6. sunnuntai helluntaista             Joh. 1:45-51

Evankelioimisen menetelmät ja sisältö

Evankeliumin viestittämisen tapoja on monenlaisia: massakokouksia ja missioita, traktaattien ja kutsulappujen jakamista, kotikäyntityötä, varpaan työntämistä oven väliin, on Raamatulla päähän lyömistä (kuvaannollisesti), hurskaiden lauseparsien tuputtamista jokaiseen tilanteeseen ym. Näihin verrattuna käsittelyn aiheena olevan evankeliumimme evankelioimismenetelmä kuulostaa hyvin vaisulta. Se ei taidakaan olla mikään evankelioimismenetelmä, vaan luonteva tapa kertoa ilosanoma ihmiseltä ihmiselle ilman niskanpunotusta ja änkytystä. Mutta on tämä menetelmäksikin oivallettu, ns. Andreas-menetelmä, joka on saanut nimensä apostoli Andreaan tavasta kutsua veljensä Pietarin tutustumaan Jeesukseen. Samalla tavalla, jos ei nyt ihan samoilla sanoilla kutsui Filippus ystävänsä Natanaelin kohtaamaan Jeesuksen.

Apostolien päivä

Kuudetta sunnuntaita helluntaista vietetään apostolien päivänä. Siihen niputetaan luterilaisessa kirkossa kaikki apostolit sen sijasta, että niitä vietettäisiin ripoteltuina sinne tänne ympäri kirkkovuotta apostolien kuolinpäivinä vietettäviin muistopäiviin. Tosin nykyään ollaan elvyttämässä juuri tätä viimeksi mainittua käytäntöä. Olipa niin tai näin, apostolien päivä on erityinen lähetyspyhä. Se muistuttaa siitä, että apostolit olivat sananmukaisesti lähetettyjä Kristuksen todistajiksi. Ja tämä lähettämisen prosessi saa vauhtia kutsumiskokemuksesta. Ennen kuin voi toimia Kristuksen todistajana, pitää saada kutsu oppia tuntemaan Kristus, Messias. Parin kolmen vuoden opetuslapseuskouluun sisältyy sekä teoria että käytännön harjoittelu, minkä jälkeen päästään tositoimiin. Ensimmäisen apostolisen sukupolven aikana lähetystoiminta oli niin innokasta, että kristillinen kirkko levisi lähes koko silloiseen tunnettuun maailmaan, siis yhden sukupolven aikana. Kun apostoli Paavali kirjoitti Raamatun kaanoniin sisältyvän kirjeensä Roomalaisille ilmoittaen aikomuksensa tulla Roomaan ja jatkaa sieltä käsin lähetystoimintaansa aina Espanjaan saakka, Roomassa oli jo vilkkaasti toimiva kristillinen seurakunta, heidän joukossaan paljon Paavalin entisiä tuttavia, joita hän oli tavannut eri puolilla Rooman valtakuntaa. Heille hän lähetti kirjeessään terveisiä. Evankeliumi oli tainnut ehtiä imperiumin pääkaupunkiin ennen apostoleja. Tavalliset seurakuntalaiset, rivijäsenet olivat jo ehtineet luontevasti ilmoittaa löytäneensä Messiaan.

Luonteva tapa välittää evankeliumi

Evankeliumin luonteva kertominen näyttää olevan meille vaikeata. Siitä tulee jonkinlainen pakkomielle, kuten Felix Onnelliselle Mika Waltarin romaanissa. Suorasukainen käännyttäminen ja uskon tuputtaminen koetaan röyhkeäksi ja sopimattomaksi, tapahtui sitä sitten kadulla tai kotiovella. Jotkut luulevat, että lähetystyö tarkoittaa juuri tällaista kaikkea hienotunteisuutta vailla olevaa tapaa kohdata toisuskoinen. Tai sitten muistetaan ristiretkien ja konkistadorien aikoja ja projisoidaan ne nykypäivään. Ilmankos lähetystyö herättää puistatusta ja inhon tunteita!

Tunnen itse tulleeni johdatetuksi uskoon juuri tällä evankeliumissamme kerrotulla tavalla. Oli ystävä, koulutoveri, joka ilman änkytyksiä pyysi tulemaan seurakunnan nuorten tilaisuuteen. Hän itse oli valmis tulemaan vastaan, jotta menisimme yhdessä tilaisuuteen, ettei minun tarvitsisi tuntea vierautta oudossa porukassa. Koulutoverini ei ottanut tehtäväkseen pitää esitelmää tai todistusta uskonasioista. Hänen menetelmänsä oli "Tule ja katso". Tällaisessa todistuksessa on sekin hyvä puoli, ettei evankelioinnin kohdetta sidota evankeliumin kertojaan, vaan Jeesukseen. Minut ohjattiin seurakuntayhteyteen, sanan ja sakramenttien osallisuuteen. Mikään evankelioimismenetelmä ei varmaankaan ole ainoa oikea, mutta psykologisesti viisas on tämä kutsu: "Tule ja katso". Ei tarvitse inttää eikä kinata, ei järkeillä eikä vakuutella. Uskonyhteisössä esille tuleva julistus ja rukouksen ilmapiiri puhuttelevat puolestaan. Tule ja katso -kutsun esittäjän ei tarvitse olla itsevarma ja uskossaan ehdottoman varma kristitty. Jätetään se varsinainen työ Herran huoleksi. Uskoa ei voi ihminen puristaa toisesta esiin - eikä itsestään.

Uskon sisältö

Uskon sisältö on Messiaan, Pelastajan, Vapahtajan löytämistä. Juutalaisille se oli lupauksen toteutumista, oivaltamista, että Messias on tullut Jeesuksen, kärsivän Messiaan, hahmossa. Pakanoilla ei ole lupausta eikä niin muodoin konkretisoitua odotuksen kohdetta, mutta on kiihkeää Jumalan ja totuuden etsintää. Jeesus ilmoittaa meille, millainen ja kuka on Jumala. Ilman hänen ilmoitustaan jäisimme ikuisiksi etsijöiksi. Emme kohtaa Jeesusta kasvoista kasvoihin niin kuin Natanael. Kohtaamme hänet seurakunnassa julistetussa sanassa ja pyhissä sakramenteissa. Toki odotamme sitäkin päivää, jolloin kohtaamme hänet kasvoista kasvoihin.