Laskiaissunnuntai 10.2.02

Luuk 18:35-43

 

Jeesus parantaa sokean kerjäläisen

 

35 Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. 36 Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. 37 Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. 38 Silloin hän huusi: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" 39 Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" 40 Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: 41 "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Mies vastasi: "Herra, anna minulle näköni." 42 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut." 43 Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.

 

Keskityn tänään vain yhteen kohtaan. Se on tämä sokean miehen huuto: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Jumalanpalveluksessa tämä kohta kuuluu jumalanpalveluksen pysyviin osiin nimeltä Kyrie, Herra armahda.

Meillä on seurakuntamme toiminnan painopistealueeksi sovittu tänä vuonna jumalanpalvelus-kasvatus. Esitellessäni ehdotustani jumalanpalveluskasvatuksen toteuttamiseksi jumalanpalvelus- ja musiikkijohtokunnassa, johtokunnan puheenjohtaja sanoi, että on se vaikea tehtävä, ellei mahdoton, opettaa tällaista asiaa vaikkapa koululaisille. Minä sanoin, ettei sen tarvitse niin vaikeaa olla. Eiköhän se ole jokaisen ihmisen elämän perushuuto: Jumala, armahda minua. Itse kunkin elämässä tulee ennemmin tai myöhemmin tiukka paikka. Silloin ei auta mikään muu kuin apu ylhäältä. Kirouskin on hätää kärsivän ihmisen huudahdus; valitettavasti se on tulkittava epätoivon ilmaukseksi. Siitä puuttuu luottamus Jumalaan. Herra armahda -rukous voi olla hätärukous.  Hätärukouksella on huono maine, koska siihen usein liittyy ihmisen puolelta katteeton lupaus: Jos nyt autat minua, niin minä annan elämäni sinulle ehdoitta. Mutta auta, kun ollaan siirrytty seuraavaan päivään, niin jo on oma lupaus unohtunut. En ajattele tässä ihmisen osuutta, vaan Jumalan. Jumalan puoleen voi aina kääntyä ja Jumala on soittanut meille armollisen mielensä Jeesuksen persoonassa.

Ihmisen perusrukous on myös jumalanpalveluksen perusrukous. Se on meidän oma rukouksemme, mutta siinä rukouksessa samaistumme myös toisiin hätää kärsiviin. Psalmeissa rukous toistuu yhä uudelleen: ”Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton” (Ps 25:16). ”Herra, kuule, kun huudan sinua! Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni” (Ps. 27:7). ”Minä sanon: Herra armahda minua, tee minut terveeksi! Minä olen tehnyt syntiä sinua vastaan” (Ps. 41:5).

UT:ssa sairaan pojan isä polvistui Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, armahda poikaani! Hän on kuunvaihetautinen, ja hänen tilansa on kovin huono” (Matt. 17:14-15). Kymmenen spitaalista huusi ”matkan päästä” Jeesukselle: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” (Luuk. 17:12-13). Niin tulemme myös tähän Jerikon tien sokeaan, joka huusi ”Armahda meitä, Herra Daavidin Poika!”

Ihminen, joka rukoilee: ”Herra, armahda”, pyytää: ”käänny puoleeni”, ”Kuule, kun huudan”, ”tule apuun ja tee minut terveeksi”. Huuto kuvastaa ensimmäisen käskyn mukaista turvautumista Jumalaan ainoana auttajana: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Herra, armahda –rukous ilmentää monipuolisesti ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta. Se ei siis rajoitu pelkästään synnin tunnustamiseen. Tällaisena syvänä, moni-ilmeisenä rukouksena siitä on tullut kristittyjen vuosisadasta toiseen jatkuva vaelluslaulu. Se voida rinnastaa ns. Jeesus-rukoukseen: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä!”

Herra, armahda –rukous sijoittuu jumalanpalveluksessa kunnian edelle. Se on kyllä synnintunnustuksen jälkeen, mutta ei enää osa synnintunnustusta, niin kuin minun nuoruudessani. Silloin se laulettiin synnintunnustuksen jälkeen ennen synninpäästöä. Se miellettiin siis osaksi synnintunnustusta. Nyt ollaan etäännytty jo kauas60-luvun käytännöstä. Synninpäästön jälkeen voi tulla psalmilaulu eli introitus, joka on varsinaisen messun alku. Synnintunnustus on tapahtunut ikään kuin ennen varsinaista messua. Herra armahda –rukous ei siis olekaan osa synnintunnustusta, vaan osa Jumalan ylistämistä. Ehkä ihmettelette näitä jumalanpalveluksen osien siirtämistä paikasta toiseen ja ajattelette tämän olevan jotain outoa temppuilemista. Sitä se oli ainakin vuonna 1886, jolloin Herra armahda –rukous siirrettiin perinteiseltä paikaltaan kunnian edeltä synnintunnustuksen ja synninpäästön väliin. Tällä paikalla se oli vuoden 1968 käsikirjaan asti. Herra armahda rukous oli valistuksen ajan seurauksena ymmärretty osaksi synnintunnustusta ja kunnia puolestaan kiitokseksi synninpäästöstä. Näin hämärtyi Kyrien alkuperäinen sisältö, jolle on ominaista synnintunnustusta paljon laajempi, koko elämän kattava turvautuminen Jumalaan.

Meidän kirkossamme on tullut tutuksi rukoushuudahduksen muotoinen Herra, armahda: Herra, armahda meitä, Kristus, armahda meitä, Herra, armahda meitä. Jumalanpalveluksessa lauletaan tavallisesti tämä kolminkertainen rukoushuudahdus. Se voidaan kuitenkin toteuttaa myös siten, että kukin osa kerrataan kahdesti tai kolmesti (kuusin- tai yhdeksänkertainen toteutus). Jumalanpalveluksen oppaassa suositellaan tällöin seurakunnan, kuoron ja/tai urkujen vuorottelua.

Tämän lyhyen itsenäisen rukouslaulun rinnalla on alusta alkaen käytetty myös toista vaihtoehtoa. Herra, armahda on ollut alkujaan osa litaniatyyppistä esirukousta, joka on tullut meille tutuksi ortodoksisen liturgian alkuun kuuluvasta ns. rauhanlitaniasta. Rauhanlitania alkaa esilaulajan kehotuksella ”Rukoilkaamme rauhassa Herraa”. Seurakunta vastaa ”Herra, armahda”. Vähitellen on myös meidän kirkkomme jumalanpalveluksissa alettu käyttää Herra. armahda –laulun laajempaa muotoa eli Kyrie –litaniaa. Uuden messun kaavassa se on A-vaihtoehto. Kyrie –litanian käyttö on erityisen suositeltavaa paastonaikana, jolloin Kunnia ja kiitosvirsi Pyhälle Kolminaisuudelle jää pois. Jumalanpalveluksen oppaassa annetaan rukouskäytäntöä koskevia ohjeita: ”Perinteisesti Kyrie -litanian on johtanut diakoni. Esilaulaja voikin olla diakonin tehtävissä toimiva työntekijä, mutta myös seurakuntalainen tai – kirkkotilan suomat mahdollisuudet huomioon ottaen – kanttori. Kyrie –litania voidaan laulaa tai lukea. Silloinkin kun rukousjaksot luetaan, voidaan rukouskehotus Rukoilkaamme Herraa laulaa.”

Yleisimmin käytetty Kyrie –litania alkaa ”Herra Jumala, taivaallinen Isämme. Sinä olet meidät luonut ja sinun me olemme. Kuule lastesi rukous.” Tämän rukouksen rakenne on kolminaisuusopillinen. Sen lisäksi juhlapyhiä varten on Jumalanpalvelusten kirjassa omia rukouksia. Niissä näkyvät kunkin juhlapyhä aiheeseen liittyvät korostukset.

Tällä kaikella haluan sanoa sitä, että pienestä, mitättömästä ja kaavattomasta rukouksesta on kasvanut liturgian historian aikana kokonainen monipolvinen perinne, jonka merkityksen ymmärtäminen saattaa auttaa kirkossa kävijää sisäistämään messussa omaksuttu käytäntö. Laskiaissunnuntaina me asetumme jokaisen sokean ja vammaisen rinnalle tunnustamaan oman heikkoutemme ja Jumalan hyvyyden ja Jeesuksen parantavan voiman. Käännymme uskossa ja toivossa Vapahtajan puoleen. Samalla myös itse tunnustamme tarvitsevamme silmiemme avautumista, jotta näkisimme, miten Jeesus kärsii meidän puolestamme ja koko maailman puolesta. Laskiaissunnuntaista alkaa Vapahtajamme ristin tie kohti hänen kärsimistään, mutta myös sitä seurannutta suurta ihmettä, kuolleista ylösnousemista kohti. Vapahtajan ristin tien alusta lähtien rukoilemme (virren ajatusta lainatakseni): ”Silmäni avaa, voitele, niin että katsoisivat ne uskossa yli kaiken muun vain salaisuuteen ristinpuun, sen korkeuteen, pituuteen, sen syvyyteen ja laajuuteen.” (v.121:2).