Parantuminen ja pelastuminen

13. sunnuntai helluntaista, Joh. 9:1-7, 39-41

   

(Näkö)vammaisten kirkkopyhä

13. helluntain jälkeinen sunnuntai on ainakin teksteistä päätellen eräänlainen vammaisten kirkkopyhä. Yhdessä tekstissä tulee esille kuuron, toisessa spitaalisen ja kolmannessa sokean parantaminen. Tekstin tähtäyspiste ei ole kuitenkaan vammaisuudessa yhtä vähän kuin parantamisessakaan. Tähtäyspiste on Jumalan ylistämisessä, joka on myös toisen käskyn vanha selitysmalli. Vasta sitten ihminen on kunnolla parantunut, kun hän ymmärtää kiittää Jumalaa, parantajaansa. Parantunut on pelastunut. Lähetystyö on ihmisen kokonaisvaltaista auttamista, jossa terveydenhuollon rinnalla on yhtä tärkeää hengellinen hoito. Näitä kahta auttamisen muotoa ei panna vastakkain eikä niitä erotella.

 

Asenne vammaisiin

Lähetystyössä parantaminen alkaa yleisestä terveyskasvatuksesta ja perushygieniasta. Ehkä kolmasosa lähetystyöntekijöistä on terveydenhuoltohenkilöstöä. Niin kuin Jeesus paransi sairaita, sairaiden parantaminen on kristillisen kirkon työssä tärkeä arvo. Sairaita ei jätetä oman onnensa nojaan. Entisaikaan mm. sokeat jätettiin oman onnensa nojaan. Sokeasta lapsesta luopuminen katsottiin luvalliseksi.  Aikuiset sokeat elättivät itsensä kerjäämällä. Evankeliumit kertovat Jeesuksen kohdanneen sokeita kerjäläisiä. Tämä on yhä tavallinen näky monessa kehitysmaassa. Saattaa olla, että uskontokin ruokkii hyväntekeväisyyden ja armeliaisuuden tarvetta. Hyvä asia voi tulla vielä paremman asian esteeksi, jos hyväntekeväisyys on vain omien ansioiden suorittamista, ei pyrkimystä vammaisen auttamiseen tämän omista lähtökohdista lähtien. Etiopian ortodoksista kirkkoa on syytetty kerjäläisinstituution ylläpitämisestä, mikä on kaiken kehityksen este. Islam myös ruokkii olevien olojen säilyttämistä, koska hyväntekeväisyys vaatii vain almujen antamista, ei yleisen sosiaalihuollon järjestämistä. Etelä- ja Pohjois-Euroopankin välillä on nähty tällaista kahdenlaista suhtautumista köyhien auttamiseen. Kehitysmaiden yleinen ja lohduton köyhyys kärjistää ongelmia.

 

 Sairauden syy synneissä ja elämäntavoissa?

Uskonto voi myös olla syynä välinpitämättömyyteen köyhiä kohtaan. Jeesuksen ajan juutalaisuudessa esiintyi vahva ajatus siitä, että sairaus on synnin seurausta. Syntymästään asti vammautunut kärsii vanhempiensa synnistä. Tälle ajattelulle löytynee raamatullinen peruste: Jumala ilmoittaa olevansa kiivas Jumala, joka vaatii lapset tilille isiensä synneistä aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti, 2 Moos. 20:5. Jeesus torjui synnin ja sairauden syy-yhteyden, mikä merkitsi kristillisessä kirkossa uutta asennetta sairautta kohtaan. Sairaita on autettava riippumatta siitä, kuinka paljon sairaat ovat itse syypäitä onnettomuuteensa. Tuskinpa kaikissa tapauksissa voidaan kieltää elämäntapojen yhteyttä sairauteen. Päinvastoin, terveysvalistus alkaa tavallisesti elämäntavoista. Jokainen korkean kolesterolitason omaava henkilö saa vähintäin ruokavalio-ohjeita. Tupakan ja alkoholinkäyttöä kysytään terveystarkastuksessa itse kultakin. On kuitenkin sairauksia, joihin ei voi löytää syytä.

 

Uskonnot syynä välinpitämättömyyteen

Intialaisessa uskonnollisuudessa katsotaan yleisesti sairauden ja onnettomuuksien olevan seurausta karman laista jokainen kärsii pahojen tekojensa seurauksista. Tästä näkökulmasta sairaiden auttaminen saattaa olla hyödytöntä, jopa vahingollista. Se on yritystä muuttaa syyn ja seurauksen lakia, joka ymmärretään vääjäämättömäksi olevaisuuden laiksi, jota vastaan pullikoiminen ei auta. Afrikkalaisessa luonnonuskonnossa sairaudet ovat usein henkien aiheuttamia. Syyllinen löytyy hengistä tai ehkä ihmisistä, joilla on paha silmä. Sokeat lienevät sen verran vaikeita tapauksia, etteivät poppamiehet osaa käyttää parannuskeinoja. Sokea pannaan kerjäämään. Suurkaupungeissa hän voi olla almubisnesliigan syötti.

 

Lähetystyö ja näkövammaiset

Lähetystyössä etsitään aina Jeesuksen mukaista asennetta vammaisiin. Lähetysjärjestöt ovat olleet perustamassa ja ylläpitämässä sokeainkouluja. Suomen Lähetysseuran työaloilta tunnetaan ainakin näkö- kuulo- ja kehitysvammaistyö Namibiassa. Omassa työyhteydessäni Hosainan pappisseminaarissa meillä oli diplomakurssilla kaksikin näkövammaista, joista toinen, puolisokea tuli sentään toisella silmällään hyvin toimeen. Toinen sen sijaan tarvitsi sokeainkirjoitusvälineet ja kirjallisuutta, mitä seminaarin henkilöstö joutui etsimään eripuolilta Etiopiaa; lähetettiinpä avunpyyntö aina amerikoihin asti. Aika hyvin näkövammaiselta muuten, että hän oli kirjoittanut ylioppilaaksi kuuloaistin varassa tapahtuvan oppimisen kautta. Hän puhui parempaa englantia kuin monet näkevät opiskelutoverinsa. Kokeet jouduimme järjestämään hänelle suullisesti. Hosainan kaupungista löytyi näkövammainen lukion lehtori, joka uhrasi aikaansa kohtalotoverinsa opastamiseen.

 

Hengellinen sokeus

Monien silmäsairauksien ja sikäli myös sokeuden ehkäiseminen on mm. Afrikassa mahdollista, mutta kaikkia ei voida parantaa. Heihin pätee Jeesuksen sana sokeista, jotka osoittautuvat hengellisessä mielessä näkeviksi, kun taas monet näkevät osoittautuvat hengellisessä mielessä sokeiksi. Suomalaisessa hengellisessä perinteessä on puhuttu ”käymisestä sairaita oppimassa”. Sairas ei ole terveen ihmisen säälin kohde, vaan subjekti, henkilö, jolla on paljon annettavaa terveelle, mutta usein valittavalle ja tyytymättömälle napisijalle.  Sairas ihminen on osannut panna elämänsä arvot oikeaan tärkeysjärjestykseen. Hän on sellainen ilon, huumorin ja elämänmyönteisyyden lähde, että terve ihminen huomaa sairastavansa hyvinvoinnin aiheuttamaa pahoinvointia. Sekä vammainen että terve ihminen ovat pimeydessä niin kauan kunnes Kristuksen valo pääsee valaisemaan heidän sismpänsä ja tuovan uuden elämän Jumalan armahtamana.