Seurakunnan tehtävä maailmassa

Uskonpuhdistuksen muistopäivä, Matt. 5:13-16

 

Lähetystä lähellä ja kaukana

Äiti Teresalta kysyttiin kerran, miten joku muu voisi tehdä jotain yhtä arvokasta kuin hän lähimmäistensä hyväksi. Tuo vaatimaton Herran seuraaja vastasi: "Ei tarvitse välttämättä mennä Intiaan voidakseen palvella Jumalaa ja lähimmäisiään. Yhtä arvokasta on käydä katsomassa jotakuta lähellä asuvaa vanhusta tai sairasta ja olla sellaisen ystävä, josta muut eivät välitä."

Lähetystehtävä ei tosiaankaan tarkoita ensisijaisesti lähetystyöntekijöiden lähettämistä kaukaisiin maihin, vaan sitä että kristillinen seurakunta ja sen jokainen jäsen on Kristuksen todistaja ympäristössään. Kristillinen seurakunta on kutsuttu maailman valoksi samalla tavalla kuin Israelin kansa oli kutsuttu pakanain valoksi, Jes. 49:6. Ennen kaikkea Jeesus itse on maailman valo. Hän on se varsinainen aurinko. Meidän maan matosten valo on vain häneltä saatua lainavaloa. Se on aurinkoon verrattuna kuin kuun valoa, valoa kuitenkin. Lähetystyö ei ole siis vain lähtemistä ja lähtemistä, vaan kristityn toimimista niin, että hänen uskonsa näkyy ja heijastuu ulospäin. Ei ole olemassa salattua opetuslapseutta, sillä joko salaaminen hävittää opetuslapseuden tai opetuslapseus poistaa salaisuuden verhon. Kristillisyydelle on ominaista julkiseksi tulemisen välttämättömyys. Valo tietysti pistää enemmän silmään pimeydessä, mutta onko pimeyttä enemmän lähetysmailla vai ehkä omassa kotiympäristössä, sitäkin sietää kysyä.

Uskon julkisuus

Me suomalaiset taidamme olla aika säikkyjä uskon julkisessa tunnustamisessa. Farisealaisuuden pelosta kai? Haittaisiko tuo, jos ottaisimme vähän oppia katolisista etelän maista uskon julkisessa tunnustamisessa, tai vaikkapa pakanamailta. Pakanassakin on usein sellainen hyvä puoli, ettei hän häpeä näyttää sitä, mihin hän uskoo. Niissä maissa, missä tehdään lähetystyötä, on hämmästyttävää intoa tehdä uskonharjoituksesta julkista. Uskoa harjoitetaan temppeleissä ja kaduilla. Usko on usein fanaattista - siitä ei varmaan pidä ottaa mallia.

Valo

Kristillisen todistuksen antamista verrataan suolaan ja valoon. Kristityn ei tarvitse toimia piilossa eikä hävetä tekemisiään. Hän toimii puhtaasti, pyytäen Jumalaa ohjaamaan elämäänsä ja varjelemaan pahaa tekemästä. "Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa", jae 16. Valo on tekojen kristillisyyttä ennen puheita. Aika harva lähetystyöntekijä taitaa tosi asiassa olla julistustehtävässä. Monet ovat terveydenhuolto- ja opetustehtävissä. Jotkut ovat kehitysprojekteissa ja rakentavat vaikkapa kaivoa. Ei tarvitse tuntea syyllisyydentuntoa, jos ei koko ajan pidä puhetta Jumalan hyvyydestä ja ihmisrakkaudesta. Mutta kysyttäessä, mikä on saanut asiaomaisen lähettämään tänne vieraaseen maahan malariasääskien purtavaksi, voi sanoa, että se on Jumalan antama tehtävä osoittaa rakkautta lähimmäisille kaukana. Valo voi olla myös opastusvalo, kuin majakka. Tässä merkityksessä lähetystyöntekijä on esimerkki ja esikuva. Siinä kohti taitaa joskus tulla miinusmerkkejä kuin viisasten kerhon vääriin vastauksiin. Lähetystyöntekijän esikuvallisuus on varmaan ihannekuva, josta itse kukin kokee olevansa jäljessä ja joutuu sanomaan: "Katso Jeesukseen, äläkä pahennu hänen lähettinsä heikkouksiin!" Sota-aikana piti usein elää pimeydessä, ettei paljastuisi viholliselle. Tässä hengellisessä sodankäynnissä, jota kristilliseksi todistukseksi kutsutaan, on tarkoitus päinvastainen: pitää näkyä viholliselle. Joskus se voi merkitä hyökkäysten kohteeksi joutumista, mutta usein sitä, että kohde osoittautuu vihat purkavaksi. Valo pannaan lampunjalkaan. Etiopiassa käytetään öljylamppuja, jotka pannaan ylös kattoa kannattelevan keskipaalun kylkeen. Siitä kohtaa se antaa parhaan valon. Arkielämässä ei kylläkään vaivauduta valaisemaan huonetta enempää kuin minkä lattialla oleva avoin tuli antaa. "Valo loistaa kaikille huoneessa oleville", jae 15. Jokaisen kristityn tehtävänä on olla kristitty lähiympäristössään. Uskon pitäisi näkyä tavassamme, jolla kohtelemme perheenjäseniämme, työtovereitamme, esimiehiämme, alaisiamme, tavassa, jolla osallistumme peliin, jolla käyttäydymme liikenteessä, päivittäisessä kielenkäytössämme, lukemassamme kirjallisuudessa. Kristitty on kristitty kotona, työpajassa, tehtaassa, koululuokassa, jalkapallokentällä, keittiössä siinä kuin kirkossakin.

Suola

Suolavertaus on valon synonyymi. Suola oli antiikissa puhtauden vertauskuva. Kristityn tavoitteena on ehdoton puhtaus puheessa, käytöksessä, jopa ajattelussa. Kristitty ei mukauta moraalisia ihanteitaan ympäristössä vallitsevien moraalikäsitysten mukaan, vaan pitää kiinni ihanteista pyrkien elämään Jumalan avulla Jumalan tahdon mukaista elämää, että olisivat "moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä", Fil. 2:14. Toiseksi suola on säilöntäaine. Varsinkin etelän maissa, missä liha pilaantuu helposti, varsinkin ilman kylmäsäilytystiloja, vertaus tulee tutuksi. Kolmanneksi suola antaa makua ruokaan. Etiopiassa laitetaan kahvinkin sekaan suolaa makua antamaan. Suolaa on pidetty hyvin tärkeänä aineena. Se on tainnut kilpailla jopa veden kanssa tarpeellisuudestaan. Etiopiassa oli keskiajalla rahayksikkönä suolatanko, kuten oravannahka Suomessa. Suola ei voine käydä mauttomaksi. Kuitenkin Kuolleen meren suolasta tiedettiin, että se likaisena voi pilaantua ja menettää suolaisuutensa.

Jumalan käyttöön erotettuina

Käsillä oleva raamatunkohta on pyhäinpäivän tekstejä. Pyhäinpäivänä muistetaan ensi sijassa niitä, jotka ovat antaneet uskonsa tähden kaikkensa. Ovat kärsineet marttyyrikuoleman. Heidän uskonsa on ollut riittävän näkyvää ja julkista, liiankin. Se on herättänyt vihanpurkauksen, jonka seurauksena kristitty on joutunut maksamaan uskonsa julkituomisesta kovan hinnan. Käsiteltävänä oleva pyhäinpäivän teksti ei kuitenkaan puhu mitään marttyyriudesta eikä ajan rajan toisella puolella koittavasta kunniasta. Ehkä se on samoilla linjoilla apostoli Paavalin pyhyyskäsityksen kanssa. Kristuksen seurakunta on pyhä, Jumalalle erotettu, käytössä Jumalan antamaan tehtävään. Pyhyys ei viittaa inhimilliseen ominaisuuteen, vaan Jumalan käytössä olemiseen.