7. sunnuntai helluntaista             Matt. 5:17-19

Kristillinen usko ja muut uskonnot

Kristinuskon erottautuminen juutalaisuudesta

Jeesuksen vapaa suhtautuminen lain noudattamiseen, erityisesti sapattikäskyihin aiheutti väistämättä törmäyksen juutalaisten lainopettajien kanssa. Jeesusta epäiltiin lainrikkojaksi, ettei hän kunnioita tarpeeksi Jumalan lakia. Yksi syy hänen teloitukseensakin oli lain rikkominen. Ja, kuten tunnettua, hän rikkoi mm. juutalaisia sapattilakeja, katkoi viljan tähkiä syödäkseen sapattina ja paransi sairaita. Mutta hän ei itse asiassa rikkonut Vanhan testamentin lakia vastaan, vaan niistä johdettuja isien perinnäissääntöjä eli laintulkitsijoiden selityksiä ja sovellutuksia vastaan. VT oli Jeesukselle pyhä kirja. Siitä ei sopinut poistaa pienintäkään kirjainta. Tämän pienen lainkirjaimen noudattamisesta alkoi juutalaisuuden ja kristinuskon välienselvittely. Kristinuskon näkökulmasta on tietysti huomautettava, että Jeesus ei esiintynyt uuden uskonnon perustajana. Hän halusi pikemminkin kuoria juutalaisuuden kaikesta siitä kuonasta, mitä legalistisuuteen taipuva ihmismieli oli ajan saatossa erilaisine tulkintoineen lisännyt Jumalan alkuperäiseen tahtoon. Ihmissäännöt olivat sumentaneet lain varsinaisen tarkoituksen ja sisällön. Se oli johtanut keplotteluun ja tekohurskauteen. Esimerkki juutalaisen lain tulkinnasta: sapattina ei saa kantaa taakkaa, koska se on työntekoa. Mikä on taakka? Se on kuivatun viikunan verran ruokaa, pikarillinen viiniä, nielaisun verran maitoa, hunaja-annos haavan päälle, öljyannos jäsenen öljyämiseksi, vesimäärä silmävoiteen sekoittamista varten, paperimäärä, joka tarvitaan tulli-ilmoitukseen, tarvittava mustemäärä kahden kirjaimen kirjoittamiseen, kynän tekemiseen tarvittava ruoko. Kirjanoppineiden mieliharrastus oli kiistellä, saiko esim. lamppua siirtää paikasta toiseen sapattina, saiko räätäli mennä ulos kantaen neulaa rintapielessään, saiko nainen kantaa peruukkia päässään, saiko sapattina kantaa tekohammasta tai proteesia, saiko lasta nostaa syliinsä sapattina. Piti tietysti myös määritellä, mikä kirjoittaminen on työtä sapattina ja mikä on parantamista jne. Näistä selityksistä kertyi 3. kristilliseen vuosisataan mennessä 800 sivun verran lakikommentaaria.

Varhaiskirkko ja juutalaisuus

Varhaiskirkko joutui jatkamaan välienselvittelyä juutalaisuuden kanssa. Apostolien teot kertovat kristittyjen kokoontuneen aluksi temppelin rukoushetkiin, kunnes tuli yhteentörmäys. Paavali aloitti toimintansa aina kunkin paikkakunnan synagogassa, mutta ajauduttuaan välirikkoon juutalaisten kanssa toiminta jatkui kristittyjen kodeissa. Jerusalemin apostolienkokouksen v. 49 keskeinen teema oli, mitä kaikkia juutalaisia sääntöjä kristityiksi kääntyneiden pakanoiden tuli noudattaa. Kokouksen päätöksestä näyttäisi olevan kaksikin tulkintaa, Apostolien teoissa ilmaistu, Ap.t. 15:28-29, ja Paavalin tulkinta, Gal 2:1-8. Galatiassa Paavalin työtä häiritsivät judaistit, jotka yrittivät sitoa kristittyjä juutalaisten seremonialakien noudattamiseen. Tuskinpa tämä kristinuskon puhdistamisen tarve päättyi apostolisen ajan myrskyihin. Uskonpuhdistus liikkui saman teeman ympärillä, ja yhä on esillä kristillisiä yhteisöjä, joissa opetus luiskahtaa legalistisille linjoille.

Viime kädessä on ihmisen pelastumista ajatellen vain kahdenlaista uskontoa: lain noudattamiseen perustuvaa hurskautta ja armon uskontoa.

Uskontojen yhteinen eettinen pohja

Sitten on kokonaan eri asia, että uskonnoilla on myös yhteinen pohja. Se on se Jumalan oma laki, joka on piirretty jokaisen ihmisen sydämeen, siis omaantuntoon, Room 2:15. Uskonnoilla on pitkälle yhtenevä moraaliseettinen koodisto. Uskonnot eivät ole toistensa vastakohtia. Uskonnon vastakohta on jumalattomuus, arvojen suhteellistaminen ja piittaamattomuus omaantuntoon kirjatun elämän oman lain noudattamisesta.

Uskontojen pyrkimys yhteisen eettisen pohjan löytämiseksi lähti liikkeelle roomalaiskatolisen teologin Hans Küngin aloitteesta vuonna 1991, jolloin ilmestyi hänen aihetta koskeva kirjansa, ja hän piti esitelmän aiheesta "Ei maailmanrauhaa ilman uskontojen rauhaa." Uskontojen dialogia ei pidä sekoittaa ekumeniaan, joka tarkoittaa kristillisten kirkkojen yhteyspyrkimyksiä. Kristilliset kirkot nimittäin voivat päästä pelastuksenkin asiassa yksimielisyyteen, uskonnot vain ensimmäisen uskonkappaleen piiriin kuuluvasta yhteisestä eettisestä pohjasta. Eri maissa tehdyn taustatyöntuloksena syntyi vuonna 1993 Chicagon julistus, jonka allekirjoittivat Suomessa Mikko Juva ja sekä tuolloinen alivaltiosihteeri Martti Ahtisaari. Julistus on yritys löytää uskontojen ja kulttuurien yhteisiä eettisiä perusperiaatteita. Kaikkien suurien maailmanuskontojen arvomuistista löytyvät jossakin muodossa kultainen sääntö ja dekalogin eli kymmenen käskyn käsitteet. Pyrittäessä yleismaailmallisiin eettisiin periaatteisiin, ns. maailman ethokseen, eivät kirkot voi olla passiivisia. Uskontojen yhteisenä tavoitteena on sellainen maailmanjärjestys, joka pystyy estämään jatkuvan tuhoutumisen ekologisessa, henkisessä ja fyysisessä mielessä. Uskontojen välisen vuoropuhelun tarkoituksena on sekä selkeyttää omaa identiteettiä että työskennellä yhdessä kärsivän maailman hyväksi.

Kristillinen näkemys lain tarkoituksesta

Kristillisen identiteettimme kannalta pitäkäämme mielessä, että Jeesus ei tullut kumoamaan lakia, vaan toteuttamaan sen. Hän tuli ilmoittamaan lain todellisen tarkoituksen. Tarkoitus on Jumalan tahdon tinkimätön noudattaminen. Lain tarkoitus on tiivistettävissä yhteen sanaan: kunnioitus. Kunnioita yli kaiken Jumalaa ja hänen pyhää nimeään, kunnioita Herran päivää, kunnioita vanhempia, kunnioita elämää, omaisuutta, siis toisen omaa, kunnioita toisen sukupuolen henkilökohtaista intimiteettiä, kunnioita totuutta ja maineen puhtautta, loukkaamattomuutta, kunnioita toista, niin ettet edes himoitse sitä, mikä on hänen omaansa. Jeesus tuli näyttämään, minkälainen palvonta tuli kohdistaa Jumalalle ja millainen kunnioitus tuli säilyttää toisiin ihmisiin. Jeesus oli tinkimättömämpi lain tulkinnassaan kuin juutalaiset. Kuinka kristityn pitäisi suhtautua lakiin ja lain kunnioittamiseen? Sanomattakin on selvää että lakia on kunnioitettava. Laki suojelee elämää, tekee sen siedettäväksi ja jopa turvalliseksi. On toista elää lakia kunnioittavassa maassa, jossa kotinsa turvaksi ei tarvitse rakentaa korkeita muureja eikä palkata vahteja kuin siellä, missä näin pitää menetellä, ja ehkä ulkona liikkuessaan pitää kaiken lisäksi pelätä turvallisuutensa puolesta. Kristityn lain kunnioitus ei kuitenkaan perustu poliisin pelkoon, vaan jumalanpelkoon. Kristityn omatunto kolkuttaa jo kiusausten pujahtaessa mieleen puhumattakaan poliisin astumisesta näkökenttään.