Haasteena kuoleman torjunta

17. sunnuntai helluntaista, Luuk 7:11-16

 

Maailman hätä yleisinhimillisenä haasteena

Maailman hätä on usein perustana karitatiiviselle auttamistoiminnalle. Kun näemme televisiossa ihmisiä katastrofin kourissa, Kosovon sodassa, Turkin maanjäristyksessä, Pietarin ja Moskovan kaduilla sekä Indonesian levottomuuksissa, silloin meidän käy sääli, tuntuu, että noita ihmisiä pitää auttaa. Meillä tuntuu olevan siihen ainakin varoja. Keinot tuntuvat joskus loppuvan. Punainen Risti on järjestö, joka on erinomaisesti valmistautunut katastrofiapuun. Amnesty (International) pyrkii puuttumaan ihmisoikeusrikkomuksiin, jotka aiheuttavat inhimillistä hätää. YK pyrkii hallitsemaan kansainvälistä politiikkaa ja toimii myös maailmanlaajuisesti hätää ehkäisevästi. Ihmisyys merkitsee moraalista velvoitetta huolehtia lajitovereistaan ja koko maailman hyvinvoinnista. Raamatullinen sanoma ihmisestä luomakunnan herrana, jonka tulee hoitaa luomakuntaa vastuullisesti, on  mielletty yleisinhimilliseksi, humanistiseksi velvoitteeksi.

 

Maailman hätä kirkon haasteena

Maailman hätä ei liene varsinainen motiivi lähetystyölle; ennemminkin se on Jeesuksen käsky mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa evankeliumia. Toisissa Jeesuksen lähetyskäskyissä esiintyy ajatus oppilaiden velvollisuudesta osallistua hengellisen julistuksen lisäksi parantavaan toimintaan.  Julistus – opetus- parantaminen, siinä Jeesuksen lähetysohjelma. Nasaretin synagogan ohjelmajulistus (Luuk. 4) oli vielä himpun verran laajempialainen. Yhdessä merkityksessä tämä Jeesuksen kuolleista herättäminen ei ollut varsinainen kuolleista herättäminen: tämä kuollut oli saava elämälleen vain tarpeellista lisäaikaa; vielä ei alkanut hänen kohdallaan iankaikkinen elämä. Hän siis heräsi takaisin tähän ajalliseen elämään. Sanan ahtaassa merkityksessä lähetystyössä ei herätetä kuolleita, mutta voi olla, että lääkintälähetys, terveydenhuoltotyö, voi pelastaa monia jo varmalta näyttävältä kuolemalta. Ennen kaikkea terveydenhuoltotyö antaa kuitenkin lisäaikaa elämälle. Rokotusohjelmilla ja perushygienian parantamisella saadaan jo melkein ihmeitä aikaan. Ei tarvitse kuin rakentaa vessa kylään, ettei tarvitse käydä tarpeillaan pusikossa, niin on tehty jo merkittävä terveydenhuollollinen toimenpide. Lähetystyössä eletään todellisuudessa, jossa usein valitettavasti puuttuu alkeellisinkin hygienia. Toisaalta väestön paljous aiheuttaa vaatimuksia kestävän vesihuollon järjestämiseen. Tarvitaan puhdasta vettä. Keski-ikä pitenee 40:stä ehkä 60 vuoteen yksinkertaisilla, mutta ei kovin halvoilla toimenpiteillä.

Kertomuksen varsinainen sanoma on ”Jumala on katsonut kansansa puoleen”. Tämä toteutuu lähetystyössä. Jumala katsoo kansan ja kansojen puoleen lähetystyön muodossa. Jumala armahtaa kärsiviä ihmisiä. Lähetystyö on ihmisen kokonaisvaltaista auttamista. Se ei ole vain hengellisessä lestissä pysymistä. Kehitysmaiden yhteiskunnat eivät pysty järjestämään sosiaalihuoltoa eikä yleistä terveydenhuoltoa.  Monissa maissa, kuten Etiopiassa, yhteiskunta ottaa kyllä terveydenhuollon vastuulleen, valitettavasti usein sillä seurauksella, että rahojen loppuessa terveydenhuolto lakkaa. Ihmisten omavastuuosuus ylittää usein maksukyvyn.

 

 

Sosiaaliturva

Jeesuksen ajan yhteiskunnassa ei ollut muuta sosiaaliturvajärjestelmää kuin 4. käsky: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit kauan elää siinä maassa, jonka Herra sinun Jumalasi sinulle antaa”, 2 Moos. 20: 12. Yhteiskunta ei huolehtinut heikoista, ei sairaista eikä vanhuksista. Perheiden ja sukujen tehtävä oli huolehtia omista jäsenistään. Lapsi oli vanhempiensa sosiaaliturva. Sama järjestelmä vallitsee edelleen, varsinkin kehitysmaissa. Sen takia pyritään synnyttämään paljon lapsia, että ainakin joku jäisi eloon, mieluiten useampikin, huolehtimaan vanhemmistaan, kun he ikääntyvät. Lapsettomuus on kehitysmaissa elämän ja kuoleman kysymys. Moniavioisuuskin liittyy tähän kuvioon. Varmimmin lasten tulo on taattu, kun on monta vaimoa. Mahon vaimon osa on jäädä kakkosvaimoksi. Polygamia ei edusta löyhää sukupuolimoraalia; se on osa sosiaaliturvajärjestelmää.

Yksinäistä ihmistä ja yksinäistä naista ei tunneta tällaisissa kulttuureissa. Jokainen ihminen kuuluu laajempaan sosiaaliseen yhteisöön, jossa jokaisen tehtävä on pitää yhteisön puolta ja huolehtia yhteisön heikoista jäsenistä. Vanhainkodit ja yhteiskunnallinen sosiaalihuolto on tuntematon järjestelmä kehitysmaissa, joissa lähetystyötä paljolti tehdään. Yhteisöllisyydestä lähetystyöllä ole pahaa sanottavaa. On siinäkin ongelmia. Yleinen köyhyys ei tee helpoksi yhteisölle vielä heikommista jäsenistään huolehtimisesta. Kiusaus vahvimman oikeuden hyväksikäyttämisestä on olemassa. Joissakin luonnonkulttuureissa saattaa olla vanhimpien armomurhaa; sairaat ja heikot jätetään hoidotta ja kuoleman armoille. Heitä ei noin vain hylätä. Vanhukset itse tietävät pelisäännöt ja hyväksyvät osansa, kun heidän aikansa näyttää koittaneen.

Yhteisöllisyydestä on paljon oppimista. Dementoitumista on luultavasti paljon vähemmän kulttuureissa, joissa on sosiaalista kanssakäymistä, niin kuin meillä aiemmin, kun kolme sukupolvea asui , ei tosin useinkaan sulassa sovussa, mutta edes päivittäisessä kanssakäymisessä yhdessä isossa taloudessa. Isovanhemmat elävät lähellä lastenlapsiansa. Kanssakäyminen on terveellistä puolin ja toisin. Isovanhemmat voivat toimia luontevasti lapsenlikkoina ja vapauttavat pienten lasten vanhemmat ansiotyöhön.

 

Iankaikkisen elämän toivo

Kristillinen sanoma ei tyhjenny ajalliseen auttamiseen, terveyden- ja sosiaalihuoltoon. Jeesuksen kuolleista herättäminen ennakoi uutta aikaa, jolloin Jumala herättää kuolleet. Jeesuksen ylösnousemus on uuden ajan alkumerkki. Jeesus heräsi kuolleista siihen uuteen ylösnousemuselämään, jota kristillinen toivo julistaa. Kerran päättyy tämä aikakausi, jossa synti, sairaus ja kuolema vallitsevat; on itkua ja kipua. Silloin kyyneleet pyyhitään pois. On iankaikkinen elämä Jumalan luomassa uudessa todellisuudessa. Kaikki entinen on silloin mennyt; se on lakannut olemasta.