3.sunnuntai pääsiäisestä             Lehmuskoti (vanhainkoti) 11.5.03

Virret: 105, 704, 135, 365:1-2,10, 471, 470:3-4.

Evankeliumi: Joh. 14:1-7

Tie, totuus ja elämä

 

1 "Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. 2 Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. 3 Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. 4 Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen."

5 Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" 6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. 7 Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet."

 

”Tiedän paikan armahan, rauhallisen ihanan, joss’ on olo onnekas, elo tyyni, suojakas” Jaa, mikähän se on? ”Sepä koti kulta on, koti kallis verraton, eipä paikkaa olekaan kodin vertaa ollenkaan.”

Jeesus sanoo: ”Minun isäni kodissa on monta huonetta.” On erityisesti kaksi kotia: maallinen koti ja taivaan koti. Koti –sana sisältää voimakkaan tunnelatauksen. Koti on elämän keskus niin lapselle, aikuiselle kuin vanhukselle.

 Meidän elämämme alkaa kodista. Kodissa me kasvamme ja kodissa me opimme tulemaan toimeen toistemme kanssa. Turvallista ja tasapainoista on sellaisen lapsen tulevaisuus, joka on saanut elämän lähtökohdat hyvässä kodissa.

Kodin perustaminen on aikuistuneen ihmisen tärkeimpiä ratkaisuja. Yhteisen kodin rakentaminen on kahden ihmisen ponnistelua, yhteen liittymisen häkellyttävää aikaa. Lapset tuovat parisuhteeseen aivan uuden ulottuvuuden.

Jos me voisimme itse valita, me kaikki haluaisimme myös kuolla omassa kodissamme. Koti ei ole vain elämän ja kasvun paikka, josta lähdettään ulos työhön ja maailmaan. Koti on myös suoja- ja lepopaikka, johon voidaan paeta, johon tullaan turvaan, johon elämän lopullakin halutaan palata. Miten moni kuolemaansa aavisteleva mies ja nainen onkaan elämänsä viimeisenä vuotena halunnut vielä kerran käydä katsomassa lapsuutensa kotimaisemat. Koti on erityisesti vanhukselle usein lapsuudenkoti, ei edes se puolison kanssa rakennettu koti, johon omat lapset syntyivät. Vielä vähemmän oma koti on Toivokoti, Hoivakoti, Lehmuskoti ja Tuomikoti, joiden nimet kuitenkin ilmaisevat jalon pyrkimyksen yrittää tarjota parasta, mitä yhteiskunta voi kunniakansalaisilleen, eläkeläisille, tarjota.

Koti on paikka, johon ihmisen suurimmat toiveet ja ihanteet kohdistuvat. Saattaa olla niin, että kotiin kohdistuvista lähes pyhistä odotuksista johtuvat myös ne monet pettymykset ja karvaat kokemukset, joita useilla oman kotinsa suhteen on. Lapsuudenkoti voi varjostaa synkkänä usvana koko loppuelämää.

On monia ihmisiä, joiden elämässä kodin puute on todellinen eikä vain vaje suhteessa omiin odotuksiin. Monen kiiltävän tammioven takana on aamusta iltaan pelkkää ahdistusta, tahatonta tai itse aiheutettua. Monissa tiilitaloissa ei asukaan onnellinen perhe, vaan sitoumustensa alle uupuva ja katkeroituva ruokakunta, jonka ainoana yhteisenä nimittäjänä on jääkaappi. On myös niitä, joilla ei ole minkäänlaista asuntoa, jopa sillan alla tai metsässä tai roskiksessa asujia. Syynä voi tietysti olla oma elämäntapakin eli itse aiheutettu onnettomuus, mutta ihminen itse kokee kodittomuuden riipaisevana eikä hän voi omin neuvoin itseänsä auttaa.

Tänään äitienpäivänä meidän on syytä olla kiitollisia siitä, mitä koti tavalla tai toisella on meille antanut. Huonokin koti on usein parasta, mitä olemme elämässä saaneet. On syytä kiittää äitejä, jotka itseään säästämättä ovat opastaneet lapsiaan onnellista elämää kohti. Äitienpäivä on kaikkien äitien päivä, myös niiden, jotka tuntevat kasvatustyössään epäonnistuneen.

Meille kaikille on olemassa myös taivaallinen koti. Siellä on sijaa myös niille, jotka tässä elämässä ovat jääneet turvallista kotia vaille. Valitettavasti vain heillä, jotka ovat onnettomien olosuhteiden uhreja, on myös vaikeinta luottaa Jumalan sanan lupauksiin ja heittäytyä iankaikkisuustoivon varaan. Siksipä siihen täytyy aivan erityisesti rohkaista. Taivas on kotimme sen tähden, että olemme lähtöisin Jumalan kädestä. Olemme Jumalan luomistyön tuloksia. Kodinomainen ihmisen suhde Jumalaan särkyi syntiinlankeemuksessa, mutta Jeesus Kristus on eheyttänyt kärsimisellään ja kuolemallaan meidän särkyneen Jumala-suhteemme. Jeesus on valmistanut meille taivaallisen asuinsijan. Hän puhuu kodista, jotta Jumalan läheisyys ja todellisuus tulisi riittävän voimakkaasti ilmi. Jumala ei ole vain persoonaton voima eikä ihmistä inspiroiva aate, joka liitelisi vain meidän ajatuksissamme ja toiveissamme. Kristuksen isä on Jumala, joka ”asuu” ja ”elää” jossakin, jopa tietyssä paikassa.

Millainen tämä Jumalan talo, Isän koti oikein on, sitä emme kykene täysin käsittämään. Jumalan talon sijaintia tai muotoa emme pysty kuvaamaan. Se on kuin arvoitus, kuvakieltä, jonka taakse joka tapauksessa kätkeytyy syvä viisaus. Kun Kristus puhuu isänsä kodista, hän siis haluaa painottaa Jumalan todellisuutta ja hänen persoonallisuuttaan.. Sen lisäksi puhe Isän kodista ilmaisee meille sen, että Jumala haluaa meidät luokseen, kotiinsa. Samalla tavalla kuin onnellinen koti aina kutsuu meitä luokseen, samalla tavalla Jumalan koti on puoleensa vetävä turvapaikka. Puheella kodista Kristus haluaa lohduttaa yksinäisiä, turvattomia kuin myös kuolemaa pelkääviä ihmispoloisia. ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa.” Jumalan koti on hyvyyden ja armon paikka. Samalla tavalla kuin äiti tai isä kodissa nostaa lapsen syliin, samalla tavalla me Jumalan kodissa pääsemme hänen hyvyytensä syliin, Jumalan omaan syliin.

Inhimillisissä kodeissa on usein ahdasta. Kaikki lapset eivät ole yhtä rakkaita, vanhemmat sulkeutuvat omiin komeroihinsa ja kääntävät selkänsä. Mutta Jumalan kodissa on ”monta huonetta”, siis tilaa kaikille. Kristuksen puhe monista huoneista ilmaisee sen, että Jumalan armo on kaikkia varten. Jumalan armolla ei ole rajaa. Jumalan hyvyys on universaalia, koko maailmaa koskettavaa. Kristillinen kirkko uskoo, että Jumalan koti on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle. Itse asiassa jokainen ihminen kaipaa kotiin, vaikka kaikki eivät sen kodin nimeä ja osoitetta ehkä vielä tiedäkään. Ei ole muuta tietää Jumalan Isän kotiin kuin se, jonka Jeesus osoittaa. Hän on itse tie. Heittäytymällä Kristuksen turviin pääsemme oikeaan osoitteeseen.