa oikeutusväitteen tueksi. Siirtomaavallan rinnalla tuli kristillinen kirkko, joka kytkeytyi usein tahtomattaan tai tahtoen osaksi voimankäyttöä. Lähetystyö sai siirtomaaherruuden leiman silloinkin, kun se ei osallistunut valloitukseen. Lähetystyössä on toki sorruttu patriarkaalisiin asenteisiin. Työtä on johdettu länsimaisten lähetysjärjestöjen voimin eikä paikallisten asukkaiden mielipidettä ole paljon kysytty. Jälkeenpäin on toki huomattu, että valtaa olisi ollut hyvä hajauttaa jo ennen kuin sitä alettiin vaatia. Lähetystyö olisi sujunut paljon sutjakkaammin, jos paikalliset asukkaat olisivat olleet enemmän vaikuttamassa kehitykseen. 1960-luvulla joka tapauksessa lähetystyö muuttui ulkomaalaisjohtoisuudesta paikallisjohtoiseksi samaan aikaan, kun siirtomaista luovuttiin. Alettiin ymmärtää, että siirtomaiden riisto on epäoikeudenmukaista. Läntinen holhous on toki saanut uusia muotoja. Monikansalliset kaupalliset yritykset omaavat laajaa tietotaitoa, jolla kehitysmaiden raaka-aineet hyödynnetään halvalla etelän köyhiltä pohjoisen varakkaille. Näistä käytetään nykyään nimityksiä globaali etelä ja globaali pohjoinen.

Siitä ei kuitenkaan ole enää epäilystä, etteikö kehitysmaiksi (nykyisin kehittyviksi maiksi) kutsutuilla valtioilla ole itsemääräämisoikeus. Länsimaiden riistoa eivät arvostele vain kehitysmaat, vaan rikkaalla lännellä on omia kriitikkojansa, jotka toimivat vainukoirina lännestä käsin tapahtuvan riiston estämiseksi. Kolonisaation vastapainoksi läntiset valtiot ovat heränneet globaaliin vastuuseen. Kehitysyhteistyön avulla jälkeen jääneitä valtioita pyritään auttamaan jaloilleen. Valtioiden kehitysyhteistyöllä on paljon enemmän varoja käytössään kuin kansalaisjärjestöillä, joihin lähetysjärjestötkin kuuluvat. Lähetystyöllä on pitkäaikainen kehitysmaatuntemus ja kielitaito sekä kokemus erityisesti koulu- ja terveydenhoitotyöstä. Niinpä valtiot ovat ryhtyneet kanavoimaan kehitysyhteistyötä myös lähetysjärjestöjen kautta. Yhteistyöllä säästetään varoja ja saadaan aikaan parempia tuloksia. Ihan ongelmatonta ei ole sekulaarien ja uskonnollisten toimijoiden yhteistyö. Valtio haluaisi kieltää kaiken uskonnollisen vaikuttamisen ja lähetysjärjestöt puolestaan haluavat toimia omista lähtökohdistaan lähtien perimmäisenä tarkoituksenaan kristinuskon leviäminen, vaikkei suurten kirkkojen lähetystyöhön kuulu ihmisten auttaminen taka-ajatuksenaan omiksi jäseniksi saalistaminen.  Lähetysjärjestöt ovat olosuhteiden pakosta joutuneet luomaan ainakin tiedotuksen oasalta jonkinlaista kaksoisstrategiaa, sekulaareille toimijoille jaetaan toisen sisältöistä informaatiota kuin omille jäsenille.

Erilaisten aatteiden kannattajat linnoittautuvat omiin poteroihinsa. Kaikkien toimijoiden soisi tuntevan vastapuolen toimintamenetelmät. Kehitysyhteistyön tulee siis olla avointa ja läpinäkyvää. Ei ole mitään järkeä jarruttaa hyvän työn eteenpäin viemistä epäilemällä vastapuolen motiiveja perehtymättä niihin. Elina Vuolan kokoaman teoksen tarkoituksena on synnyttää asiallista ja keskustelua ja yhteisymmärrystä kehitysyhteistyön toimijoiden välillä. Ei pidä luulla, että sekulaarien toimijoiden työ on arvovapaata ja neutraalia eikä uskonto ole maailmasta katoamassa. Uskonnot muuttavat muotoansa ja niiden määrä ja monimuotoisuus on lisääntymässä. Nämä tosiasiat pitää tunnustaa. Kirja ei väitä antavansa tyhjentävää kuvaa suuresta asiakokonaisuudesta, mutta muutamia keskustelua edesauttavia näkökulmia. Ruohonjuuritason kokemuksista kertovat Päivi Hasu, joka raportoi helluntailais-karismaattisesta lähetystyöstä Afrikassa. Auli ja Mika Vähäkangas kertovat lähinnä luterilaisesta lähetystyöstä Tansaniassa ja Henni Alava roomalaiskatolisesta toiminnassa Ugandassa.

Petri Merenlahti on perehtynyt uskonnollistaustaisten avustusjärjestöjen työhön, millä tarkoitetaan Kirkon Ulkomaanavun kaltaisia järjestöjä, joiden toimintaan ei sisälly oman uskonnollisen aatteen levittämistä. Kuinka rahoittajat suhtautuvat tämän kaltaiseen toimintaan? Tapio Leskinen on tutkinut altruismia. Ihmisiä on joka sorttia egoismin ja altruismin ääripäiden muodostamassa janassa. Kristillinen kirkko peräänkuuluttaa lähimmäisenrakkautta ja toimii siltä arvopohjalta. Sekulaari auttaja toimii humaanista lähtökohdasta, mutta vierastaa uskonnollista motiivia. Mari-Anna Pöntinen valottaa kulttuuria, uskontoa ja valtasuhteita kirkkojen välisessä lähetysyhteistyössä. Tutkimuksen keskiössä on Kirkkojen Maailmanneuvoston lähetysasiakirja Yhdessä kohti elämää. Maria Palmusaari kertoo Suomen lähetysseurasta kehitysyhteistyötoimijana. Evankelisluterilainen Suomen Lähetysseura ja helluntailainen FIDA ovat suuria lähetysjärjestöjä, jotka vastaanottavat runsaasti valtion kehitysyhteistyövaroja. Nämä suuret toimijat ovat joutuneet myös eniten sopeuttamaan toimiaan rahoittajien valvonnan alla. Pienemmät lähetysjärjestöt yrittävät ehkä enemmän painottaa uskonnollista ominaisluonnettaan. Se on ymmärrettävää, mutta ihmisoikeuskysymyksissä konservatiivinen uskonnollinen ajattelu joutuu törmäyskurssiin yleisen moraalitajun kanssa. Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyölinja joutui puntariin omien kannattajiensa keskuudessa Helsingin lähetysjuhlilla 2014. Osa kannattajista ainakin uhkasi siirtyä niiden lähetysjärjestöjen tukijoiksi, jotka pysyvät kiinni perinteisissä uskonnollisissa linjauksissa. Toisaalta jotkut seurakunnat alkoivat vähentää kannatustaan kirkon lähetysjärjestöiltä, joiden toiminnassa havaittiin naisia ja sukupuolista tasa-arvoa väheksyviä elkeitä. Tästä kertoo Elina Vuola, joka on koonnut teoksen yhteen alku- ja päätösesitelmineen. Kirjan lopussa on kymmenen teesiä, jotka kokoavat kirjoittajien yhteisen näkemyksen siitä, kuinka kehitysyhteistyössä tulee toimia. Toivoisi, että kaikki alalla toimivat tahot lähtisivät mukaan keskusteluun. Toivoisi myös, että Suomen poliittiset päättäjät hieman perehtyisivät asiaan, jossa näytetään nyt toimittavan populistisen harkitsemattomuuden tavoin, kun kansalaisjärjestöille myönnettävän kehitysyhteistyön tukirahoja vähennetään radikaalisti.

Etusivu    Kirja-arvioinnit