Hvti, 2.vsk.Joh 18:28-40          Lappeen kirkko 22.3.05

Virret: 74:1-4, 65, 76:1-3, 226, 57:7-8.

 

Kaifaksen luota Jeesus vietiin maaherran palatsiin. Oli varhainen aamu. Juutalaiset eivät itse menneet palatsiin sisälle, etteivät saastuisi vaan voisivat syödä pääsiäisaterian. Niinpä Pilatus tuli ulos heidän luokseen ja kysyi: »Mistä te syytätte tätä miestä?» He vastasivat: »Jos hän ei olisi rikollinen, emme luovuttaisi häntä sinulle.» »Pitäkää itse hänet», Pilatus sanoi, »ja tuomitkaa hänet oman lakinne mukaan.» Mutta juutalaiset sanoivat: »Meidän ei ole lupa tuomita ketään kuolemaan.» Näin tapahtui, jotta Jeesuksen sanat kävisivät toteen. Hän oli aiemmin ilmaissut, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.
Pilatus meni takaisin palatsiin, käski tuoda Jeesuksen eteensä ja kysyi häneltä: »Oletko sinä juutalaisten kuningas?» Jeesus vastasi: »Itsekö sinä niin ajattelet, vai ovatko muut sanoneet minusta niin?» Pilatus sanoi: »Olenko minä mikään juutalainen? Oma kansasi ja ylipapit sinut ovat minulle luovuttaneet. Mitä sinä olet tehnyt?» Jeesus vastasi: »Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä.» »Sinä siis kuitenkin olet kuningas?» Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: »Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua.» »Mitä on totuus?» kysyi Pilatus.
Tämän sanottuaan Pilatus meni taas ulos juutalaisten luo ja sanoi heille: »En voi havaita hänen syyllistyneen mihinkään rikokseen. Tapana on, että minä pääsiäisjuhlan aikana teidän mieliksenne päästän vapaaksi yhden vangin. Tahdotteko, että vapautan juutalaisten kuninkaan?» Silloin he alkoivat huutaa: »Ei häntä! Päästä Barabbas!» - Barabbas oli rosvo.

 

Barabbas oli nyt vapaa. Hän käveli Jerusalemin katua kirkkaassa auringonpaisteessa, joka häikäisi silmiä, olihan hän ollut vankityrmässä pari päivää, pimeässä, rottien ja syöpäläisten seassa. Hän oli kurjassa kunnossa. Tuomion odotus oli ollut stressaavaa - sekin on lievästi sanottu. Hänhän oli kylpenyt tuskanhiessä ja katsellut kuolemaa silmästä silmään. Hän oli ajatellut, että millä hetkellä tahansa vankityrmän ovi aukeaa, sotilaat tarttuvat hänestä kiinni ja lyövät, mikäli hän vikuroi. Mestataanko hänet miekalla, hirtetään narulla vai ripustetaanko hänet ristille, sitä ei Barabbas tiennyt.

Kauhukuvat olivat kulkeneet painajaismaisena nauhana hänen silmiensä edestä jatkuvana virtana. Itsetuhoajatukset olivat käyneet monesti mielessä. "Pääsisi helpommalla", ajatteli Barabbas, "helpommalla kuin roomalaisten sotilaiden ivattavana ja kidutettavana, hidasta, mutta tuskallista kuolemaa odotellen."

Yhtäkkiä oli tyrmän ovi auennut niin kuin kauhukuvassa. "Nyt se loppu sitten tulee", oli Barabbas ehtinyt ajatella. Pitäisikö huutaa, pitäisikö yrittää juosta pakoon? Vain yksi vanginvartija oli ovea avaamassa - loistava pakomahdollisuus! - juuri se ajatus ehti tulla mieleen, kun vartija vain yksinkertaisesti ilmoitti: "Olet vapaa, Barabbas, antaa vetää!"

Kyyneleet herahtivat karskin rosvon poskipäille aamuista tapahtumaa ajatellessa. Sitä ei voinut vieläkään oikein uskoa todeksi. Täytyi melkein nipistää itseään huomatakseen olevansa hereillä eikä näkevänsä unta.

Tuskan hetkinä Barabbas oli rukoillut Jumalaa, että hän auttaisi. Hän oli käynyt suoranaisesti kauppaa Jumalan kanssa: "Jos, armias, pelastat minut kuin ihmeen kautta tästä julmasta kohtalostani, niin minä harkitsen vielä uudelleen, kannattaako osallistua seloottien - kiivailijoiden - terroristitoimintaan. "En näe siinä mitään väärää, se on vain vastapaino roomalaisten rakenteelliselle väkivallalle. Se on köyhän ja sorretun kansan ainoa tapa taistella yhteiskunnallista vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Jos olisi kansainvälinen oikeus olemassa, niin maaherra Pilatus roikkuisi hirressä. Hän on roomalaisen väkivallan henkilöitymä tässä maassa. Hän halveksii meidän kansaamme sydänjuuriaan myöten. Hän, kirottu pakana, halveksii meidän uskontoamme, joka on ainoa oikea ja jumalallinen, jaloin kaikista. Meidän Jumalamme - ylistetty olkoon hänen pyhä nimensä, jota saastaiset huuleni eivät ole arvolliset lausumaan - on korkeampi kaikkia jumalia, jotka puolestaan eivät ole edes jumalia. Sillä eihän ole muuta Jumalaa kuin Herra.

Pilatus oli määrännyt sotilaansa käyttämään keisarin tunnusviiriä, jonka päässä oli keisarin rintakuva symboloimassa keisarin jumalana, myös tullessaan pyhään kaupunkiin. Ennen Pilatusta ei hallitsijoilla ollut tällaista halveksivaa suhtautumista uskontoomme. Jos olisimme itsenäinen valtio, niin me käyttäisimme sitä viiriä, joka 100 vuotta takaperin oli itsenäisen valtakuntamme tunnus, viaton karitsa. Se kuvasi uhrieläintä, sovitusta, Jumalan anteeksiantamusta. Karitsa sovittaa syntimme.

Vielä pahempaa oli Pilatus tehnyt. Rakentaakseen vesijohdon - hyvä ajatus sinänsä - Pilatus oli ryöstänyt temppelin rahaston. Kansan osoittaessa kadulla avoimesti, mutta aseettomasti mieltään temppelin ryöstöstä, oli Pilatus järjestänyt verilöylyn. Aseettomat ja turvattomat mielenosoittajat oli häikäilemättömästi surmattu kadulle kuin raivotautiset koirat. Kaikkein pahinta oli, että Pilatus oli ottanut käyttöönsä kilvet, jotka oli omistettu keisarin palvonnalle. Pyhässä kaupungissa nämä iljettävät ihmiskunnian ja jumalanpilkan symbolit oli asetettu näkyville. Valitettuamme asiasta keisarille Pilatus taipui kansan oikeutettuun vaatimukseen. Jos minä olen salaväijytyksessä tappanut muutaman roomalaisen sotilaan, niin en kyllä sitä häpeä enkä kadu, mutta kuoleman edessä pyydän Jumalan armahdusta ja ihmeellistä pelastusta. En ikinä uskonut todella pelastuvani - se oli vain utuinen unelma. Sitten kävi näin", ajatteli Barabbas, joka nälästä ja pahoinpitelystä huolimatta tunsi leijuvansa maan kamaran yläpuolella. Hän oli vapaa. Vartija oli lisäksi maininnut näin: "Olet vapaa Jeesuksen tähden, joka kärsii sinun puolestasi!" Nämä sanat polttivat Barabbaan mieltä: "Olet vapaa Jeesuksen tähden, joka kärsii sinun puolestasi!"

Mikä ihmeen Jeesus? Kas, kun ei Mooses tai Joosua, jota hänen nimensä muistuttaa. Kuka on Jeesus? Tätä Barabbas pohti. Kansaa oli Via Dolorosan (kadulle myöhemmin annettu nimi) täydeltä. Oli kauhea mekkala, kuului huutoa, roomalaisia sotilaita näytti olevan tulossa, joku säälittävä raukka oli pantu kantamaan ristin poikkipuuta, joka näytti olevan yli hänen voimiensa. "Tuossa voisin nyt olla minä", ajatteli Barabbas. "Ruoskaniskut osuisivat minuun. Matkaisin tuossa kohti julmaa loppuani. Kuka tämä on?" kysäisi Barabbas vierustovereiltaan keskellä väentungosta. "Hän on Jeesus, Nasaretista kotoisin oleva", tiesi joku sanoa. Kävi kuin salama virtaus Barabbaan läpi. "Jeesus, hän joka kärsii minun tähteni." Barabbas seurasi taaempana tapahtuman edistymistä. Pitäisikö mennä sanomaan Jeesukselle, että "tässä olen minä, Barabbas. "Olen pahoillani puolestasi." Mutta eihän Barabbas voinut mennä sanomaan mitään. Nyt oli oltava hiljaa, jos mieli säilyttää henkensä.

Mitähän pahaa se Jeesus on tehnyt? Sitä Barabbas saattoi kysyäkin, mutta kukaan ei tiennyt. Kaikki vain luulivat, että ei häntä muuten olisi annettu Pilatuksen käsiin. "Hän on vain sijaiskärsijä." "Sijaiskärsijä", niin - sen Barabbas tiesi, hän kärsii minun tähteni." Kaikki elementit olivat olemassa, että Barabbas ei päässyt tästä totuudesta koskaan eroon. Se oli vallannut hänen ajatuksensa ja mielensä. Hän ei voinut olla ottamatta selville, kuka tämä Jeesus oli, sijaiskärsijä. Hän, josta ei tiedetty, mitä varten hän kärsi.

Barabbaan matkaa ja ajatuksia emme seuraa tämän pidemmälle. Kirjailija Pär Lagerkvist on tunnetusti kehitellyt ajatusta romaaniksi asti.

Me tänään tiedämme Jeesuksen asiasta paljon enemmän kuin Barabbas. Tiedämme, että Jeesus ei ole ainoastaan Barabbaan sijaiskärsijä. Hän on kärsinyt meidänkin syntiemme rangaistuksen. Emme ole murhamiehiä - eihän Barabbaskaan sanan varsinaisessa merkityksessä luultavasti ollut murhamies, vaan vastarintaliikkeen edustaja, vapaustaistelua suorittava patriootti, poliittinen vanki, mutta me olemme ajatuksin, sanoin ja teoin rikkoneet Jumalan pyhän tahdon ja sen vuoksi tiedämme ansainneemme iankaikkisen kadotuksen, jos Jumala meitä niin tuomitsee kuin hänen pyhä vanhurskautensa vaatii ja meidän syntimme ovat ansainneet. Mutta Jeesus on kantanut meidän syntimme Golgatan ristinpuuhun.

 En tiedä, tuliko Barabbaasta koskaan parannuksen tehnyttä konnaa, Jeesuksen seuraajaa, joka kiitti Jeesusta juuri hänen kohdalleen tulleesta armosta ja ymmärsi sen tapahtuneen muidenkin pelastukseksi. Mutta tänään sinä ja minä olemme sen tosiasian edessä, että Jeesuksen viattoman kärsimisen ja kuoleman tähden sinä ja minä olen vapaa. Hiljenny hänen kärsimyshahmonsa eteen, anna elämäsi Vapahtajallesi.