Tämä kaikki ja taivas myös

19. sunnuntai helluntaista, Mark 10:17-27

   

Lähetyskenttä lähellä

Lähetyskenttä, josta tekstimme rikas mies löytyy, ei välttämättä olekaan perinteinen lähetysalueemme, vaan kotoinen Suomemme. Rikas mies on nuori, hyväpalkkainen, korkeasti koulutettu kaupunkilainen, joka harkitsee kirkosta eroamista, koska kirkon palvelut eivät vastaa hänen mielestään hänen maksamiensa kirkollisverojen määrää. Hän ei sitoudu kirkon uskoon niin paljon, että se vaatisi häneltä jäsenyyttä. Hän ei sitä paitsi usko kirkon opettamalla tavalla, mitä se sitten tarkoittaneekin. Periaatteessa hän ei sitoudu instituutioihin. Lapsensa ja vähemmän ansaitsevan puolisonsa hän suo mielellään kirkon jäseniksi. He ovat juuri niitä perheen jäseniä, jotka tarvitsevat ja käyttävät kirkon palveluita, mutta heidän ei tarvitse maksaa siitä paljoakaan.

Tämä juppi (= Young Urbanized Person) eroaa kuitenkin tekstimme miehestä siinä suhteessa, ettei hän suinkaan riennä juoksujalkaa Jeesuksen luo eikä ole kiinnostunut iankaikkisuuskohtalostaan. Hän on liian nuori ajatellakseen sitä. Ainoa, mikä jotain merkitsee tällä hetkellä, on tilinauha, urakehitys, edustusauto, purjevene ja loma-osake. Lottorivikin on jatkuvasti vetämässä, jos niin kuin sattuisi.

Mikäli siis kuvaan kuuluu myös huoli iankaikkisuuskohtalosta, tekstimme mies edustaakin suomalaisessa kulttuurikontekstissa vielä yhtenäiskulttuurin aikaista kunnon kansalaista, joka nuhteettomalla elämällään ja ahkeruudellaan ansaitsee paikkansa sekä kunnan- että kirkkovaltuustossa. Hän uskoo kunnollisuudellaan ansaitsevan taivaskelpoisuudenkin, sillä hän täyttää muodollisesti kirkkolain vaatimukset "jumalaapelkäävänä ja kristillisestä harrastuksestaan tunnettuna" henkilönä. Jos hän olisi kalvinisti, niin silloin hän ajattelisi rikkautensa olevan merkki siitä, että Jumala on kelpuuttanut hänet valittujen pelastettujen joukkoon.

 

Mallikelpoinen juutalainen

Evankeliumin juutalainen mies oli lapsuudestaan asti noudattanut juutalaisen uskonnon asettamia velvoitteita. Jo pienenä lapsena hän oli saanut kodin opetusta lain määräyksistä ja kodin elämä tuki opetusta. 12-13 -vuotiaana nuorukainen oli "lain poikana" päässyt juutalaisen yhteisön täysvaltaiseksi jäseneksi; hänet oli "konfirmoitu". Sen jälkeen hän ei lähtenyt tuhlaajapojan tielle rellestämään eikä sikailemaan, vaan palveli kuin tuhlaajapojan vanhempi veli uskollisesti isänsä kodissa ja noudatti isän tahtoa. Innostuttuaan Jeesuksen henkivoimaisesta opetuksesta hän tunsi, että lain uskollisesta noudattamisesta huolimatta häneltä puuttui vielä jotakin ajatellen taivasosuutta. Niinpä hän kysyi Jeesukselta, pitäisikö vielä tehdä jotakin ansaitakseen taivasosuuden.  "Tämä kaikki ja taivas myös" oli hänen tavoitteensa. Jeesuksen vastaus taisi yllättää hänet. Juutalaisen mittapuun mukaan hän täytti kaikki kriteerit, mitä hurskaalta juutalaiselta voitiin odottaa. Kun ihminen on kaikkensa tehnyt, niin harmittaa, jos vielä jotakin katsotaan puuttuvan.

 

Paljonko rakkaus vaatii?

Mikä erottaa Jeesuksen uskonnon juutalaisuudesta? Jeesus aloitti vastauksen rikkaan miehen kysymykseen luettelemalla juutalaisen etiikan peruskäskyt, jotka samalla edustavat ihmiskunnan yhteistä omiintuntoihimme kirjoitettua moraalisäännöstöä. On huomattava, että kaikki Jeesuksen esittämät käskyt on esitetty kielteisessä muodossa lukuunottamatta perhepiiriin liittyvää käskyä. Rikkaan miehen oli helppo vastata, ettei hän ollut rikkonut yhtäkään käskyä. Entäpä jos häneltä olisi  kysytty, mitä hyvää hän on tehnyt? Mitä hyvää olet tehnyt kaikella omaisuudellasi, rikkaudellasi, kaikella, mitä olisit voinut jakaa köyhille? Kuinka paljon olet auttanut, lohduttanut ja vahvistanut toisia kaikesta siitä, mihin sinulla olisi ollut mahdollisuus, jos olisit heittäytynyt oikein jalomieliseksi? Yleisuskonnollinen etiikka tyytyy kysymään: "Mitä pahaa olet jättänyt tekemättä?" Kristillinen etiikka kysyy "Mitä hyvää olisit voinut tehdä?" Jeesukselle ei riitä se, mitä pahaa on jättänyt tekemättä (vrt. Matt. 25:45 .."kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle"). Jeesus osoitti rikkaalle jakamisen, omastaan antamisen tien: "Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa."  Jos joku kysyy, paljonko oikea hyvyys ja rakkaus vaatii, niin vastaus löytyy Paavalin kirjeestä roomalaisille: "Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset", Room. 13:8b.

Huomiota kiinnittää se, että Jeesuksen siteeraamista käskyistä puuttuvat ensimmäisen laintaulun, ihmisen jumalasuhdetta koskevat käskyt. Siinä oli rikkaan miehen ongelma. Hän ei täyttänyt edes ensimmäisen käskyn vaatimuksia. Rikkaus ja raha merkitsivät hänelle enemmän kuin Jeesuksen seuraaminen.

Jos Jeesuksen aikana olisi ollut käytössä Amerikan dollari, johon on kirjoitettu "In God we trust" ( Me turvaamme Jumalaan) muistuttamaan ensimmäisestä käskystä, olisi Jeesus voinut kysyä rikkaalta mieheltä: "Polttaako raha yhtään taskussa?"

 

Hurskausihanteiden yhteentörmäys

Jos rikas mies oli ällistynyt Jeesuksen vastauksesta, niin Jeesuksen oppilaatkin ihmettelivät opettajansa vaatimuksia. Jeesus opetti täysin vastoin juutalaisia hurskausihanteita. Vauraushan oli merkki Jumalan siunauksesta. Joka oli Jumalan kanssa hyvissä väleissä, hänellä pyyhki hyvin. Jumala maksoi palkan hurskaasta elämästä heti, käteisellä. Hurskauden ja rikkauden yhteenkuuluvuus oli selviö juutalaisessa kontekstissa. Kuinka Jeesus siis saattoi kyseenalaistaa hänen iankaikkisuuskohtalonsa? Kun juutalaisen ajattelun mukaan juuri niiden taivastoivo näytti kaikkein varmimmalta, joita oli seurannut Jumalan ajallinen siunaus, niin Jeesuksen mielestä asia olikin päinvastoin: rikkaiden on vaikea päästä Jumalan valtakuntaan. Jeesuksen täytyi toistaa aforisminsa kuvittamalla sitä metaforalla (vertauskuvalla) kamelista ja neulansilmästä.

 

Suoritususkonnollisuus ja armo vastakkain

Kuinka sitten kukaan voi pelastua? Ihminen ei yksinkertaisesti voi. Taivasosia jakaa vain Jumala, ja yksin armosta. Paavalilainen vanhurskauttamisoppi löytyy jo Jeesuksen julistuksesta: ihmisen pelastus on Jumalan armollisuuden varassa. Viime kädessä on vain kaksi uskontoa, jos uskonnot halutaan pelkistää. On legalismi (usko lain sääntöjen noudattamisen ansiollisuuteen) ja armouskonto. Kristillistenkin seurakuntien vaarana on lipsua opetuksessaan, niin että evankeliumi peittyy lain vaatimuksiin. Luonnollinen uskonnollisuus ja oikeustaju meissä vaatii suoritususkonnollisuutta. Eikö avara armo johda lepsuun moraaliin? Kun kaiken kerran saa anteeksi, niin mitä järkeä on noudattaa moraalisääntöjä?

 

Rikkauden vaarat

Kuinka rikkaus voi muodostua ihmiselle taivasosuutta uhkaavaksi tekijäksi? Rikkaudella on taipumus muodostua elämän hallitsevaksi tekijäksi. Ajatus alkaa pyöriä sen ympärillä. Raha on aina mielessä. Jos murrosikäisillä on aina seksi mielessään, niin varhaisaikuisuudessa ja aikuisuudessa raha ja omaisuus hallitsee elämää. Se on asia, josta käydään keskustelua, käräjöidään ja käydään tulopoliittisia neuvotteluja. Tiedotusvälineiden talouspoliittinen uutisointi lietsoo rahakeskeistä ajatusmaailmaa. Aineelliset arvot nielevät pehmeämmät henkiset arvot, joita ovat perhe, lapset, ystävyys, luonto, hiljaisuus, taideharrastus ja rauhallinen elämäntahti ym.

Moni ihminen kyllä kestää vastoinkäymistä, mutta harva myötäkäymistä. Vauraus tekee ylpeäksi, itseriittoiseksi, ylimieliseksi ja maailmalliseksi. Raha on kristillisyyden testi kahdessa mielessä: kuinka sen on saanut ja kuinka sitä käyttää. Rikkaalla ei ole vain houkutus rahan itsekkääseen käyttöön, vaan usein myös sen epärehelliseen ansaitsemiseen. Suomen talousrikollisuuden nousu on todiste houkutuksesta ansaita rahaa epärehellisin keinoin.

 

Köyhyyden ihannointi

Jeesuksen kehotuksella mennä ja myydä omaisuutensa on merkittävä vaikutushistoriansa. Askeettisuus ja luostarilaitos sai siitä alkunsa kolmannella vuosisadalla Egyptissä, mistä se levisi kaikkialle kristikuntaan, sekä idän että lännen kirkkoihin. Kaksi Jeesuksen rikkaalle miehelle sanoman sanan koskettamaa kirkkohistorian henkilöä tekee mieli erityisesti mainita, egyptiläinen askeetti pyhä Antonius ja italialainen pyhä Fransiscus. Antonius luopui maailman iloista ja rikkauksista, vetäytyen yhä kauemmaksi yhteiskunnasta. Lopuksi hän majaili tyhjissä haudoissa, joita pidettiin pahojen henkien asuinpaikkoina. Antonioksen esimerkki johti erakkoelämän yleistymiseen. Erakkojen liittyessä yhteen syntyi luostarilaitos vielä Antonioksen eläessä. Fransiscus Assisilainen (1182-1226) oli rikas kauppiaanpoika, joka kääntymyksensä seurauksena vetäytyi köyhyyteen. Hän ymmärsi, että Kristuksen seuraajien tehtävänä on palvella nöyrästi ilman maallista valtaa sekä rakastaa epäitsekkäästi ihmisiä ja luontoa. Fransiscuksen seuraajat muodostivat kerjäläisveljistön, joka korosti laupeudentyötä. Heitä kutsuttiin harmaiksi veljiksi, koska he pukeutumisellaankin korostivat vaatimattomuuttaan.

Lähetystyötä tehdään paljolti kehitysmaissa, joissa lähettien on pakko luopua monista nykyajan mukavuuksista, sähköstä, puhtaasta vedestä, monipuolisesta ruoasta, viihde-elektroniikasta ja turvatusta terveydenhuollosta, mikä ei kuitenkaan vielä merkitse välttämättä köyhyyttä ja kaikesta luopumista. Kehitysmaan alkuperäisasukkaisiin verrattuna lähetti on vielä paljosta luopumisenkin jälkeen kävelevä dollarin kuva, jolla edellytetään olevan runsaasti rahaa. Ja kyllä hänellä alkuperäisväestöön verrattuna onkin hyvät tulot ja hyvä asunto sekä useimmiten työsuhdeauto. Jotkut lähetit ovat yrittäneet huonommalla tai paremmalla menestyksellä heittäytyä vielä vaatimattomampaan elämäntapaan kuin mitä lähetystyö välttämättä edellyttää. Kulttuurishokki panee miettimään, mitä Kristuksen seuraaminen köyhissä oloissa vaatii evankeliumin julistajalta.

 

Kunnia sille, jolle se kuuluu

Rikkaan miehen imarteleva puhuttelu "hyvä opettaja" herättää ajattelemaan monia uusia uskontoja ja lahkoja, joissa johtajan palvonta on saanut mittavat muodot. Uskonnollinen kultti pyörii johtajansa ympärille. Johtajalla on melkein jumalallinen asema. Lahkon johtaja ei  tee kuin Jeesus, kumoa imartelua antamalla kunnian yksin Jumalalle, vaan käyttää hyödyksi saamansa huomion. Hän indoktrinoi saamansa kunnioituksen; tekee siitä yhteisönsä opinkohdan. Eiköhän jokaisella evankeliumin julistajalla ole kiusaus ottaa saamansa kiitokset ja kunnioitus itselleen? Jeesus ei tehnyt niin.