1.   sunnuntai pääsiäisestä

 

Lähetystyöntekijän laatuvaatimukset

 

Joh. 20:19-31

 

Keitä Jeesus valitsee seuraajikseen?

 

Joka asiaan on omat pätevyys- ja sopivuusvaatimuksensa. Nykyään lähetystyöntekijöiltä vaaditaan työhön sopivaa pätevyyttä, ammattikorkeakoulu- tai yliopistotasoista tutkintoa, sopeutumiskykyä, joka testataan psykologisella testillä, hyvää kielitaitoa ja omakohtaista uskoa. Kun oli itse lähetystyöntekijäkoulutuksessa Englannissa Wycliffe -raamatunkääntäjien kurssilla, esitettiin vaatimuksena, että lähetystyöntekijällä täytyy olla erityinen kutsumus lähetystyöhön. Pelkkä lähetyskäsky ei missään tapauksessa riitä eikä oikeuta lähtemään lähetystyöhön. Jotkut olivat taipuvaisia lisäämään erityisiä henkilahjoja lähetystyöntekijän vaatimustasoon. Minä olisin laskenut rimaa vähän alemmaksi ja nyt pidemmän elämänkokemuksen myötä laskisin vielä rimaa. Jokainen kastettu kristitty on kutsuttu lähetystyöntekijäksi. Tehtäköön sitä kotimaassa tai ulkomailla. Ulkomailla työskentelevältä tietysti vaaditaan se, mitä edellä sanottiin lähetysjärjestöjen edellyttävän lähetiltään. Mutta omakohtaisen uskon kohdalla käynee lopulta niin, ettei sitä millään mittarilla pystytä verifioimaan. Se, joka ilmoittautuu työhön, voi tulla aralla mielellä, onkohan usko riittävä. Arka ja epäröivä saattaa joskus viipyä työssä pidempään kuin uskon suhteen henkseleitään paukutteleva. Jumala antaa työhön tarvittavan voiman ja usko kasvaa hiljakseen, jos vain on nöyrää, mutta altista mieltä.

On hämmästyttävää, kuinka vaatimattoman joukon Jeesus on kelpuuttanut seuraajikseen. Mukana oli kieltäjää, kavaltajaa, isänmaanpetturia ja terroristia, ilotytöksikin oletettua ja epäilijä. Kaiken lisäksi suuri osa heistä oli oppimattomia, koulua käymättömiä. Eivätkä he ymmärtäneet alkuunkaan, mistä oli kysymys. Mutta Jeesus uskoi, että Jumalan voima tulee näkyviin heikkoudessa. Jeesuksen malli on kansankirkon malli, jossa rima seurakunnan jäsenyyteen on alhaalla. Kavaltajakin saa tulla. Aina pitää uskoa ja toivoa, että ihminen muuttuu. Ja vaikkei muuttuisikaan, Jumalan valtakunta kestää. Ei se ole ihmisten varassa, vaan toimii ihmisistä huolimatta. Seurakuntaa konstituoi sana ja sakramentit, ei ihmisen laadulliset ominaisuudet.

 

Epäilijä

Tuomas on kuva nykyaikaisesta ihmisestä, jonka perusasenne on epäily. Nykyajan postmoderni ihminen ei usko helpolla, on pessimistinen, apaattinen ja myös irrallinen individualisti, sitoutumaton.  Tuomasmessusta on luotu jumalanpalvelusmuoto, jolla halutaan lähestyä nykyihmistä. Laulut lauletaan reippaammin eikä tyydytä pelkkään virsivalikoimaan, vaan kosketetaan nykyajan ihmisen musiikkimakua. Jumalanpalvelukseen satsataan, erityisesti sen musiikkiin. Rukoukselle annetaan paljon sijaa ja sellaiselle rukoukselle, joka koskettaa ihmisten todellisia ongelmia. Tähän liittyy läheisesti sielunhoito. Saarnata voi myös maallikko. Pappien puheet ovat paperinmakuisia ja ulkokohtaisia, ne ovat esitelmiä ja pakinoita. Ne ovat viran puolesta suoritettuja. Ne ovat maksettuja.

Tuomasmessussa otetaan huomioon muutkin aistit kuin kuulo. Erityisesti näkö. On kulkueet ja kuvat, myös evankeliumikulkue. On ristinmerkin tekemistä, siis toiminnallisuutta. Voi jättää henkilökohtaisia rukouspyyntöjä. Tuomasmessu haluaa puhua tämän päivän epäilijälle, epäuskoiselle ja kyyniselle, että on toivoa ja lohtua, on iloa.

Kun Tuomaasta tehdään epäilijän perikuva, saatetaan erehtyä. Tuomasta tulee liikaa karrikoitu. Samanlaisia ne olivat toisetkin Jeesuksen oppilaat. Mutta vinha perä siinäkin voi olla, että kun epäilijä kääntyy uskoon, niin hänestä tulee vahvempi uskova kuin se, joka ei kehtaa tunnustaa epäilyänsä, joka ei ota uskoansa ja epäilyänsä vakavasti. Joka sallii uskonsa olla vähän sinnepäin, mutta ei sitoutua niin vakavasti. Sitten on niitä, jotka pitävät epäilyä ansiokkaana, snobbailevat uskomattomuudellaan. Uskon tilalle voi tulla shamanismi, taikuus, luonnonsuojelu tms. ehkä peräti kansalaistottelemattomuutta edustava toimintakulttuuri, jossa edustetaan hyvää asiaa ja ollaan parempia kuin toiset.

 

Jeesuksen oppilaat olivat koolla suljettujen ovien sisällä juutalaisten pelosta

Helppo tuomita oppilaat arkajaloiksi, mutta lähetyshistoria tuntee jatkuvan vainon pelon. Johanneksen evankeliumin vastaanottajatkin tunsivat tilanteen tutuksi. Juuri he olivat katakombeissaan vainoajia paossa. Ei ollut vaihtoehtoja: joko tulla tapetuksi tai pysyä piilossa.  Mutta piilopaikassa tunnelma oli korkealla. Siellä salaisessa hautaluolassa koettiin, että Kristus on läsnä tämän joukon keskellä ylösnousseena. Suomessa säädettiin 1700-luvulla konventikkeliplakaatti, joka kielsi kotikokoukset, Niin kristityssä maassa kuin oltiinkin, viranomaiset ja kirkon prelaatit eivät katsoneet suopeasti kotikokouksia. Elettiin yhden totuuden järjestelmässä. Tämän päivän lähetystyössä on suljettuja maita, joissa avoin hartaudenharjoitus on kielletty, mikäli uskonto ei edusta virallista totuutta. Muslimimaissa ja ateistisissa yhteiskunnissa on tunnetusti vaikeaa joillakin kristittyjen ryhmillä. Suomalaisessakin lähetystyössä on alueita, joissa lähetystyötä on tehtävä suut supussa. Ja kokoonnuttava salaa.

Lähetystyöntekijät evakuoidaan nykyään melko herkästi lähetysalueilta levottomuuksien sattuessa. Monet lähetit kokevat sen vaikeana, ”rintamakarkuruutena”. Toisaalta järjestön ehdottomalla päätöksellä estetään tarpeeton marttyyrius.

 

Jeesus ilmestyy oppilailleen tänäänkin

Hän ilmestyy nyt eri tavalla kuin apostoleille. Johanneksen evankeliumi antaa ymmärtää, että Tuomas sai nähdä, mutta se aika koittaa pian, jolloin usko ei enää perustu näkemiseen. Autuaita ne, jotka uskovat vaikkeivät näe. Me olemme samassa asemassa kuin Johanneksen evankeliumin ensimmäiset lukijat. Emme näe Jeesusta. Meidän on uskottava niihin todistajiin, jotka todistavat dokumentoidussa sanassa, Raamatussa. Ja sakramenteissa, erityisesti ehtoollisessa. Nykyään on muotia kirkkoon kuulumattomuus. Jumalaan voi hyvin uskoa ilman kirkkolaitosta. Joidenkin uskovienkin mielestä on jopa parempi uskoa ilman kirkkoa. Kirkossa on kuitenkin sana ja sakramentit. Luterilaisen uskon mukaan Jumala toimii ja vaikuttaa sanan ja sakramenttien kautta. Hän ei vaikuta pyhien yhteisön kautta. Yhteisöä ei tee pyhäksi sen jäsenten laadullinen erinomaisuus, vaan Kristuksen läsnäolo. Kristittyjen pyhyys on vierasta pyhyyttä. Se on vain Jeesuksesta peräisin olevaa, ei meidän omaamme. Jumalanpalvelus, seurakunnan kokoontuminen on tilanne, missä kohtaamme Kristuksen. Kristus sitoutuu sanaansa ja sakramentteihinsa. Sen tähden on hyvä mennä kirkkoon. Vanhat heränneet arvostelivat kirkkoa ja pappeja, mutta ilmoittivat kuitenkin menevänsä kirkkoon niin kauan kuin siellä Isä meitää luetaan. Se on luterilaista uskonvakaumusta. Sakramentin jakajaakaan ei pätevöitä tehtäväänsä uskon jalous, vaan tehtävän antama arvovalta.