Hiljaisen viikon maanantai, Lappeenrannan kirkko 21.3.05

Virret: 77, 706, 63:1-3, 121:1-3, 229, 79:9-10.

Evankeliumi: Joh. 18:1-27

Jeesus lähti opetuslapsineen Kidroninpuron toiselle puolen. Siellä oli puutarha, ja Jeesus ja opetuslapset menivät sinne. Myös Juudas, hänen kavaltajansa, tunsi paikan, koska Jeesus oli monesti ollut siellä opetuslastensa kanssa. Niinpä Juudas otti mukaansa sotilasosaston sekä ylipapeilta ja fariseuksilta saamiaan miehiä, ja he menivät puutarhaan lyhdyt, soihdut ja aseet käsissään.

Jeesus tiesi kaiken, mikä häntä odotti. Hän meni miehiä vastaan ja kysyi: »Ketä te etsitte?» »Jeesusta, sitä nasaretilaista», vastasivat miehet. Jeesus sanoi: »Minä se olen.»

Miesten joukossa oli myös Juudas, Jeesuksen kavaltaja. Kun Jeesus sanoi: »Minä se olen», he kaikki perääntyivät ja kaatuivat maahan. Jeesus kysyi uudelleen: »Ketä te etsitte?» He vastasivat: »Jeesus Nasaretilaista.» Jeesus sanoi heille: »Johan minä sanoin, että se olen minä. Jos te minua etsitte, antakaa näiden toisten mennä.» Näin kävivät toteen hänen omat sanansa: »Niistä, jotka olet haltuuni uskonut, en ole antanut yhdenkään joutua hukkaan.»

Simon Pietarilla oli miekka. Hän veti sen esiin ja sivalsi ylipapin palvelijalta oikean korvan irti; palvelija oli nimeltään Malkos. Mutta Jeesus sanoi Pietarille: »Pane miekkasi tuppeen! Kun Isä on tämän maljan minulle antanut, enkö minä joisi sitä?»

Sotilaat, joita komensi korkea upseeri, ja juutalaisten lähettämät miehet vangitsivat nyt Jeesuksen, panivat hänet köysiin ja veivät hänet ensiksi Hannaksen luo. Hannas oli senvuotisen ylipapin Kaifaksen appi. Juuri Kaifas oli antanut juutalaisille neuvon, että olisi parasta, jos yksi mies kuolisi koko kansan puolesta.

Simon Pietari ja eräs toinen opetuslapsi menivät Jeesuksen perässä. Tuo toinen oli ylipapin tuttu ja pääsi siksi Jeesuksen mukana ylipapin palatsin pihaan. Pietari jäi seisomaan portin ulkopuolelle, mutta opetuslapsi, joka tunsi ylipapin, meni puhumaan porttia vartioivalle palvelustytölle ja toi Pietarin sisälle pihaan.

Palvelustyttö sanoi Pietarille: »Et kai sinäkin ole tuon miehen opetuslapsia?» »En ole», vastasi Pietari. Oli kylmä, ja siksi palvelijat ja vartijat olivat sytyttäneet hiilivalkean ja lämmittelivät sen ääressä. Myös Pietari seisoi heidän joukossaan lämmittelemässä.

Ylipappi kysyi Jeesukselta hänen opetuslapsistaan ja opetuksestaan. Jeesus vastasi: »Minä olen puhunut julkisesti, koko maailman kuullen. Olen aina opettanut synagogissa ja temppelissä, kaikkien juutalaisten kokoontumispaikoissa. Salassa en ole puhunut mitään. Miksi sinä minulta kysyt? Kysy kuulijoiltani, mitä olen heille puhunut. He kyllä tietävät, mitä olen sanonut.»

Jeesuksen vastattua näin yksi lähellä seisovista vartijoista löi häntä kasvoihin ja sanoi: »Noinko sinä vastaat ylipapille?» Jeesus sanoi miehelle: »Jos puhuin väärin, osoita, mikä puheessani oli sopimatonta. Jos taas puhuin oikein, miksi lyöt minua?»

Hannas lähetti Jeesuksen köysissä ylipappi Kaifaksen luo.

Simon Pietari seisoi lämmittelemässä. Miehet sanoivat hänelle: »Et kai sinäkin ole hänen opetuslapsiaan?» »En ole», Pietari kielsi. Mutta muuan ylipapin palvelija, sen miehen sukulainen, jolta Pietari oli lyönyt korvan irti, sanoi hänelle: »Kyllä minä näin sinut siellä puutarhassa hänen seurassaan.» Pietari kielsi taas, ja samassa lauloi kukko.

 

Hiljaisen viikon jokaiselle päivälle on valittu raamatunkohta, josta käytetään nimitystä ahti. Tarkoitettaneen kuitenkin sanaa akti eli näytös. Jeesuksen kärsimyshistoria on traaginen näytelmä, johon sisältyy monta näytöstä. Evankeliumeitahan kuvataan pitkällä johdannolla varustetuiksi kärsimyshistorioiksi, ja uskontunnustuksessa kuvataan Jeesuksen maanpäällistä elämää yhdellä ainoalla teonsanalla ”kärsi”. Ahtisaarnan tarkoituksena on saada kuulija kulkemaan yhdessä Jeesuksen kanssa hänen tuskiensa tietä eläytyen hänen kärsimyksiinsä ja muidenkin evankeliumissa mainittujen henkilöiden rooleihin. Evankeliumin kuvaama kärsimyshistoria on hyvin filmaattinen, mutta meille television ja videonauhojen aikakauden ihmisille voi vaatia ponnistelua kerrontaan keskittyminen.

Tänä iltana olemme Vapahtajamme Jeesuksen kanssa matkalla iltamyöhällä, ilta-aterian jälkeen, kaupungin keskustasta muurin ulkopuolelle, yli Kidronin joen laakson Getsemanen puutarhaan. Getsemane tarkoittaa oliivikuurnaa. Oliiviöljyä puristettiin Öljymäen rinteillä olevista puista, mäen, jonka rinteen alaosassa puutarha sijaitsi. Varakkailla ihmisillä oli siellä omat puutarhansa. Kaupungin keskustassa oli ahtaasti rakennettua kivierämaata niin, ettei tilaa riittänyt pienellekään kotipuutarhalle.

Yksi Jeesuksen oppilaista oli poistunut kesken illallista tai viimeistään yhdessä toisten kanssa, mutta hänen tiensä johti eri suuntaan. Hän oli jo tehnyt sopimuksen juutalaisten johtajien kanssa Jeesuksen kavaltamisesta. Evankelista mainitsee Jeesuksen vangitsijoiksi sotilasjoukon; kreikan sana, jota käytetään, tarkoittaa vähintään 200 miehen joukkoa, mikä kyllä tuntuu vaikealta uskoa yhtä henkilöä pidätettäessä, vaikka tällä olisikin kymmenisen seuralaista. Jeesuksen vastustajat toisaalta tiesivät hänen voimansa, niin että he lähettivät kokonaisen armeijan häntä vangitsemaan. Varusteina olivat aseiden lisäksi soihdut ja lamput. Hetki oli tullut kaivaa hänet esille vaikeimmastakin mahdollisesta piilopaikasta, pensaasta, vuorenkolosta tai puusta. Olipa yllättävää, ettei etsintäkuulutettu ollutkaan piiloutunut, vaan päinvastoin: hän astui rohkeasti esille. Pelkuriksi luultu säikäytti vangitsijansa. Jeesuksen tyynestä olemuksesta säteili sellainen pyhyys ja majesteetillisuus, että raa’at sotilaat ja omahyväiset uskonnolliset johtajat peräytyivät ja kuin hervottomina kaatuivat maahan. Jeesus kysyi heiltä uudelleen: ”Ketä te etsitte?” He sanoivat ”Jeesus Nasaretilaista.” Jeesus vastasi: ”Sanoinhan teille, että minä se olen.” Ja katsahtaen opetuslapsiinsa, jotka säikähtäneinä olivat vetäytyneet yhteen ryhmään oliivipuun alle, hän lisäsi; ”Jos siis te minua etsitte, niin antakaa näiden mennä.” Vielä kuolemaan mennessäänkin hän huolehti opetuslapsistaan.

Kertomus osoittaa, että Jeesus antautui vapaaehtoisesti kuolemaan. Vielä tässäkin tilanteessa hän olisi voinut kävellä sotilasjoukon ohi kenenkään häneen koskematta – sellaisen kuvan kertomuksesta saa. Jeesus auttoi vastustajiaan kiinniottamisessaan. Hän valitsi tämän tien. ”Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?” hän sanoi. Jeesus oli kuuliainen Isän tahdolle ja valitsi sen tien.

Opetuslapsi Pietari, joka oli luvannut seurata Jeesusta vaikka kuolemaan asti, ryhtyi taisteluun, mutta hämmentyi huomatessaan, ettei se ollut Jeesuksen mieleen.

Jeesus vangittiin ja opetuslapset pakenivat. Kaikki muut paitsi Pietari ja eräs toinen nimeltä mainitsematon opetuslapsi, jota perinteisesti pidetään Johanneksena, Sebedeuksen poikana, joka samaistetaan evankeliumin kirjoittajaan. Nämä kaksi seurasivat Jeesusta aina ylipappi Kaifaan pihalle asti. Kuinka he sinne pääsivät? Toinen heistä, ilmeisesti tämä nimeltä mainitsematon, oli ylipapin tuttavia, tavalla tai toisella. On ehdotettu, että hän oli Kaifaan pappilan suolakalan alihankkija. Tavallisesti se, että Pietari kielsi Mestarinsa, nähdään siinä valossa, että hän pelosta kielsi Mestarinsa. Totuus taitaa kuitenkin olla niin, että hän oli äärimmäisen rohkea ja asetti itsensäkin kuoleman vaaralle alttiiksi. Kieltämisellä hän tuskin tarkoitti totta, mutta ehkä siinä on nähtävissä suojautumis- ja varotoimenpide. Ehkä se oli tahaton hätävalhe. Sydämessään hän ei ollut luopunut Jeesuksesta. Sen kyllä Jeesus tiesi, niin uskon. Jeesus tuntee meidätkin, millaisia me todella olemme. Hän näkee ulkokuoren alle. Pelkään vain sitä, että meissä tunnustajissaan hän näkee kieltäjiä, mutta Pietarissa, kieltäjässä, hän näkee tunnustajan, joka äärimmäisen vaaran hetkellä seuraa Mestariaan.

Ensin Jeesus vietiin paraikaa ylipappina olleen Kaifaan apen Hannaan luo, joka oli ollut virassa olevana ylipappina parikymmentä vuotta aiemmin. Hannaksella oli temppelin uhrieläinbasaarien monopoli, jossa hän harrasti menestyksellistä, mutta samalla petollisen häikäilemätöntä liiketoimintaansa. Jeesus oli hänen päävastustajansa, sillä Jeesus oli puhdistanut temppelin, kaatanut rahanvaihtajien pöydät ja ajanut uhrieläinten myyjät ulos temppelistä. Toimenpide koski raskaasti Hannaan liiketoimintaa.

Kuulustellessaan Jeesusta Hannas loukkasi juutalaisen oikeuden perusteita: kysyi Jeesukselta itseltään eikä todistajilta. Ylimmäisen papin palvelija löi Jeesusta. Jeesus vetosi vain siihen, että oikeudenkäynti tapahtuisi lain mukaan, ”eikö ole oikeutta sellaista vaatia?” Jeesus oli kuitenkin tuomittu jo ennen oikeudenkäyntiä. Hannas oli päättänyt kostaa kokemansa vääryyden, mikä tosin ei ollut vääryyttä, vaan oikeus, sillä hän petti kansaa, käyttäen väärin heidän uhrialttiuttaan. Hän tahtoi eliminoida vastustajansa eikä kaihtanut kyseenalaisiakaan keinoja päämääräänsä pyrkiessään. Omaisuusrikollisesta tuli henkirikoksen aiheuttaja. Pienet vääryydet poikivat ylimmäisen papin elämässä suuren vääryyden. Hän oli antanut pahalle pikkusormen ja se vei koko käden. Jeesuksen kuolema johti kuitenkin hyvin pian koko juutalaisen uhrijärjestelmän lakkauttamiseen. Uskonnollisten rötösherrojen lahjonta- ja riistojärjestelmä vaati uhrinsa, hänet, joka uskalsi ryhtyä sitä vastustamaan.

Meille onneksi Jumala käänsi asiat hyvin päin. Jeesus uhrattiin kertakaikkisena, lopullisena ja ainoana uhrina syntiemme tähden. Hänen kuolemansa koitui meille elämäksi.