Hp (Suomessa 6. sunnuntai pääsiäisestä)           Mishgidan kirkko (Etiopia) 8.6.98

2.vsk, Joh 7:37-39

 

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: »Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan.» Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

Kuvittelen olevani yksi Jeesuksen opetuslapsista. Vuosia myöhemmin kerron elämästäni Jeesuksen seurassa ihmisille, joille yritän vakuuttaa, että Jeesus on Messias, Jumalan maailmaan lähettämä Vapahtaja, joka haluaa, että kaikki ihmiset maailmassa pelastuisivat uskomalla Jeesukseen, Jumalan ainoaan Poikaan.

 

Minulla on suuri ilo ja kunnia kertoa teille Jeesuksesta, sillä itse olen omin silmin nähnyt ja kokenut hänen sanansa ja tekonsa. Valitettavasti minun puheeni ja todistukseni on vain kalpea varjo siitä voimasta ja hengestä, joka Jeesuksesta säteili. Hänen puheessaan näet oli kuin sähköä. Se sai aina kuulijassa jotain värähtämään. Jotkut tosin vihastuivat, mutta hyvin monet myös ihastuivat.

Kävimme Jeesuksen kanssa aika usein Jerusalemissa, pyhässä kaupungissa. Meille Galilean järven kalastajille, maalaispojille, Jerusalemissa käynti oli aikamoista juhlaa, erityisesti ensi kerralla. Näimme ensi kertaa kuningas Daavidin rakentaman kaupungin, temppelivuoren ja temppelin, jota kuningas Herodes oli alkanut rakentaa muinaisen kuningas Salomon temppelin paikalle jo kauan ennen meidän syntymäämme. Oli meillä yksinkertaisilla maalaisjunteilla siinä ihmettelemistä. Kaikkein ihmeellisintä oli kuitenkin aina se, mitä Jeesus teki ja sanoi. Kun tulimme toista kertaa Jerusalemiin, siellä vietettiin juuri lehtimajanjuhlaa. Ehkä tiedättekin, että lehtimajanjuhlaa vietetään sen muistoksi, että isämme harhailivat kauan erämaassa asuen lehtimajoissa. Lastemme ja lastenlastemmekin tuli tämä aina muistaa. Sen tähden lehtimajanjuhlan aikana rakennettiin lehtimajoja, joiden piti toisaalta suoda turva sateelta, mutta toisaalta auringonkin ja tähtien yöllä piti näkyä katon raoista muistuttaen isien väliaikaisista yöpymissijoista.

Lehtimajanjuhla oli kaikkein iloisin juhlamme, sillä se oli myös viljankorjuujuhla; sitä kutsuttiin myös Herran juhlaksi. Alun perin juhla oli säädetty seitsenpäiväiseksi, mutta meidän aikanamme juhla oli pidentynyt kahdeksanpäiväiseksi. Kaikki ohra-, vehnä- ja viinisato oli turvallisesti saatu korjatuksi. Juhla ei ollut vain sadon kiitosjuhla, vaan myös kiitos kaikesta luonnon kauneudesta, mikä teki elämän mahdolliseksi ja onnelliseksi. Profeetta Sakarjan näyssä tulevasta maailmasta lehtimajanjuhlaa vietetään koko maailmassa (Sak.14:16-18). Tämä juhla ei ollut vain rikkaiden juhla, joilla oli aina, millä mällätä. Tämä juhla kuului myös palvelijoille, muukalaisille, leskille ja köyhille.

Juhlamenoihin kuului, että koottiin hedelmäpuiden parhaita hedelmiä, palmunlehviä ja puiden lehteviä oksia sekä pajuja purojen varsilta (Lev. 23:40) - ne olivat näet materiaalia, joista alkuperäiset lehtimajat oli rakennettu. Fariseusten mukaan ihmisten piti tuoda näitä aineksia mukanaan juhlille temppeliin. Ja kansa totteli.

Kansa rakasti näyttäviä juhlia, ja täytyy myöntää, että maalaispojankin sydän värähteli iloisessa menossa. Temppeli täyttyi hedelmiä, palmunoksia ja puiden lehviä kantavasta väenpaljoudesta, joka kiersi kulkueena ympäri temppeliä ja erityisesti alttaria. Pappi otti kahden litran vesikannun ja täytti sen Siloan lähteen vedellä. Vesi kannettiin kaupunkiin Vesiportista kansan hyräillessä Jesajan profetiaa (12:3) "Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteestä." Vesi kannettiin temppeliin ja kaadettiin alttarille uhrina Jumalalle. Näin tehtäessä laulettiin Hallel-psalmia (Psalmeja 113-118) leeviläispappien säestäessä toimitusta huiluilla. Kun laulettiin Psalmin sanoja "Kiittäkää Herraa, hän on hyvä" (118:1), "Hoosianna, Herra auta" (118:25) ja Psalmin päätössanoja "Kiittäkää Herraa" (118:29), kansa huusi hurraata ja heilutti palmun oksia kohti alttaria. Näin kansa kiitti Jumalaa veden lahjasta, mikä samalla merkitsi rukousta sateiden puolesta ja muistutti kalliosta, jota lyömällä Mooses sai veden virtaamaan erämaassa. Juhlan viimeisenä päivänä kansa kiersi alttarin seitsemään kertaan, mikä muistutti Jerikon muurien sortumisesta. Silloin Jeesus, juuri sillä hetkellä, kun jokainen ajatteli, että sillä hetkellä Mooses sai kallion vuotamaan vettä ja Joosua Jerikon muurin sortumaan, Jeesus huusi suurella äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!" Ensiksi kansa meni ihan hiljaiseksi. Kansa jäi miettimään Jeesuksen sanoja. Ne olivat sattuneet juuri oikeaan hetkeen, H-hetkeen, juuri siihen, mihin juhla huipistui. Voisi hyvällä syyllä sanoa, että Jeesus "varasti shown". Jeesuksen ääni oli kuin Jumalan ääni. Hän jatkoi vielä: "Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan."

Näin Jeesus huusi. Kansa oli hiljaa ja mietti, kunnes alkoi taas puheensorina, hämmästely. Mitä hän sanoi? Mitä hän tarkoitti? Kuka tämä mies on? Millä oikeudella hän julistaa tällaisia totuuksia? Kukaan ei uskaltanut väittää vastaan. Jeesuksen äänen sävy oli niin vakuuttava, ettei sitä voinut vastustaa.

Sitten onkin kokonaan eri asia, kuinka paljon tämä Jeesuksen sana jäi minun mieltäni askarruttamaan. Yhdellä kertaa en tajunnut siitä paljoakaan, mutta ajan kanssa aloin hiljalleen ymmärtää Jeesuksen sanoja, ja ennen kaikkea yhden merkittävän tapahtuman jälkeen ymmärsin kaiken täysin uudessa valossa. Mutta ennen kuin tulen siihen, niin sallikaa minun kertoa teille, mikä merkitys vedellä oli Jerusalemin ja Juudean asukkaille. Me galilealaiset olimme itse asiassa kotoisin keitaalta. Kalastajina läträsimme ja pulikoimme vedessä. Meillä ei ollut siitä koskaan pula. Mutta Jerusalem ja Juudea olivat ihan toista maata. Siellä oli niin rutikuivaa. Se oli maata, jossa ei olisi uskonut minkään kasvavan paitsi kivien. Jerusalem oli kivierämaa. Temppelialueen itälaidalla tosin virtasi Kidronin puro, mutta ilman sateita se oli vain kuiva puron uoma. Se oli kuin kaiken tulevan pelastuksen vastakohta, sen veden, jota ammentamalla vettä riittäisi yllin kyllin. Kaiken lisäksi tämä purorääpäle laski vetensä Kuolleeseen meren, joka kelpasi runsaan suolapitoisuutensa tähden paremmin janon yllyttäjäksi kuin sammuttajaksi. Jerusalemin asukkaille lupaus runsaasta vedestä, joka sammuttaa janon, oli lupaus messiaanisesta ajasta, paratiisiin paluusta, jota profeetat olivat ennustaneet. Jeesus esitti sanoillaan ennen kuulumattoman vaatimuksen, että se, joka uskoo Häneen, pääsee osalliseksi paratiisillisesta elämästä. Silloin ei monikaan voinut ymmärtää, kuinka Jeesuksella oli kanttia puhua näin "suulla suuremmalla". Mutta kaiken sen jälkeen, mitä minä Jeesuksesta tiedän ja mitä minä olen kokenut, ymmärrän Jeesuksen sanat. Tulipa mieleeni Jeesuksen sanat samarialaiselle naisellekin kerran Sykarin kaivolla: "Vesi, jonka minä sinulle annan, tulee sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään", Joh. 4:14. Jo profeetta Jesaja oli ennustanut tällaisesta kulta-ajasta: "Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy", Jes. 58:11).

Tämän kaiken minä tulin ymmärtämään helluntain jälkeen. Silloin Jumala vuodatti runsain mitoin Pyhän Henkensä meidän päällemme. Meihin virtasi aivan uusi, ennen tuntematon voima. Tosin jotkut luulivat meidän nauttineen alkoholia, koska Pyhä Henki sai meidät puhumaan niin haltioituneesti. He luulivat, että "miestä väkevämpi" oli irrottanut kielen kantimemme. Pyhää Henkeä on tosi vaikea kuvata. Se voima täytyy vain kokea. Sitten ymmärtää hyvin, kuinka Pyhää Henkeä voi virrata virvoittavaan veteen, joka kastellessaan muuttaa erämaankin kukoistavaksi puutarhaksi. Pyhä Henki tekee arasta rohkean, heikosta vahvan, ponnettomasta innokkaan, murheellisesta lohdutetun ja iloisen. Huutaessaan kansanjoukolle olevansa elävä vesi Jeesus ilmoitti: "Tulkaa minun luokseni, ottakaa minut vastaan, luottakaa minuun, ja niin minä teen teidät osallisiksi Jumalan hengestä, uudesta elämästä, joka puhdistaa teidät ja tyydyttää Jumala-kaipuunne sekä poistaa elämänne tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden.

Voi olla, että Jeesus halusi puheellaan viitata nimenomaan itseensä. Olisiko ihan väärin kuvitella, että Jeesus samasti itsensä kallioon, josta virtasi ehtymätön vesi keskellä erämaata, 1 Kor. 10:4?  Entäpä kun roomalaiset sotilaat lävistivät ristiinnaulitun Jeesuksen kyljen keihäällä - hänen kyljestään vuoti verta ja vettä, Joh.19:34). Vesi viittasi kristillisessä kasteessa tapahtuvaan puhdistumiseen ja veri Jeesuksen ristinkuoleman synnit sovittavaan merkitykseen. Raamatun ennustukset toteutuivat Jeesuksessa. Esim. Joelin kirjassa sanotaan näin: "Herran huoneesta kumpuaa lähde", Joel 4:18. Jeesus on lähde, josta virtaa puhdistava virta. Ihan niin kuin ihminen ei tule toimeen ilman vettä, niin hän ei tule toimeen ilman Jeesusta. Jeesuksesta lähtee Hengen lahja, joka puhdistaa ja vahvistaa janoon nääntyvän ihmisparan.

 

Mutta ei kaikki vielä tässä, että Jeesus on elämän lähde. Myös se ihminen, joka uskoo Jeesukseen, tulee lähdeihmiseksi, ihmiseksi, joka levittää toisiin ihmisiin uutta voimaa ja iloa. Kun elämänsä tarkoituksen kadottanut ihminen, joka janoaa uutta voimaa nääntyvälle sielulleen, kohtaa Jeesuksen, niin hänen elämänsä uudistuu. Mutta hän ei tyydy siihen, että hän on saanut uuden voiman. Hänestä tulee uuden voiman lähde toisille ihmisille. Hän kertoo, mistä hän on saanut avun. Hän johtaa toisiakin elävän veden lähteille. Jumalan lahjaa ei voi pitää vain itsellään. Se täytyy jakaa. Pyhän Hengen kokeminen ei merkitse itsekästä nauttimista ihanista kokemuksista. Pyhän Hengen lahjat ovat tehtäviä. Henki on jatkuvasti liikkeellä oleva virta. Niin kuin Jeesus antoi itsensä alttiiksi, on hänen seuraajiensakin annettava. Mikään ei voi, ei saa padota elävän veden virtaa.

Jeesus puhui Hengestä, jonka häneen uskovat tulivat saamaan. Usko Jeesukseen ja Pyhän Hengen saaminen ovat erottamattomat. Ei ole kahdenlaisia kristittyjä: sellaisia, jotka uskovat, ja sellaisia, jotka lisäksi ovat saaneet Pyhän Hengen. Se, joka on tullut Herraan Jeesukseen uskovaksi, on samalla saanut ja jatkuvasti saa Hengen lahjoja. Itse usko on Pyhän Hengen teko. Pyhä Henki myös jatkuvasti virvoittaa, puhdistaa ja uudistaa kaikkia niitä, jotka tulevat Kristuksen luo. Helluntai ei ole vain uskonelämän huippukokemuksia, vaan jokapäiväistä kristityn elämää Jumalan Hengen johdatuksessa, tuntui tai ei. Usko Pyhään Henkeen ei ole koskaan Jeesuksesta irrotettua uskonelämää. Jeesus on lähde, josta Hengen virta tulee meihin.

Ja ihan lopuksi haluan vielä sanoa, mihin Jeesuksen Henki ohjaa meitä: toisten ihmisten luo. Ei ole tarkoitus, että meistä tulee "kuolleita meriä", sellaisia vesiä, joissa kalatkin kuolevat, joissa ei ole elämää. Kuolleessa meressä on tosin se hyvä puoli, että se ei haise; siihen on näet kehittynyt suolaa, niin että se välttyy haisemasta. Tavallisesti seisova vesi myös haisee. Ihmisestä voi tulla myös kuvaannollisessa mielessä haiseva, sellainen, jonka lähellä on vaikea olla; hän on niin täynnä itseään, omaa ikävystymistään ja turhautumistaan, katkeruuttaan ja pahaa mieltään, että toisetkin voivat hänen lähellään pahoin. Jeesus tekee meistä lähdeihmisiä, sellaisia, joiden lähellä on hyvä olla, jotka levittävät ympärilleen iloa ja valoa.