Irtiottoja "virallisesta" uskonnosta

Eletty uskonto. Arjen uskonnollisuudesta ja sen tutkimuksesta. Toim. Elina Vuola. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2020. 269 s.

Tämä kirja on ensimmäinen laaja suomenkielinen esitys eletyn uskonnon (lived religion) tutkimussuuntauksesta, joka sai alkunsa yhdysvaltalaisesta uskontohistoriasta ja sosiologiasta. 1990-luvulla alettiin tutkia niin sanottujen tavallisten ihmisten uskonnollisuutta. Kirjan taustalla on Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke Ruumiillisuuden ja sukupuolen muuttuvat merkitykset uskonnollisen identiteetin nykymuodoista Suomessa, joka on osa professori Elina Vuolan akatemiaprofessuuria (2013-2017). Hanke yhdisti etnografisia ja tekstuaalisia metodeja konservatiivisiksi miellettyjen uskonnollisten vähemmistöjen tutkimisessa Suomessa. Keskeisimmät tutkimuskohteet olivat vanhoillislestadiolainen herätysliike, juutalaisuus ja ortodoksisuus. Eletyn uskonnon tutkimusta harjoitetaan useilla tieteenaloilla, kuten uskontotieteessä, käytännöllisessä teologiassa, antropologiassa ja folkfloristiikassa. Tällä hetkellä uskontoa tutkitaan tieteellisesti monipuolisemmin ja useammasta näkökulmasta kuin koskaan aiemmin. Eletyn uskonnon lähestymistavan kehittäjät Robert Orsi, Meredith McGuire ja Nancy T. Ammerman ovat kaikki ensisijaisesti kristinuskon tutkijoita. Vakiintuneita uskontoperinteitä tutkittaessa tarkastelun kohteena eivät ole uskonnon institutionaaliset tai opilliset muodot, vaan huomio on kiinnittynyt arkiseen, tavalliseen, epäviralliseen, materiaaliseen, kokemukselliseen ja ruumiilliseen sekä yksilöön. Tutkimuksesta ilmenee, että mikään uskontoperinne ei ole muuttumaton edes opeissaan. Sekulaarin yhteiskunnan paine aiheuttaa tarvetta pohtia uskonnollisen yhteisön ideaalien suhteesta ympäröivän yhteiskunnan normeihin ja niiden muutoksiin. Muutos tapahtuu myös sisältä käsin, kun perinteiset opetukset eivät enää nauti luottamusta.

Eletyn uskonnon tutkimus tuli esille taannoin Elina Vuolan feministiteologisiin havaintoihin vapautuksen teologioista, joissa vallankäyttö liittyy ruumiillisuuteen – sukupuoleen, rotuun, etnisyyteen, kärsimykseen ja suoranaiseen sortoon. Vapautuksen teologioiden kasvualusta oli rasismissa, seksismissä ja köyhyydessä, mikä sai aikaan kristinuskoon kohdistettua teologista ja opillista kritiikkiä. ”Elettyyn teologiaan” sisältyy opillisen ja yhteisöllisen muutoksen vaatimus.

Kirjan ensimmäisessä luvussa Elina Vuola pohtii eletyn uskonnon tutkimusta juutalaisuuden suhteen. Pääasiassa suomenjuutalaisten naisten haastatteluihin perustuvan havainnon mukaan naiset eivät pidä juutalaisuutta ensisijaisesti uskontona. Tuntuu vähän siltä, että uskonnon vierastaminen on suomalaisen kulttuuriympäristön vaikutusta, mutta toki on tunnettua, että juutalaisuus on ensisijaisesti etninen yhteisö.

Helena Kupari tarkastelee artikkelissaan hengellisiin lauluihin liittyviä kuvauksia iäkkäiden siirtokarjalaisten suomalaisten muistoista. Ne muistuttavat ihmisiä paitsi uskon opillisista sisällöistä myös lapsuudenkodista, menneisyyden tärkeistä tapahtumista ja läheisistä ihmisistä. Elettynä uskontona hengelliset laulut asettuvat institutionaalisen ja kansanomaisen uskonnollisuuden rajalle.

Teemu Ratinen on tutkinut Suomen luterilaisen kirkon muuttunutta avioliitto-opetusta perheneuvonnan näkökulmasta. Perheneuvontatyö ja sen hyödyntämät teoreettiset ja menetelmälliset välineet muuttivat 1900-luvun kuluessa kirkon avioliitto-opetusta. Dialektinen uskonnon tarkastelu johtaa lopulta institutionaalisen uskonnon ja eletyn uskonnon välisen eronteon liudentumiseen: eletty uskonto ja eletty oppi määrittävät toinen toisiaan.

Kolme artikkelia tarkastelee vanhoillislestadiolaista herätysliikettä. Meri-Anna Hintsala päättelee vanhoillislestadiolaisten käymistä verkkokeskusteluista kärsimyksen merkitystä sukupuolen ja seksuaaliterveyden näkökulmista. Hintsalan mielestä kärsimyksen saamat merkitykset avautuvat paremmin eletty usko –käsitteen (lived faith) kautta. Vanhoillislestadiolaisten käymät verkkokeskustelut ovat olleet koko liikkeelle ja yksittäisille henkilöille prosessi, jossa uskoa on muovattu ja sovitettu jälkimoderniin aikaan.

Johanna Hurtig tutkii vanhoillislestadiolaista herätysliikettä moraalisen toimijuuden näkökulmasta. Yhteisön opetus painottaa opillisten ja moraalisten käsitysten raamatunmukaisuutta ja yksimielisyyttä. Yhteisön jäsenillä on kuitenkin hyvin erilaisia moraalisia ja eettisiä argumentteja. Verkkokeskustelu auttaa vanhoillislestadiolaisia vapautumaan yhteisön tiiviin kontrollin paineesta ilmaisemaan vapaasti omia ajatuksiaan, jotka tuntuvat poikkeavan yhteisön kiveen hakatuista ehdottomista näkemyksistä.

Eetu Kejonen on tutkinut liikkeen parissa kasvaneita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Yhteiskunnallisessa keskustelussa uskonnon suhde seksuaalisuuteen nähdään usein normittavana, pakottavana ja vähemmistöseksuaalisuudet poissulkevana. Elettyä uskontoa havainnoimalla voi todeta, että homoseksuaalien selibaatti voidaan nähdä tietoisena askeettisena toimintamallina ja omaan uskonliikkeeseen sitoutumisena. Näyttää kyllä siltä, että monelle selibaatti aiheuttaa mielenterveyden häiriöitä ja yksilön suhde hengelliseen kotiinsa nähden on ambivalenttinen.

Virolainen Andreas Kalkun tarkastelee Viron ortodoksiseen seto -vähemmistön elettyä uskontoa. Folkloristina hän liittyy kansanomaisen uskonnon tutkimukseen, mutta soveltaa siihen eletyn uskonnon ruumiillisuuteen ja materiaalisuuteen (erityisesti pyhät kuvat) painottavia näkökulmia. Lukutaidottoman seto -kansan uskonnollinen tieto perustuu pyhien kuvien katselemiseen ja niistä kuultuihin tarinoihin. Eletty uskonto poikkeaa suuresti oppineesta ortodoksiteologiasta.

Terhi Utriainen kuvaa elettyä vernakulaaria (kotitekoista, kansankielistä) uskontoa uuteen uskonnolliseen tai henkiseen kontekstiin kytkeytyvien oppien ja käytäntöjen opettelun ja oppimisen näkökulmasta. Aineisto koostuu suomalaisten enkelihenkisyydestä kiinnostuneiden naisten haastatteluista. Tämä eletyn uskonnon kenttä on vapaamuotoista uskonnollista harjoitusta ja toimintaa, joka sijoittuu vakiintuneiden uskonnollisten instituutioiden reunoille tai ulkopuolelle. Henkisyyttä harjoittavat naiset kokevat sisäisesti vieraantuneensa perinteisestä uskonnon harjoittamisesta ja tuntevat tulevansa torjutuiksi ja leimatuiksi luterilaisen kirkon taholta. Perinteinen tuttu uskonto tai uskonnottomuus ei tutkimukseen osallistuneiden naisten mielestä tarjoa riittävästi välineitä kohdata modernin elämän haasteita ja oppia uutta.

Petri Merenlahden tutkimuskohteena ovat luterilaisen kirkon seurakunnissa kokoontuvat miesten raamattupiirit. Vaikka raamattupiirin eetos näyttäytyy tapakristillisyyden ja laitoskirkkojen vastakohtana, se edustaa toisaalta nimenomaan opillista, tekstuaalista ja mieskeskeistä uskonnonharjoitusta. Merenlahti osoittaa, että miesten herätyskristillisessä raamatunlukuharrastuksessa on kysymys omaehtoisesta, sukupuoleen ja ruumiillisuuteen kytkeytyvästä uskonnollisesta kulttuurista. Kristillisen raamattufundamentalismin parissa on tavallista, että naiset ja naisnäkökulma yhdistetään pelättyihin maallistumistrendeihin. Naisemansipaation uskotaan suistavan raiteiltaan niin sukupuolten valtasuhteet kuin luonnollisen sukupuolimoraalinkin. Oikean uskon ja elämäntavan puolustaminen jää miesten tehtäväksi. Yliempaattisuuden seurauksiin kuuluu myös säröttömäksi ja pehmeäksi käynyt Jeesus-kuva.

Etusivu    Kirja-arvioinnit