Helatorstai                                                 Joutsenon kirkko 21.5.09

Virret 106, 629, 109, 107:1- , (339, 227), 110:4-5.

Luuk. 24: 46-53

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta."
    Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.

Elämme koulujen ja oppilaitosten kevätjuhlien aikaa. Opiskelu ei yleensä ole itse tarkoitus. Tarkoitus on oppia elämää ja myös työtä varten. Koulu on valmentautumista tulevaa työtä varten. Siitä on kysymys myös helatorstain evankeliumissa. Eletään kaksivuotisen pappiskurssin päätöshetkiä. Opettaja, rehtori luo katsauksen sekä menneeseen että tulevaan. Seuraavia havaintoja voi tehdä historian ensimmäisestä pappiskurssista.

Kaksivuotinen opetuslapseuskoulu oli takanapäin. Yksi oppilas oli keskeyttänyt koulunsa. Hän oli kavaltanut opettajansa. Yksi oppilas oli kieltänyt opettajansa sanoen, ettei tunne koko opettajaa. Kaikki oppilaat olivat hylänneet opettajan oman onnensa nojaan, kun opettaja joutui syyttään vangituksi. Emme me oppilailta niin paljon vaatisikaan, jos alaikäisiltä oppilailta vaadittaisiin opettajan puolustamista vallanpitäjien voimatoimilta. Mutta tämä oli aikuisoppilaitos, jonka tarkoituksena oli valmistaa opettajia ja pappeja seurakunnan käyttöön. Opetus oli tehokasta pienryhmässä, jossa opettajan ja oppilaan suhde muodostui hyvin läheiseksi. Paljolti tässä oli opetusmetodina mallioppiminen, melkein kuin 'seuraa johtajaa' -leikissä. Opettajan puheita, esimerkkejä ja vertauksia sai vapaasti lainata. Niitä sai myös soveltaa uusiin tilanteisiin.

Tässä opetuslapseuskoulussa opiskeltiin puhtaasti elämää varten: raamatunselitysoppia (Vanhaa testamenttia; Uutta ei vielä ollut olemassakaan), kristinoppia, etiikkaa eli hyvän elämän oppia ja myös - hyvin käytännöllisesti -ympäristöoppia, yhteiskuntaoppia, maantietoa ja luonnontietoa. Luonnontieto ja maantieto tuli erityisen lähelle ja havainnolliseksi, kun kierrettiin kaikki mielenkiintoiset paikat, laaksot ja kukkulat, joet, kylät ja kaupungit. Kasvioppi tuli tutuksi, kun istuttiin luonnon helmassa kauniilla kukkakedoilla. Linnut tulivat tutuiksi, kun opettaja puheessaankin kehotti katsomaan lintuja, jotka juuri parhaillaan sirkuttivat kilpaa puhujan kanssa.

Käytännöllisiä harjoituksia pidettiin myös saarnaamisen ja opettamisen taidossa sekä sairaiden parantamisessa. Opettaja itse oli luonnonlahjainen sairaiden parantaja ja hän halusi oppilaidensa myös parantavan sairaita. Opettaja lähetti oppilaansa omin päin kyliin saarnaamaan, opettamaan ja parantamaan sairaita. Sen jälkeen oppilaat palasivat takaisin opettajansa luo ja käytiin kokemusten purkukeskustelu, jossa arvosteltiin tehtyjä virheitä ja kannustettiin uusiin luoviin menettelytapoihin. Opettaja teki suuren vaikutuksen oppilaisiinsa. Tämä ei ollutkaan mikään tavallinen opettaja, sellainen, joka opettaa ulkoa oppimiaan asioita ja lainaa toisten opettajien lausuntoja. Hän opetti suoraan sellaista tietoa, mitä ei voinut löytää mistään kirjoista paitsi toki Vanhasta testamentista. Mutta hänen raamatuntulkintansa oli omaperäistä uutta luovaa. Oli odotettavissa, että hän itse tai joku hänen seuraajansa taatusti kirjoittaa ne jossain vaiheessa muistiin. Suoraan sanottuna hänen havainnolliset esimerkkinsä, vertauskuvansa ja esimerkkikertomuksensa olivat niin paljon ajatuksia herättäviä, että välillä opetuslapset eivät niitä ymmärtäneet tai tulkitsivat niitä monella eri tavalla, eikä kukaan voinut sanoa, mikä oli oikea tulkinta.

Tämä vaellusseminaari meinasi päätyä ilman päättäjäisjuhlaa opettajan yllättävään ja raakalaismaiseen teloituskuolemaan. Siihen olisivat rauenneet kaikki oppilaiden suunnitelmat tulevasta opettajan ja lääkärin urastaan. Mutta sitten yhtäkkiä kuolleeksi luultu opettaja ilmestyikin heille ja sanoi, että tämä kurssi saatetaan nyt kunniallisesti loppuun. ”Teille tulee ylhäältä ihan ennen tuntematon uusi voima, joka laskeutuu teidän päällenne, niin että teistä tulee rohkeita ja viisaita opettajia. Tähän asti te olette olleet arkoja ja epäileviä; joku teistä on pudonnut porukasta kokonaan. Teidät on kutsuttu sellaiseen työhön, jossa ei pärjää pelkällä tiedolla eikä taidoillakaan.” Tarvitaan ylhäältä tulevaa voimaa, sanoisiko energialatausta, joka tekee heikosta vahvan, arasta rohkean ja neuvottomasta idearikkaan. "Odottakaa tämän voiman saamista tässä kaupungissa", sanoi Opettaja.

Jos on oikein toimintatarmoisia ihmisiä, niin odottaminen voi joskus tuntua turhalta ja peräti ajanhukalta. Mutta tämä Opettaja tiesi, että voi olla parempi odottaa hiljaa kuin syöksyä uusiin tehtäviin vauhdilla. Hiljaisuus ja odotus kypsyttävät ihmistä vaativiin tehtäviin. Monilla nuorilla ja innokkailla on kyllä paljon intoa, mutta vähän taitoa. Näillä viimeisillä ohjeillaan opettaja evästi oppilaidensa tulevaa elämää ja työtä. Silloin heillä ei olisi enää mahdollisuus saada opettajansa välitöntä ohjausta. Oli selvittävä pitkälti omin neuvoin. Tämä oli vaeltavan pappisseminaarin päätösjuhla. Opettaja piti viimeisen mieliin painuvan puheensa. Hän päätti puheensa siunaukseen. Monet koulujen päättäjäisjuhlien puheet päättyvät opettajan menestyksen toivotuksiin oppilaillensa. Opettaja toivoo, että opetuksesta olisi ollut oppilaille todellinen hyöty ja että he pärjäisivät hyvin tulevassa elämässä. Aika usein pidetään myös koulujen päättäjäisjumalanpalveluksia, joissa erityisesti rukoillaan Kaikkivaltiaan Jumalan, elämän Onnen ja Siunauksen lähteen johdatusta ja varjelusta tulevalle elämän matkalle.

Tämä oliivipuiden koristamalla Öljyvuorella, taivasalla pidetty vaellusseminaarin päätösjuhla oli jumalanpalvelus. Opettaja itse siunasi oppilaansa. Hän nosti kätensä ylös siunauksen merkiksi. Ei kerrota, käyttikö hän siunaukseen joitakin sanoja. Voi olla että käytti. Mutta pelkkä käsien kohottaminen oppilaiden ylle oli siunaus. Jokainen tiesi, mitä tämä siunaus merkitsi. Se oli oppilaiden elämän jättämistä Jumalan haltuun, sen pyytämistä, että Jumala siunaisi heitä juuri sillä siunauksella, jota hän tiesi heidän tarvitsevan. Ei ihminen itse aina edes tiedä, mikä hänelle on hyväksi. Jumala tietää. Siunaukseen liittyi pyyntö Jumalan varjeluksesta. Vaaroja on aina ja kaikkialla. Viime kädessä emme voi olla varmoja muusta kuin tästä päivästä ja hetkestä. Emme tiedä, näemmekö huomista päivää. Varjelus ei tarkoita vain hengenvaaraa, vaan pienempiäkin kolhuja ja onnettomuuksia. Opettaja siunasi heitä myös ajatuksella, että Jumalan armon aurinko valaisisi heidän tietään. "Tietäkää, että Herra on armollinen teitä kohtaan. Luottakaa turvallisesti Jumalaan. Hän on teidän isänne, jonka suurin halu on rakastaa ja armahtaa teitä. Hän tahtoo teidän parastanne. Älkää pelätkö. Menkää turvallisin ja iloisin mielin maailmaan. Vaikka töppäilisitte ja tekisitte raskaitakin virheitä, Herra armahtaa teitä." Tällaisia ajatuksia siunaukseen sisältyi, siitä olen varma. Ja oppilaatkin sen tiesivät. Lisäksi he ymmärsivät, että opettaja oli heille Jumalan rauhan välittäjä, sellaisen rauhan, joka käy yli ihmisymmärryksen. Kun Jumala siunaa, niin hän antaa puhtaan oman tunnon, ja siitä seuraa mielenrauha ja hyvä olo, niin hyvä olo, että tekisi mieli liverrellä ja laulaa kuin lintunen. Kovassa ja armottomassa maailmassa on oppilailla edessä usein tiukat paikat. Voi tulla jopa vainoja muiden koettelemusten ja kiusausten lisäksi. Jumala voi siunatessaan antaa ihmiselle niin suuren voiman, että hän voittaa pelon suuren ahdistuksenkin keskellä luottaessaan Jumalaan.

Siunatessaan opettaja samalla häipyi näkyvistä. Liekö kenellekään lapsuudesta tuttu muistikuva, että lähtiessämme aamulla kouluun äiti ja isä jäivät vilkuttamaan kotiovelle, hymyilevä naama ja vilkuttava käsi ja toivotus "Turvallista matkaa", ja ainakin ajatuksissa rukous "Taivaallisen Isän haltuun". Sanoivat he sitä tai eivät, niin vilkutukseen kohotettu käsi oli samalla siunaava käsi. Kirkosta lähdetään aina liikkeelle elämänarkeen siunaavien käsien alta. Lappeen kirkossa tämä tapahtuma

 on kuvattu alttaritauluun. Kuuluisa 1800-luvun suomalainen taidemaalari

Joutsenon kirkon alttaritaulu

Lappeen kirkon alttaritaulu esittää Kristuksen taivaaseenastumista. Se on 1800-luvun lopun merkittävän alttaritaulumaalarin, Aleksandra Frosterus-Såltinin maalaama vuodelta 1887

 Aleksandra Frosterus Såltin on maalannut sen. Jumalanpalvelus päättyy aina siunaukseen. Joutsenon seurakunnan alttaritaulun aiheena on tiettävästi ”Jeesus vastaanottaa syntisiä” (taiteilija Bruno Tuukkanen). Minä antaisin sille otsikoksi: ”Jeesus siunaa ja lähettää elämän arkeen”.

Olin tämän kuun alussa pyhiinvaelluksella Santiago de Compostelaan. Ponferradan refugion kappelissa pidettiin iltamessu pyhiinvaeltajille, joista sinä iltana suurin osa muodostui suomalaisesta matkailijaryhmästä. Kun tuli ehtoollisen aika, suomalaiset ryntäsivät ulos olettaen, ettei luterilainen voi osallistua katoliselle ehtoolliselle. Oikeastaan asia lienee niin perin, ettei katolinen voi osallistua luterilaiselle ehtoolliselle, mikä ei johdu niinkään luterilaisesta sakramenttikäsityksestä, vaan virkakäsityksestä. Luterilaisella ei ole ymmärtääkseni mitään uskonestettä eikä muutakaan syytä olla osallistumatta katoliselle ehtoolliselle, jos ehtoollisen jakaja sen hyväksyy. Joka tapauksessa ehtoollisen jakaja voi siunata ehtoolliselle tulijan. Tätä siunausta ajatellen minäkin vaimoni kanssa seisoin ehtoollisjonossa, ja sain siunatun leivän. Messun lopuksi kaikki pyhiinvaeltajat kutsuttiin keskikäytävälle erityisesti siunattaviksi. Siunaukseen sisältyi myös esirukous, ja kaiken päätteeksi pappi kädestä pitäen hyvästeli kaikki pyhiinvaeltajat. Tämän illan jälkeen kaikissa yöpymispaikoissa suomalaiset korjasivat ensimmäisen päivän erehdyksensä ja osallistuivat sekä ehtoolliseen että siunaukseen. Miksi minä puhun tästä niin laveasti? Siksi, että moni luulee, ettei loppusiunaus ole enää muuta kuin lopun odottelua. Ei se ole vain sitä. Siinä Herra itse siunaa meidät ja lähettää meidät maailmaan ja elämän arkeen. Nykyisessä jumalanpalvelusjärjestyksessämme on ihan erillisenä kohtana lähettäminen. Jokainen messuun osallistunut kastettu on Herran lähettämä lähetyssaarnaaja sanoin ja teoin. Otetaan asia tältä kantilta ainakin tämän pyhän messussa!

 

Pääsiäisjakso    Etusivu