Yllättävä lähetystilanne

 

1.sunnuntai loppiaisesta, Apt. 8: 26-40

 

Herran enkeli puhui Filippokselle: »Lähde etelään päin ja mene tielle, joka vie Jerusalemista Gazaan ja on autio.» Filippos lähti sinne. Juuri silloin sitä tietä tuli mahtava etiopialainen hoviherra, eunukki, joka hoiti Etiopian kuningattaren eli kandaken koko omaisuutta. Hän oli käynyt Jerusalemissa pyhiinvaellusmatkalla ja oli nyt palaamassa kotiin, istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajan kirjaa.
Henki sanoi Filippokselle: »Mene lähemmäs ja pysyttele vaunujen vieressä.» Filippos juoksi vaunujen luo, ja kuullessaan miehen lukevan profeetta Jesajaa hän sanoi: »Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?» Mies vastasi: »Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.» Hän pyysi Filipposta nousemaan vaunuihin ja istumaan vierellään. Kohta, jota hän kirjasta luki, oli tämä:
- Niin kuin lammas hänet vietiin teuraaksi,
niin kuin karitsa, joka on ääneti keritsijänsä edessä,
ei hänkään suutansa avannut.
Kun hänet alennettiin, hänen tuomionsa otettiin pois.
Kuka voi laskea hänen jälkeläistensä määrän?
Hänen elämänsä otetaan pois maan päältä.
Hoviherra sanoi Filippokselle: »Voisitko sanoa, kenestä profeetta puhuu, itsestäänkö vai jostakin toisesta?» Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta.
Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: »Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?» Filippos sanoi hänelle: »Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista.» Hoviherra vastasi: »Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.» Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen pois. Hoviherra ei enää nähnyt häntä mutta jatkoi iloisena matkaansa. Filippos ilmaantui sitten Asdodiin. Evankeliumia julistaen hän kulki kaupungista kaupunkiin, kunnes tuli Kesareaan.

 

Keskihakuinen lähetysnäky

Juutalaisuus oli aikanaan vain rajatussa mielessä lähetystyötä tekevä uskonto. Profeetoissa lähetysajatus tulee esille siinä, että ajatellaan Israelin Jumalan olevan ainakin ylivertainen muihin jumaliin nähden tai sitten vielä enemmän: ei muuta Jumalaa olekaan kuin Herra. Herra on kuitenkin nimenomaan Israelin kansan Jumala. Joka haluaa uskoa Israelin Jumalaan, hän tulkoon Jerusalemin temppeliin palvelemaan elävää Jumalaa. Juutalaisen diasporan mukana Israelin uskonto oli levinnyt kauas moneen suuntaan, Afrikassakin aina Nubiaan asti (sana Etiopia tarkoittaa Egyptin eteläpuolella olevaa Afrikkaa). Joku käännynnäinen saattoi sitten vaeltaa pitkän matkan Jerusalemiin tunnustautuakseen Israelin Jumalan palvelijaksi.  Sellaista lähetysnäkyä, jossa ei lähdetä viemään sanaa kauas maan ääriin asti, vaan odotetaan kansojen tulevan Jerusalemiin, kutsutaan sentripetaaliseksi (keskihakuiseksi) lähetysnäyksi.  Toinen lähetysnäky on sentrifugaalinen (keskipakoinen). Siitä on esimerkkinä Jeesuksen antama lähetyskäsky, joka velvoittaa menemään maiden ääriin asti uskon sanomaa julistamaan. Apostolien teot kertoo näiden molempien lähetystapojen toimivan kristillisessä seurakunnassa. Odotetaan kansojen tulevan kuulemaan elävää julistusta kristittyjen kokoontumispaikkoihin. Toisaalta lähdetään Jerusalemista aina Roomaan asti ja levittäydytään kaikkialle.

 

Houkutteleva ja vakuuttava usko

Juutalaisuus osoittautui houkuttelevaksi uskonnoksi. Korkea moraali yhdistyneenä uskoon ainoaan ja elävään jumalaan oli vahva vaihtoehto pakanalliselle jumalauskolle, olipa tarjolla sitten juonitteleva roomalainen jumalperhe tai afrikkalainen syrjään vetäytynyt luoja-jumala. Joskus aiemmin vahvan jumalan merkkinä oli pidetty menestystä sodassa ja valtakunnan suuruutta, mutta pakkosiirtolaisuuden jälkeen oli enemmän kysymyksessä sisäinen vakuuttavuus. Elävä Jumala ei ole ihmisen hallittavissa eikä ihmisen juoksupoika, vaan suuri taivaan ja maan Luoja, joka johtaa maailman historian kulkua ja pelastaa häneen turvautuvat.

Nykyinen kristinuskomme ei liioin ilmene vain menemisenä kaukaisiin maihin, vaan odotusta, että ihmiset kokoontuisivat kuulemaan Jumalan sanaa kirkkoihin ja seurakuntiin. Herätysliikkeistämme erityisesti lestadiolaisuus edustaa sentripetaalista lähetysnäkemystä. Jumalan valtakunta on siellä, missä kokoonnutaan lestadiolaisseuroihin. Siellä Jumala kohtaa lämpimällä sielunhoidolla ihmiset ja liittää heidät henkilökohtaisella synninpäästöllä Jumalan seurakuntaan. Ei mennä torvea toitottamalla julistamaan sanomaa teille eikä aitovierille, vaan uskotaan vapauttavan julistuksen tavoittavan ihmiset ja houkuttelevan heidät seuratupiin.

Kaikille herätysliikkeille on ominaista kristillisen julistuksen lämpö ja viehättävyys, millä yritetään tehdä uskosta houkutteleva vaihtoehto. ”Virallinen” kirkko yrittää vakuuttaa ihmiset laajalla auttamis- ja nuorisotyöllä, että kirkko välittää ihmisistä. Ja kirkko toteuttaa tehtäväänsä Jumalan voimalla ja valtuutuksella. Jumalanpalvelusuudistus on tähdännyt siihen, että jumalanpalvelus koettaisiin voimaa antavaksi ja innostavaksi yhteen kokoontumiseksi, mistä ei kannata olla pois. Messu hoitaa ja ravitsee. Juhlasta saa voimaa elämän arkeen. Jumalanpalvelusuudistus ei kuitenkaan perustu pelkästään viestintäpsykologiaan, vaan teologiaan, jossa samalla halutaan palata takaisin valistuksen järkeisuskosta ja pietismin syyllisyyspainoitteisesta ja synkästä julistuksesta rohkaisevaan iloon.

 

Lukutaito ja kirjallisuus

Etiopialainen mies edusti sitä poikkeuksellista afrikkalaista kansanosaa, jolla jo varhain oli lukutaito. Lukutaito oli yksi merkittävä askel kohti autenttisia uskon lähteitä. Voi itse tutkia sanasta, mitä siellä sanotaan. Etiopialainen hoviherra on esikuva uskonpuhdistuksen kristilliselle kansanopetukselle, jossa Raamattu käännettiin kansan kielelle ja kansa laitettiin kouluun oppimaan. Tarkoitus oli, että jokainen voisi itse lukea suoraan Jumalan sanaa eikä vain kuulla sitä toisten välityksellä. Sitä paitsi opettajat voivat opettaa väärin. Suomessa käynnistettiin kirkon toimesta laaja kansanopetus, mistä tunnetuimpana näytteenä on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Etiopiassa luterilaisessa kirkossa käynnistettiin 60-luvulla laaja lukutaitokampanja, jonka avulla koko kansa yritettiin opettaa lukemaan. Kirkon kirjallisuusosasto julkaisi monenlaista hyödyllistä kirjallisuutta kansan käyttöön. Erityisen kiinnostuneita on oltu siitä, että kaikilla kielillä julkaistaan Raamattu tai sen osia. Kun tällä hetkellä vain noin kymmenellä kielellä maan 80 kielestä on Raamattu luettavissa, niin työ on vielä kesken.

Raamattua pitäisi myös ymmärtää. Hoviherra oli ihan ”pihalla” profeettakirjaa lukiessaan. Hän ei ymmärtänyt, mistä hänen lukemansa profetia kertoi. Evankelista Filippos osasi kertoa profetian viittaavan Jeesuksen, josta etiopialaisella miehellä ei vielä ollut mitään käsitystä. Mutta äkisti asia näytti tulevan selväksi. Vanhan testamentin ennustukset tulevasta Messiaasta, Vapahtajasta ovat jo toteutuneet. Niinpä etiopialainen mies otti Kristuksen vastaan omana Vapahtajanaan siltä istumalta.

Luetun ymmärtäminen on keskeistä edelleen kirkollisessa opetustyössä. Tarvitaan erityisesti rippikouluopetusta, mutta myös muuta kasteopetusta aina päiväkerhoista alkaen. Tarvitaan myös korkeampaa teologista opetusta.  Kirkon työntekijöillä on melko vahva teologinen asiantuntemus työtehtävästä riippumatta. Kaikkein korkein teologinen koulutus on papeilla (jotkut tosin epäilevät, että liian korkea teologinen opetus voi olla pahasta ja kääntyä uskon menettämisen puolelle). Lähetystyössä myös koulutetaan seurakuntien työntekijöitä. Etiopiassa niin kuin monessa muussakin maassa on vaikea pappispula. Osalle papeista ehditään antaa syvempi ja perusteellisempi pappiskoulutus, toiset joudutaan lähettämään vähäisemmällä kirjaviisaudella seurakuntiensa opettajiksi.

 

Kaste ja uskontunnustus

Etiopialainen hoviherra päätyy Raamatun mukaan itse ehdottamaan kastamistaan. Ehkä se osoittaa, että vähäinenkin kristillinen opetus lyhyellä ajomatkalla oli mennyt perille. Kristillisen seurakunnan jäseneksi ja Jumalan lapseksi tullaan kasteessa. Kasteeseen sisältyy kastetun oma suostumus. Uudessa kirkkokäsikirjassa on lapsikasteeseenkin liitetty lisää kysymyksiä, joilla halutaan varmistaa vanhempien halu kastattaa lapsi ja vanhempien sekä kummien halua osallistua kristilliseen kasvatukseen. Lähetysmailla kaste on usein aikuiskaste, varsinkin ensimmäisen kristillisen sukupolven ollessa kyseessä.

Kasteeseen sisältyy myös uskontunnustus. Siitä hoviherra antaa näytteen. Meidän nykyistä kastetunnustusta ei hoviherran aikaan vielä ollut olemassa eikä hän olisi sitä ehkä ehtinyt lyhyessä ajassa ulkoa oppimaankaan. Hoviherra ilmaisi uskonsa ytimekkäästi varmaan sen ajan kirkon käytössä olleen kastetunnustuksen sanamuodon mukaan: ” Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.» Tunnustus puuttuu varhaisimmista käsikirjoituksista, niin että edellisessä raamatunkäännöksessämme puuttui kokonaan tämä jae 37. Minusta on hyvä näin, että jae on kuitenkin sisällytetty Raamattuun ja käsikirjoituksen myöhäinen alkuperä osoitetaan alaviitteessä.

 

Hoviherran jälkeinen historia Etiopiassa

Se etiopialaisen hoviherran kasteessa jää askarruttamaan, että kuinka hän yksin pystyy säilyttämään uskonsa pakanallisen ympäristön keskellä. Luottaako Filippos siihen, että hoviherra pystyy julistuksellaan synnyttämään kasvavan seurakunnan? Ainakaan aikakirjoihin ei jää mitään tietoa hoviherran jälkeisestä kirkon synnystä Etiopiassa. Täytyy edetä aina 300-luvulle asti ennen kuin löytyvät dokumentit kahden syyrialaisveljeksen Etiopiassa aloittamasta lähetystyöstä, jonka seurauksena Etiopiaan perustetaan kristillinen kirkko, itse asiassa Egyptin patriarkaatin alainen haaraosasto. Vasta viime sotien jälkeen Etiopian ortodoksinen kirkko itsenäistyi ja muodosti oman patriarkaatin. Toinen luku on sitten se, että 1800-luvulla alkoi voimakas protestanttinen lähetystyö, minkä seurauksena ja jälkivaikutuksena Etiopiassa on tällä hetkellä 4-miljoonainen evankelinen (luterilainen) vähemmistökirkko. Taitaa olla tällä hetkellä suurin afrikkalainen luterilainen kirkko eikä kauan tulle kulumaan, kun sen jäsenmäärä ylittää Suomen kirkon jäsenmäärän, jonka kasvu perustuu melkein yksinomaan syntyvyyteen. Ja se on alhainen.

 

Uskova tarvitsee tuekseen seurakunnan

 

Lähetystyössä ei yleensä katsota riittäväksi, että käännytetään yksittäisiä henkilöitä uuteen uskoon. Kyllä aina täytyy perustaa seurakunta. Kristillisen kirkon pitää saada myös näkyvä muoto. ”Yksinäinen puu ei pala” - periaatetta soveltaen kristitty tarvitsee turvakseen ja tuekseen yhteisön. Sanaa saarnataan ja sakramentit hoidetaan yhteisössä. Ehtoollinen jaetaan yhteisössä. Etiopialainen hoviherra saattoi jäädä myös ehtoollista vaille. Suomessa vietetään alkavana vuonna – loppiaisesta lähtien – juhlavuotta, kirkko Suomessa 850 vuotta. Aikaisemmin puhuttiin kristinuskoon Suomeen tulemisesta ajoittaen se vuoteen 1155. Ajateltiin, että Henrik –piispa oli pioneerilähetystyöntekijä, joka aloitti tyhjästä (ehkä miekkalähetyksen suosiollisella avustuksella). Ei, kristinuskon vaikutus oli jo laajaa. Lallikin oli tiettävästi kristitty. Järjestäytyneen kirkon perustamisen yhteydessä esiintyi myös mielipahaa, sillä järjestäytynyt kirkko tarvitse myös varoja käyttöönsä. Uskovien oli osallistuttava kirkkojen rakentamiseen ja pappien palkkaamiseen. Kestitysveroakin oli maksettava. Piispan aloitteesta perustettiin järjestäytynyt kirkollinen elämä. Järjestäytymätön kirkko on alttiimpi pirstoutumiselle ja suoranaiselle tyhjiin raukeamiselle, kun hengen palo lakkaa. Järjestäytyneessä kirkossa julistetaan sanaa ja toimitetaan pyhät sakramentit evankeliumin mukaisesti.

 

Palvelkaa Herraa iloiten

Lähetyspiirissä joku sanoi koskettavaksi kohdan, jossa mainitaan hoviherran jatkaneen matkaansa iloiten. Jokaisesta jumalanpalveluksesta seurakuntalainen lähetetään nykyään uuden käsikirjamme mukaan maailmaan, elämän arkeen lähettämissanoilla: ”Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten.” Jossain suhteessa olemme koolla olevana seurakuntana aina samassa tilanteessa kuin hoviherra. Kuulemme sanaa selitettävän ja se avautuu meille uudella ja tuoreella tavalla. Saamme yhteisestä kokoontumisesta uutta intoa ja palaamme arjen töihin iloiten. Kun jumalanpalvelus on sytyttänyt, sinne tekee mieli myös toistamiseen. Jumalanpalveluksesta lähetetään maailmaan. Ei välttämättä maiden ääriin asti, mutta kirkon ovelta joka tapauksessa alkaa se maailma, jossa meidän on todistettava uskostamme sanoin ja teoin.