Rukoussunnuntai      Matt. 6:5-8

PAKANALLINEN JA KRISTILLINEN RUKOUS

Olemme varmaan tottuneet ajattelemaan, että yksi kristityn keskeinen tuntomerkki on rukous. Rukous on kuin hengitystä. Joka hengittää, elää. Joka lakkaa hengittämästä, ei elä. Rukous ilmentää uskonelämän toimivuutta. Kun asiaa tarkemmin pohditaan, niin huomataan, että rukous, ainakaan kaikki rukous ei ole kristillistä. Rukous on yleisuskonnollista. Ihminen on rukoileva olento - homo religiosus. Rukous saattaa erottaa ihmisen eläimestä, mutta ei toisesta ihmisestä. Jumala on luonut ihmisen olennoksi, joka kaipaa yhteyttä luojaansa. Yhteys on rukousta.  

Eksoottisia rukoustapoja

Meidän tapakulttuurimme taustaa vasten Jeesuksen varoitukset väärästä rukouksesta näyttävät oudoilta ja vierailta. Ne voivat kyllä tuoda mieleen eksoottiset muhamettilaisten rukoustavat, jotka viehättävät meitä outoudellaan, toisaalta saavat meidät ylemmyydentuntoisesti halveksimaan estotonta, ehkä primitiivisen makuista pokkurointia yhteen suuntaan ja varsinkin pyllistystä toiseen suuntaan. Kun Saddam levittää rukousmattonsa ja kumartaa hurskaasti kohti Mekkaa, ajattelemme, että onkohan mies tosissaan vai onko tämä teatteria! Joku meikäläinen matkustaa Turkkiin ja tuo mukanaan komean itämaisen maton, ripustaa sen seinälleen ja sanoo: "Onpa komea matto, eikä maksanut paljon!" Ja minä sanon: "Komeahan se on. Tuossa on Mekan moskeija ja tässä Kaaban musta kivi. Ihmiset kävellä tallustelevat kiven ympäri. Se on muslimien rukousmatto." "Hirveätä! Onko se sellainen? Eihän sitä sitten voi pitää seinällä? Mihin minä sen sitten laitan? Luulin, että se on vain kaunis matto?" "No, voithan sinä pitää sitä seinälläsi ja ajatella, että se on kaunis matto; mutta ennen kaikkea se on rukousmatto." Paikka, jossa rukoilet on pyhää maata. Siihen sopii levittää mattokin.

Juutalaisia miehiä näemme rukoilemassa nyökyttäen päätään Vanhan temppelin muurilla katse kohti temppeliä, jota ei enää ole. Otamme valokuvan siitä, ja ihmettelemme, että onpahan erikoisia tapoja. Ne, jotka matkustavat kauemmas itään, näkevät Intiassa tai Tiibetissä rukousmyllyjä, laitteita, joita pyörittämällä rukoukset toistuvat pyörityksen vauhdilla. Me pyöritämme vain niitä koneita, jotka on pystytetty mammonan epäjumalalle.

On kristityilläkin rukoustapoja. Etelä-Euroopassa ei ole harvinaista, että mies tai nainen kumartaa tai niiaa kauniisti kirkon ovella, tekee ristinmerkin, sytyttää kynttilän ja astuu aina alttarille asti, polvistuu ja jää rukoukseen. Etiopiassa olen nähnyt, kuinka ortodoksit kirkon ohi kulkiessaan käyvät suutelemassa kirkon ovea, ja bussissa istuvat tai ruuhkabussissa seisovat kumartavat kirkkoon päin, kun bussi kulkee kirkon ohi. Minusta ne ovat kauniita tapoja. Ei kehtaisi sellaisesta moittia.

Rukoileminen on yleisuskonnollista

Menetpä minne päin maailmaa tahansa, näet rukoilevia ihmisiä. Kaikkein vähiten rukoilevia taidat nähdä lähiympäristössäsi. Suomessakin rukoillaan gallupkyselyjen mukaan paljon enemmän kuin miltä ulospäin näyttää. Rukoilemme salassa. Noudatammeko Jeesuksen neuvoa salassa rukoilemisesta niin tarkkaan, että näyttää siltä kuin emme rukoilisi ollenkaan? Monissa maissa rukoillaan paljon enemmän julkisesti, häpeämättä. Eikä tarvitse mennä kuin Keski-Eurooppaan, katolisiin maihin. Rukous näkyy ainakin ristinmerkin tekemisenä, jopa urheilusuorituksen yhteydessä. Muslimimaissa rukous, nimenomaan päivittäiset rukoushetket, näkyvät ja kuuluvat niin voimakkaasti, että länsimainen kristitty joutuu uudelleen miettimään rukouksen merkitystä itselleen.

Jos rukous siis on yleisuskonnollista, niin mikä sitten on kristillistä rukousta. Jeesus määrittelee kristillistä rukousta vuorisaarnassa lähinnä negatiivisin määrein. 1) Rukouksessa on syytä välttää näytösluonteisuutta eli tekopyhyyttä. Juutalaisessa ympäristössä Jeesuksen aikaan saatettiin rukoilla näyttävästi julkisilla paikoilla, kun haluttiin antaa itsestä hurskaan ihmisen vaikutelma. Oli painetta hurskastelemiseen. Oli tarvetta näyttää olevansa parempi kuin tavallinen kansa, joka ei lakia tunne ja jota pidettiin syntisenä, koska se ei täyttänyt määrättyjä hurskauden mittareita.

Yhä tänään juutalaiset ja muslimit rukoilevat julkisesti ja näyttävällä tavalla, mutta on vaikea sanoa, olisiko se hurskastelemista. Rehellisempää on pitää sitä aitona rukouksena, jonka hartaudesta ja intensiivisyydestä voisi kristittykin ottaa oppia. Jeesuksen varoitusta tekopyhyydestä voisi soveltaa joihinkin kristittyjen rukouspiireihin, joissa rukoillaan julkisesti, mietitään tarkasti hurskaita sanavalintoja, huokaillaan raskaasti ja toistetaan joitakin iskusanoja. Tekopyhyyden näkee kuitenkin vain Jumala. Joskus voi rukoileva itsekin tiedostaa epäaitoutensa. Toisen rukouksesta voi päätellä epäaitoutta, niin kuin Paavo Ruotsalainen polvirukousta harrastavasta Henrik Renqvististä seuralaisineen: "Mitä te siinä pyllistelette?"

Hokemisesta asiaan

On syytä välttää tyhjää hokemista. Jeesuksen mukaan hokeminen on pakanalliselle rukoukselle ominaista. Hokemista tulee mieleen intialaiselle uskonnolle tyypillinen mantrojen toistelu, jota markkinoidaan suomalaisillekin uusien uskontojen muodossa. Hokema auttaa kuulemma paremmin keskittymään johonkin voimistelusuoritukseen, jolla ei muka ole uskonnollista merkitystä. Mutta kun asiassa edistytään pidemmälle, niin saattaa käydä ilmi, että itse asiassa voimistelu on sivuseikka ja pääasiana intialaiseen uskonnolliseen kuuluva meditaatio, johon sisältyy jumalan nimi mantrana. Jotkut epäilevät pakanallisen jumaluuden hokemisen vaikuttavan kristittyyn vahingollisesti. Minä en ajattele siitä olevan hyötyä yhtä vähän kuin vahinkoakaan niin kauan kuin on kysymys pelkästä hokemasta ilman tajua sisällöstä.

Tiibetin laamalaisuuteen kuuluu kuva rukousmyllyistä, joilla jumaliin yritetään vaikuttaa myllyssä pyöritettävien rukouspyyntöjen avulla. Joskus kirjoitettuja rukouspyyntöjä pannaan temppeleihin tai muualle siinä toivossa, että jumala ne lukisi. Juutalaiset laittavat rukouslappuja itkumuurin rakoihin, joka on pyhä paikka, vanhan temppelin ainoa jäljellä oleva osa, länsimuuri. Juutalaisten temppeli menetti merkityksensä Jerusalemin hävityksessä vuonna 70 j.Kr., jolloin uhritoimitukset oli pakko lopettaa, koska ei ollut temppeliäkään. Temppeli oli joka tapauksessa ollut juutalaisten pyhin paikka. Kristityt totesivat temppelin hävityksen jälkeen, että "Jumala ei asu käsin tehdyissä rakennuksissa", Ap.t. 7:47. Jeesus totesi puolestaan Johanneksen evankeliumin mukaan, että Jumalan rukoileminen ei liity pyhiin paikkoihin, olipa kyseessä Jerusalemin temppeli tai Garissimin vuori. "Kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa", Joh. 4:23.

Muslimit rukoilevat, kuten tunnettua Mekkaan päin kääntyneenä. Sen lisäksi muslimeille on ominaista itse asiassa juutalaisilta tai kristillisistä luostareista peritty rukoushetkikäytäntö. Kristityn rukoukselle ei rukoussuunnalla ole merkitystä eikä rukousasennolla. Muuten maahan heittäytyvä rukoustapa ei suinkaan ole mitenkään epäraamatullinen, vaan päinvastoin Raamatussa esiintyvä ja syvää kunnioitusta osoittava rukoustapa. Muslimien rukoushetkirukoukset ovat tarkkaan säädeltyjä ja niissä usein muoto on keskittynyttä ajatusta tärkeämpi. Jumala vaatii määrättyjä rukouskaavoja ja arabiankielisten koraaninsäkeiden toistamista. Tämä muslimien salat-rukous on yksi islamin viidestä peruspilarista eli uskon ydinasioista. Muslimit tuntevat myös vapaan rukoilemisen tavan, mutta sillä ei ole samaa uskonnollista merkitystä kuin laissa säädetyllä hetkirukouksella. Laajaa synnintunnustusta muslimien rukous ei myöskään tunne. Ihminen ei heidän ajatuksensa mukaan ole niin turmeltunut. Ehkä muslimia kuvaisi paremmin Jeesuksen esimerkkikertomuksen fariseus, joka luetteli Jumalalle ylpeän itsetietoisesti myös meriittejään. Kristityn rukous on tavallista puhekieltä. Se voi olla vapaata rukousta siinä kuin rukouskirjankin rukousta. Herran rukousta ja siunausta on vaarana joskus toistella ajattelematta sanojen sisältöä.

Rukouksessa tärkeää laatu, ei määrä

Jeesus muistuttaa Jumalan tuntevan tarpeemme ennen kuin olemme rukoilleetkaan. Jos joissakin uskonnoissa rukouksella on jonkinlaista itseisarvoa, niin että aina kannattaa rukoilla ja suoltaa sanoja, niin kristityn rukouksella ei ole tällaista merkitystä. Lyhyt ja usein särjetyn sydämen melkein epätoivoinen huokaus Jumalan puoleen voi olla arvokkaampi kuin kauniisti muotoiltu rukous. Väsyneen pohjalaismiehen iltarukous "niinkus tierät" on riittävä hetkirukous. Jumala tietää ja tuntee tarpeemme. Hän rakastaa meitä ja toimii hyväksemme, kuten Isä toimii lastensa parhaaksi, riippumatta siitä, muistavatko nämä aina pyytää palveluksiamme.