Jakautunut Kypros

Nikosia

Karavaaniseralji

Pyhä Viisaus

Pienoismallipuisto

Karpasia

Andreas

Afksentios

Salamis

Barnabas

Famagusta

Muurit

Bellapais

Kyrenia

Geçitköy

Mamas

Soloi

Hilarion

Tekla/Lefkara

Lárnaka

Lasarus

Soloi

Jatkoimme matka Morfun kaupungista Sol(o)in kylään. On ehdotettu, että Soloi-nimisen muinaisen kaupunkivaltion perusti ateenalainen lakimies Solon, joka taivuttu Aepean kuninkaan Philokyproksen rakentamaan uusi pääkaupunki lähelle Ksero-jokea. Totuus voi olla toisenlainen. Tällä paikalla näet sijaitsi Assyrian vallan aikaan (700 eKr.) kaupunki nimeltä Sillu. Se oli kreikkalaisen kulttuurin tyyssija, viimeinen kaupunki, jonka persialaiset valloittivat. Koko Solean seutu, joka leviää Tróodos-vuoriston pohjoisrinteellä, sai kaupungista nimensä. Täällä Skouriotin kaupungin liepeillä sijaitsi kuparikaivos. Varsinkin Rooman vallan aikanaan kuparikauppa kukoisti.

Täällä oli hyvä luonnonsatama kuparin vientiä varten ja runsaasti vettä (meressä näkyy jäänteitä vanhasta laiturista, etualalla telttakatos, jonka alla on basilikan arkeologinen kaivaus). Kerrotaan, että Pyhä Markus käännytti Auxibus –nimisen roomalaisen kristityksi. Hänestä tuli ensimmäinen Soloin piispa. Brittiläiset ja ranskalaiset käyttivät muinaiskaupungin kiviä Suezin kanaalin ja Port Saidin rakentamiseen. 1920-luvulla ruotsalaiset arkeologit löysivät teatterin ja vuonna 1964 kanadalainen arkeologiryhmä basilikan sekä osan agoraa (tori).

 Roomalainen teatteri oli rakennettu 4 000 istumapaikkaa käsittäväksi. Kesäaikaan sitä käytetään konserttien ja muiden tapahtumien pitopaikkana. Teatterin yläpuolelta arkeologit löysivät palatsien ja Atenan temppelin jäänteitä. Kuuluisa Afroditea esittävä marmoripatsas ensimmäiseltä vuosisadalta löytyi tästä läheltä ja on se on nähtävänä Nikosian Kypros-museossa. Alempana sijaitsee 400-luvulta peräisin oleva P. Auxibus’in basilika, joka tuhoutui arabien hyökkäyksessä v.632.

Kaivausten suojaksi rakennetun katoksen alla näkyy pala hyvin säilynyttä mosaiikkilattiaa, jossa on geometrisia kuvioita ja eläinaiheita. Kiinnostavimmat mosaiikit esittävät vesilintuja delfiinien ympäröiminä. Yksi medaljonki esittää joutsenta. Raunioituneen basilikan pohjoispuolella on heikosti säilynyt agora.

Soloita ympäröi laaja nekropolis (hautausmaa) antiikin ajoilta (kuva alla vas.).

Olemme jo pois lähdössä. Pisteenä i:in päälle vielä kuva, jossa Merja pään takana näkyy 250 m korkeudessa sijaitseva kukkula. Siellä sijaitsi Vounin (= vuori) palatsi. Sen rakensi persialaismielinen kuningas. Kreikkalaismielisten päästyä niskan päälle kukkulalle rakennettiin 400 –luvun lopulla eKr. Athenan temppeli ym. Persialaisten päästyä valtaan 380 eKr. palatsi poltettiin. Pääni takana näkyy1400-vuotta vanha oliivipuu.

Etusivu    Seuraava