Parantava lähetys

20. sunnuntai helluntaista, Matt. 9:1-8

Arvostettu lääkärilähetys

Kristillinen seurakunta on perinyt Jeesukselta tehtävän parantaa sairaita. Perinteisesti noin kolmasosa lähetystyön voimavaroista on käytetty terveydenhuoltotyöhön, myös lähettien lukumäärällä mitattuna. Jo ennen kuin ensimmäistäkään suomalaista lääkäriä oli lähetetty lähetyskentälle, oli lähetyssaarnaajakoulutuksen saaneiden miesten hankittava lääkintätietoutta voidakseen vastata väkisinkin eteen tuleviin haasteisiin.

Lääkintälähetyksellä on ymmärtääkseni Suomessa hyvä imago. Jos lähetystyöhön suhtautumisen gallupmittaukset yleensä näyttävätkin madonlukuja, niin luulisinpa, että jos kysyttäisiin lähetystyöhön suhtautumista vain siltä osin kuin se koskee lääkintälähetystyötä, niin suhtautuminen olisi hyvinkin positiivista. Tänä syksynä on juhlittu suomalaisen terveydenhoidon 90-vuotista taivalta Afrikassa. Nykyaikaisella lääketieteellisellä tietotaidolla voidaan pelastaa lukemattomia ihmisiä tarpeettomalta kärsimykseltä, jopa kuolemalta. Mutta mihin tarvitaan uskonnollista toimintaa? Tätä kysyy tämän päivän suomalainen. Eikö lähetystyö voisi keskittyä humanitääriseen toimintaan ja antaa ihmisten pitää omat uskontonsa?

 

Lähetystyön ja kehitysavun suhde

Uskon ja tiedon erottaminen toisistaan ja uskonnon julistaminen yksityisasiaksi on edesauttanut kielteistä suhtautumista lähetystyöhön. Suomen valtion kansalaisjärjestöille, ja siis myös lähetystyölle, myöntämiä avustuksia saa käyttää vain kehitystyön luonteiseen toimintaan, ei uskonnolliseen toimintaan. Lähetystyölle kanavoidaan kuitenkin kehitysyhteistyövaroja, koska sen on havaittu toimivan ruohonjuuritasolla ja avun on todettu menevän kohteeseensa. On vieläpä säästetty hallinto- ja henkilöstökuluissa, kun käytetään tällaista matalan profiilin toimintatapaa.

Jos Suomen valtio määrittelee ehtonsa, kuinka valtion myöntämiä varoja pitää käyttää, siihen ei ole kenelläkään nokan koputtamista. Mutta jos kristillisen seurakunnan piirissä erotetaan hengellinen ja aineellinen apu toisistaan, niin ollaan oudolla tiellä - kristillisen uskon kannalta asiaa katsoen. Etiopian luterilainen Mekane Yesus -kirkko kirjelmöi jo vuonna 1971 Luterilaiselle Maailmanliitolle lähetystyön ja kehitysavun suhteesta, että kirkon työ saisi tukea tasapuolisesti riippumatta työaloista. Taustalla oli huoli lännen kirkkojen pyrkimyksestä tukea voimakkaammin humanitääristä toimintaa kuin seurakunta- ja evankelioimistyötä.

 

Lähetystyötä - rahan voimallako?

Oma kokemukseni vain on, että rahan voima ei ole yhtä suuri kehitystyössä ja seurakuntatyössä.

Kehitystyö vaatii paljon rahaa, mutta rahalla voidaan siinä myös vaikuttaa. Sen sijaan evankeliumi ei etene suoraviivaisesti siihen käytetyn rahamäärän voimalla. Hengellisessä työssä on ratkaisevaa henkilökohtainen panos. Asia ei ole niin yksinkertainen kuin miltä se näyttää. Toki suon mielihyvin, että seurakuntatyöhön annetaan rahaa. Siinähän minulla on juuri oma lehmä ojassa. Mutta jos seurakuntatyön raha tulee laulaen, niin se menee viheltäen eikä jätä paljon tulosta.

 

 

Koko ihmisen auttaminen

Etiopian kirkko on kehitellyt omaa teologiaansa myös käytännön suuntaan, niin että siellä on oma oppiaineensa monilla teologisilla kursseilla: koko ihmisen auttaminen (englanniksi Wholistic Ministry). Siinä halutaan nähdä ihminen kokonaisuutena. Hengellisen ja aineellisen avun on kuljettava rinta rinnan. Tarvitaan sekä ihmisen fyysisen hädän poistamista että Jumala-suhteen eheytymistä.  Tästä juuri on kysymys Jeesuksen toiminnassa, josta esimerkkinä on halvaantuneen parantaminen.

Sveitsiläinen lääkäri Paul Tournier on meidän aikanamme yrittänyt soveltaa lääketieteen alalle koko persoonallisuuden huomioonottamista. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Paraneminen ei aina edisty, jos yrittää vain parantaa lääkkeillä fyysistä vaivaa. Tuskinpa Tournierin kantaa torjutaan lääketieteen piirissä. Ilman että ryhdytään koulukunnan oppilaiksi, sovelletaan samoja periaatteita: myönnetään mielialan vaikutus potilaan paranemiseen ja tutkitaan sairauden perimmäisiä syitä.

Jeesus näyttää hyvää esimerkkiä koko ihmisen auttamisesta. Ensiksi hän antaa synnit anteeksi. Sitten hän vielä parantaa sairaudenkin. Kumpi muuten on helpompaa? Antaako synnit anteeksi vai parantaa sairas? Meidän mielestämme kai parantaminen on vaikeampaa. Siihenhän tarvitaan armolahja tai sitten lääkärin koulutus. Mutta synnit voi julistaa anteeksi kuka tahansa kristitty. Jeesuksen aikana ymmärrettiin syntien anteeksiantaminen Jumalan yksinoikeudeksi. Ja sairaus oli siinä määrin synnin seurausta, ettei voinut parantua, ellei ensin saanut syntejään anteeksi. Sairaan miehen parantuminen osoitti Jumalan hyväksyneen Jeesuksen julistaman synninpäästön. Lisäksi Jeesus näytti omaavansa jumalallisen vallan, jolla on mahdollisuus julistaa synnit anteeksi.

 

Karman laki parantamisen esteenä

Sairaiden parantaminen ja syntien anteeksi julistaminen nousevat samalta perustalta, jumalallisesta rakkaudesta. Jumala näkee ihmisparan hädänalaisen tilan eikä ohita ihmistä ajattelemalla: asiahan ei minulle kuulu, en välitä. Jumala välittää. Näin ei ole kaikissa uskonnoissa. Idän suurissa uskonnoissa sairaus on ihmisen tekojen seurausta. "Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää" - vaikka tämä lause onkin Raamatussa, niin intialaisessa uskonnollisuudessa se on karman laki eli syyn ja seurauksen laki. Kun laki puhtaaksi viljellään, niin kärsivää ja sairasta ei tarvitse eikä kannata auttaa. Ihminenhän kärsii omien tekojensa seurauksista. Kun ihmisen on joka tapauksessa kärsimyksellään sovitettava tekonsa, niin miksi pitkittää prosessia? Joka tapauksessa hänen on kärsittävä, ennemmin tai myöhemmin. Ihminen ei voi kumota karman lakia. Parantaminen on juuri sellaista toimintaa, jolla yritetään kumota elämän peruslaki.

 

Henkimaailma sairauden syynä

Afrikan perinteisessä uskonnossa sairaudet aiheutuvat hengistä. Henget aiheuttavat kaatumatautia, mielisairautta, keskenmenoa ja raajarikkoisuutta. Päänsärkyyn, väsymykseen, mielenjärkytykseen ja vatsakipuun on syynä paha silmä. Kansanparantaja ei lähetä potilasta sairaalaan; miksi lähettäisi, kun sairauden syyt ovat henkimaailman asioita. Parantamiseen käytetään magiaa ja taikakaluja, joista tunnetuin on amuletti. Mustaa magiaa käytetään sairauden aiheuttamiseen. Sairaiden parantaminen on uskonnollista toimintaa, koska sairauden syyt ovat hengellisiä.

Edellä kerrotun perusteella on vaikea yhtyä ajatukseen, ettei lähetystyössä tarvita uskonnollista toimintaa, vaan riittää pelkkä parantaminen. Pelkällä julistus- ja opetustyöllä voidaan taistella sairauksia ja tietämättömyyttä vastaan ja avata tietä terveydenhuollolle. Humanitäärinen toiminta tarvitsee rinnalleen kristillisen opetuksen.

 

Jeesuksen luo kantamalla tai omin jaloin

Jokainen ihminen tarvitsee toista, joka johdattaa hänet Jeesuksen luo. Moni toki kävelee omin jaloin, mutta yksin ei uskalla hevin ottaa näitä kohtalokkaita askelia. Olen itse ollut tällaisen toiminnan objekti. Koulutoverini on johdattanut minut Jeesuksen luo.

Sairaskin ihminen voidaan johdattaa Jeesuksen luo, jos ei muuten, niin kantamalla. Terveeseen ihmiseen sovellettuna tämä olisi väkisin viemistä, mutta ehkä sairaaseen sovellettuna teko hyväksytään. Sairaalla ei ole enää mitään menetettävää. Kaikki konstit on kokeiltava. Lähetystyön tuloksena syntyneet terveysasemat ja sairaalat ovat johtaneet lukemattomia ihmisiä, ei vain sairaalaan ja parantumaan, vaan myös Jeesuksen luo, kosketuksiin kristillisen julistuksen kanssa. On kai voinut käydä niinkin, että sairautta ei ole voitu täysin parantaa, mutta pysyvä tervehtyminen ja uuden elämän löytyminen on tapahtunut hengellisellä tasolla. Lähetystyöolosuhteissa potilaita usein kannetaan parannettaviksi tiettömien kulkuyhteyksien takaa ihan kirjaimellisesti samalla tavalla kuin tekstissämme.