Laskelmoimaton rakkaus ja uskon aitous

Tuomiosunnuntai, Matt. 25:31-46

 

Diakonian teologia

En tiedä, pitääkö koko teologia rakentaa tämän ainutlaatuisen ja ainutkertaisen evankeliumiperikoopin varaan, mutta tuskinpa tätä voidaan myöskään ohittaa antamatta sen millään tavalla vaikuttaa lähimmäiskuvaani. Tekstin tuntemattomat köyhät tuovat mieleen kuvat loputtomista kehitysmaiden kärsivistä ihmisistä. Väkeä riittää. Yhden ihmisen henki ei ole minkään arvoinen kehitysmaaolosuhteissa. On monia, joista kukaan ei huolehdi. Vaikka Jeesuksen puhe ei viittaa organisoituun katastrofiapuun, vaan yksilön spontaaneihin rakkaudentekoihin, haluaisin kuitenkin tulkita tekstin ihmisryhmiä lähetystyön kohteina. Ensimmäisen uskonkappaleen reviiriin kuuluu ajatus, että Jumala pitää huolta jokaisen ihmisen perusturvasta. Jeesus delegoi tehtävää kristilliselle seurakunnalle, joka on kutsuttu Jumalan työtoveruuteen. Kristillisen seurakunnan on huolehdittava siitä, että ihmisten perustarpeet tyydytetään. Kristityn tulee tinkiä ylellisyystarpeistaan, jos lähimmäiseltä puuttuvat perustarpeet.

Kuvapuheen taustalla on varsinainen lähetysnäky Kuningas Kristuksesta, jonka eteen ja tuomittaviksi kaikki kansat kootaan viimeisenä päivänä. Jumala on antanut kaiken vallan Kristukselle taivaassa ja maan päällä. Ihmiset tuomitaan sen perusteella, millä tavoin he ovat kohdanneet tuntemattomana kärsiviin ihmisiin samaistuneen Kristuksen. Matteuksen lähetyskäskyssä seurakunnan tehtävä on "tehdä kaikki kansat Kristuksen opetuslapsiksi " ja kastamalla liittää heidät kristillisen seurakunnan jäseniksi. Lähetystyöhön tarvitaan myös diakonista ulottuvuutta. Diakonia kuuluu seurakunnan jäsenille; sitä ei voi delegoida vain seurakunnan työntekijöille.

 

Nälkäiset ja janoiset

Lähetystyöntekijä tai nuori kirkko on se ruohonjuuritason tuntosarvi, joka tiedostaa usein laajamittaisen hädän eikä tyydy vastaamaan siihen vain henkilökohtaisella hyväntekeväisyydellä, vaan välittää haasteen humanitäärisille järjestöille. Nälkä tai aliravitsemus on kehitysmaissa jatkuvaa todellisuutta. Nälkä voi myös toistua muutaman vuoden välein. Lähetystyö on ensi sijassa perusturvan hankkimista ja nälänhädän ennalta ehkäisemistä. Mutta aina eivät resurssit riitä. Tarvitaan myös katastrofiapua.

Tätä kirjoittaessani on edessäni parhaillaan pidettävän Hosainan hiippakuntakokouksen kehitysosaston raportti. Vesiprojektista sanotaan: "Viimeisen kahden vuoden aikana vesiprojektin vaikeutena on ollut riittävien varojen puute. Kuitenkin Gedzan kaupunkiin rakennetaan parhaillaan kilometrin mittaista vesijohtoa, joka palvelee 700 perheen yhteisöä. Atchaamon tienoille on rakennettu viisi syvää kaivoa 1700 perheen käyttöön. Haworan kehitystyön keskus on suojannut kaksi luonnonlähdettä."

 

Kodittomat

Lähetystyötä ajatellen kodittomat ovat vieraista maista Suomeen tulleita pakolaisia, joista osa on paennut henkensä hädässä poliittiseen mielipiteeseen, uskontoon tai vakaumukseen perustuvan vainon takia hakeakseen turvapaikkaa.

Pakolaisuus tuo myös lähetyksen kotiovellemme. Pakolaisista yritetään pitää "hyvää huolta" siten, ettei uskonnollista käännytystoimintaa saa tehdä pakolaisten keskuudessa, koska sopeutuminen vieraaseen kulttuuriin on muutenkin henkistä kestokykyä koetteleva kulttuurishokki. Lähetystyössä ollaan kuitenkin totuttu kommunikoimaan vieraiden kulttuurien ja kielien kanssa. Onpa monilla lähetystyöntekijöillä jo valmiiksi kielitaito, jolla voi kohdata maahan saapunut pakolainen. Enempää ei tämä raamatunkohta edellytä lähetystyöltä kuin ystävällistä suhtautumista turvapaikanhakijaan ja ehkä tukihenkilöksi ryhtymistä ilman sen suurempia taka-ajatuksia käännyttämisestä.

Kristillisen uskomme aitoutta ei testata käännytysinnossa, vaan ystävällisessä vastaanottamisessa, rakkaudellisessa asenteessa muukalaisia kohtaan.

 

Alastomuus

Uustestamentillinen toteamus ihmisen perustarpeista on selvä: "Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä", 1 Tim. 6:8. Kaikissa kulttuureissa ja sääolosuhteissa ihmisellä on ollut edes viikunanlehti verhonaan. Vaatteet ovat tosi kysyttyä tavaraa. Vaatteiden jakelu voi osoittautua kaaokseksi, vaikka Suomesta voisi lähettää kuinka paljon tahansa käytöstä poistettua hyväkuntoista vaatetta. Vaatteiden ilmaisjakelu synnyttää valtavan riidan ja mustan pörssin, jolla ilmaistavaroita levitetään edelleen. Vaatteissa oma apu on paras apu. AIDS-tukikeskukseen perustettu käsityökurssi, jossa opetetaan fysioterapian, hieromisen ja tukanleikkuun lisäksi ompelua, on hyvä esimerkki ammattikoulutuksesta, jolla ihmisiä autetaan uuden elämän alkuun. Käsityöllä ei vain hoideta omaa vaatehuoltoa, vaan saadaan kunniallinen ammatti ja elatus. Suomalainen voi ehkä epäillä entisten ilotyttöjen pysymistä "kaidalla tiellä" hierojan ammatissa.

Ennen kaikkea jos ihminen on niin köyhä, ettei hänellä ole varaa vaatteisiinkaan, hän on todella köyhä. Niin köyhää ihmistä ei ole varaa ohittaa ajatuksella: ei kuulu minulle.

 

Sairaiden luona käyminen

Lähetystyöntekijällä on oppimista vieraista kulttuureista, joissa sairasta ei jätetä yksi sairastamaan. Me suomalaisethan ajattelemme, ettei sairasta pidä "häiritä, vaan antaa hänen rauhassa sairastaa." Moni vanha ja sairas tulee mökkihöperöksi jatkuvasta yksinolosta ja voi kuollakin sänkyynsä ja maata siinä viikkokausia ennen kuin joku - kotiavustaja? - löytää hänet kuolleena. Etiopiassa sairasta ei jätetä yksi. Sairaaloissa ei ole usein ruokahuoltoakaan; omaiset ja ystävät hoitavat sen. Aina on joku sairaan luona, usein monia. Olen ihaillen katsellut pappisseminaarimme oppilaita, kuinka he pitävät huolta sairastuneesta toveristaan. Koko joukolla lähdetään saattamaan häntä sairaalaan, tuetaan häntä molemmilta puolilta, haetaan apteekista lääkettä ja joku jää yöksi sairaalaan potilaan seuraksi. Kun kolmenkymmenen potilaan huoneessa on toiset kolmekymmentä saattajaa, vähintäin yksi kullekin, voi siitäkin tietysti seurata ongelmia. Sairaan luona käyminen asettuu joka tapauksessa muiden tehtävien ja velvollisuuksien edelle.

 

Vankilassa käyminen

Vankilassa vieraileminen kuuluu kristillisiin perushyveisiin. Seurakunnan diakoniatyö muistaa omia seurakuntalaisiaan järjestäen vankilavierailuja ja lahjoittaen joulupaketin. Rikollinenkin kaipaa osakseen rakkautta. Joka sitä on vähiten ansainnut, kaipaa sitä eniten. Jotkut kristityt ovat saaneet erityisesti vankilatyön sydämelleen. Mathilda Wredestä alkaen Venäjän vankiloita kiertävään Klinu Loikkaseen asti vankilatyöntekijät ovat toivon säteitä ihmisille, joiden on vaikea löytää motivaatio uuden elämän aloittamiseen vankilaan joutumisen jälkeen.

Etiopiassa helluntailainen lähettipariskunta, edesmenneet Anna-Liisa ja Sanfrid Matsson, ottivat sydämelleen huolenpidon Addis Abeban vankiloista, jonne pääsemiseen luvan saanti ei tosin ollut helppoa. Mutta sinnikkyys palkittiin. Tässä olisi kehitysmaiden kirkkojen diakoniatyölle suuri haaste.