2. paastonajan sunnuntai, Lappeen Marian kirkko 4.3.2007

Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: »Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.» Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: »Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.» Mutta Jeesus vastasi: »Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.» Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: »Herra, auta minua!» Mutta Jeesus sanoi hänelle: »Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.» »Ei olekaan, Herra», vastasi nainen, »mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.» Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.» Siitä hetkestä tytär oli terve.

 

Hätä ei lue lakia. Kun ihmisellä on tosi hätä, niin silloin tekee mitä vain saadakseen avun. Silloin on valmis toimimaan vastoin totuttuja tapoja. Niin kävi entiselle jumalankieltäjällekin, joka kerran tavattiin rukoilemasta: Kuinka sinä rukoilet? ”Nyt onkin tosi kysymyksessä”, kuului vastaus. En minä sitä sano, että kaikki hätä ajaisi Jeesuksen luo eikä ainakaan ensimmäiseksi. Monelle se saattaa olla viimeinen konsti. Sitten kun ei enää mistään muualta apua saa, niin sitten kääntyy hänen puoleensa. Emme tiedä kanaanilaisesta naisesta paljoakaan. Emmekä tiedä sitä, oliko hän ehtinyt etsiä apua jo monesta paikasta, mutta ainakin viimein hätä ajoi hänet Jeesuksen luo. Sopinee olettaa, että hän oli kuullut jotain Jeesuksesta. Yllättää kuitenkin hänen uskonsa vahvuus ja peräksiantamattomuus. Aikamoinen uskonhyppy sekin, tulla pyytämään toisuskoiselta, juutalaiselta, apua! Nämä kaksi kansanryhmää olivat menneistä ajoista asti olleet sotajalalla keskenään. Evankeliumikertomus on suoranaisesti raflaava. Jeesuksen sanat naiselle ovat juuri sitä, mitä juutalaiselta saattoi odottaa, kun tämä joutuu kanssakäymisiin pakanan kanssa. Pakanaa saattoi puhutella koiraksi, ellei peräti siaksi. Ei olisi uskonut Jeesuksen ryhtyvän moiseen kielenkäyttöön, ei sellainen oikein sovi Jeesuksen suuhun. Ilmankos kommentaattori kuvittelee Jeesuksen puhuttelevan naista ilkikurinen, mutta hyväntahtoinen hymy kasvoillaan. Hän ikään kuin koettelee naista, uskooko tämä todella saavansa avun Jeesukselta. Jos Jeesuksen sanat on ymmärrettävä mustaksi huumoriksi, ei nainen jää pekkaa pahemmaksi. Äärimmäisessä hädässään hänkin osoittautuu humoristiksi: ”Eivät kaikki koirat ole halveksittavia kulkukoiria; onhan niitä lemmikkejäkin, ihmisten parhaita ystäviä, tässä yksi sellainen!” Sen verran kauan piina kuitenkin jatkuu, että Jeesuksen oppilaat alkavat käydä kärsimättömäksi.  ”Tee, Herra nyt jotain tälle naiselle, että pääsemme hänestä eroon. Auta häntä tai lähetä hänet pois!”

Jeesus ja kanaanilainen nainen

Mikael Agricola on sijoittanut Rukouskirjaansa (1544)  ennen ensimmäistä rukousta koko sivun kuvan Jeesuksesta ja kanaaanilaisesta naisesta. Kuva on kopio uskonpuhdistusliikkeen hovitaiteilijan Lucas Cranach vanhemman puupiirrossarjasta, jolla kuvitettiin Melanchtonin 1527 ilmestynyt Isä meidän -rukouksen selitys. Melanchtonin kirjassa kuva Jeesuksesta ja kanaanilaisesta naisesta aloittaa myös jakson, jossa on rukouksia "vastoinkäymisten ja tuskan ajalla".

Lääkäri Jeesus ei tee mitään. Hän vain sanoo: ”Tapahtukoon niin kuin tahdot!” Jeesus parantaa sanallaan.

Mitä asioita evankeliumi tuo esille, mitä se opettaa?

Tekisi mieli sanoa, että ensiksi se opettaa äidin rakkautta, joka Jumalan rakkauden jälkeen suurinta, mitä on olemassa. Nainen ei taistele oman hyvinvointinsa puolesta. Hän taistelee tyttärensä puolesta. Hän on hylännyt muut tehtävät ja työt. Hän on valmis vaeltamaan pitkän matkan ja menettämään oman mukavuutensa tyttärensä tähden. Varmaan isäkin voi rakastaa aika paljon lastaan, mutta usein se lienee kuitenkin äiti, joka vuoteemme vierellä valvoo tai valvoi, kun olimme pieniä ja suojattomia. Äiti vei lääkäriin. Äiti jäi pois ansiotyöstä. Äiti joutui sairaan lapsen yksinhuoltajaksi, kun isä ei jaksanut elää kodissa, missä oli sairautta. Äidin sydän on niin hellä ja lämpöinen. Muut kaikki pois aika vei, sydäntä äidin konsaan ei, riimittelee virolainen laulunkirjoittaja. Kaikki äiditkään eivät jaksa. Hyvät lähtökohdat elämään on sillä lapsella, jonka äiti tai isä jaksaa, joka ei elä vain itselleen, vaan pitää huolta lastensa turvallisesta tulevaisuudesta.

 

Toiseksi evankeliumi opettaa uskoa. Usko on heittäytymistä Jeesuksen varaan. Moni luovuttaa niin helposti. Kun ei vähään aikaan tule rukousvastauksia ja kun ei parantamisrukoukseen tule oitis vastausta, niin heitetään jo usko silleen ja ajatellaan, ettei se Jeesus auta. Ei se ainakaan minusta välitä. Tai syyllistetään itseä: Minä olen niin huono ihminen, ettei Jeesus minusta välitä. Minä olen tehnyt syntiä, jota ei anneta anteeksi. Sen tähden minun on turha rukoilla ja huutaa apua. Minun täytyy vain kärsiä. Saan ansiottomuuteni mukaan. Kärsin itse syntini seuraukset. Tämä on epäuskoa. Usko on heittäytymistä Jeesuksen puoleen, niin kuin vanhat heränneet vai liekö ollut Ukko Paavo itse lausui: Katse Kristukseen vaikka jalat helvetissä palaisivat! Meillä seurakunnan nuorissa käytettiin usein leirillä ruokalauluna virttä Oikeutt’  ei ole mulla etees tulla lasten leipää pyytämään, Rakas Jeesus suothan murun pidät surun päivistäni yhtenään. Virsi on liitetty Siionin virsissä ehtoollisvirteen, joka vieläkin löytyy virsikirjastamme, tosin toisella sävelellä: Jeesus luona armopöydän sinut löydän (225).  Alkuperäinen, ahdistuneen ihmisen peräänantamaton riippuminen kiinni Jeesuksessa saa ehtoollisvirressä merkityksen: ansiottomana tulen ehtoollispöytään. Jos sinä Herra minua niin tuomitset kuin syntini ovat ansainneet, niin ehtoollispöytään minun ei pitäisi tulla. Mutta koska minulla ei ole enää mitään menetettävänä - ilman sinua olen jo kaiken menettänyt - niin turvaudun sinuun siinä toivossa, että olet minulle armollinen. Seurakunnan nuorten leirillä virsi oli nöyrä ruokavirsi: En ole ansainnut tätäkään suurta hyvyyttä, että saan nauttia hyvän aterian, vaikken ole vielä toimeentuloani ansaitseva tai tietäen, että maailmassa on paljon nälästä kärsiviä ihmisiä, jotka ovat kaikkensa tehneet toimeentulonsa hyväksi, mutta elävät silti nälässä. Kiitos Jeesus ruoasta.”

Pelkillä leivänmurusilla emme elä, mutta Herran Pyhää Ehtoollista ajatellen murunenkin riittää. Ehtoollisateria ei ole tavallinen ateria. Siinä emme tule ruumiillisesti ravituiksi. Mutta pieni ehtoollisleivän murunen välittää meille täyden yhteyden Kristukseen. Siihen sisältyy täydellinen sovitus ja syntien anteeksiantamus. Ehtoollispöytä on avoin kelvottomille. Oikeampi mieliala tulla ehtoolliselle on se, että tunnet itsesi kelvottomaksi kuin se, että tunnet itsesi kelvolliseksi. Päivän evankeliumi on hedelmällinen kasvualusta ns. suomalaiselle alatien kristillisyydelle. Nöyrä armon kerjäläinen tyytyy olemaan pienellä paikalla. Evankelioiminenkin on sitä, että kerjäläinen kertoo toiselle kerjäläiselle, mistä löytää leipää. Evankeliumi kuuluu niillekin, jotka eivät uskossaan vahvempien rinnalla rohkene pitää itseään edes Jumalaan uskovina. Meillä ei ole oikeutta omia Kristusta. Me kaikki olemme hänen edessään armon kerjäläisiä. Elämän kohtaloiden koettelema runoilija Erkki Leminen samaistui runossaan koiran osaan: ”Olen penikka. Pöydän alla on paikkani. Sinun jalkojesi juuressa, Herrani, odotan ruokaani. Lasten leipää en ansaitse, tiedän sen. Kun muruja pöydältä saan, olen tyytyväinen.”

Kolmas opetus on evankeliumin merkitys lähetystyön perusteena. Kaikki uskonnot eivät tässä päädy samalle viivalle, mitä nykyään kovasti korostetaan. Pidetään loukkaavana sitä, jos joku korottaa uskonsa toisten yläpuolelle. On myös korostettu sitä, että historiallinen Jeesus ei ole antanut lähetyskäskyä, hän pysyi juutalaisuuden sisällä, niin kuin Jeesus päivän evankeliumissa selvästi sanoo: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.» Nämä lienevät Galileassa asuvaa sekakansaa. Evankeliumimme maininta on muuten ainoa kerta, jossa Jeesuksen kerrotaan poikenneen juutalaisesta territoriosta pakanain alueelle, ellei Samariaa lasketa. Mitähän varten Jeesus oikein suuntasi kulkunsa pakanamaahan, nykyisen Libanonin alueelle. Nykyään tekisi mieli ajatella, että hän teki turistimatkan yhteen maailman kauneimmista rannikkoalueista. Hän halusi siellä levätä ja viihdyttää itseään. Jos tuon viihdyttämisen pudottaisi pois tästä arvauksesta, niin luulisin arvion osuvan oikeaan. Juutalaisalueella Jeesuksesta oli jo tullut niin tunnettu, että hän ei saanut lepoa eikä rauhaa missään. Ihmiset tungettelivat hänen luonaan aamusta iltaan. Pakana-alueelle taas juutalaiset eivät mielellään astuneet. Siellä tunsi olevansa vieras ja siellä kohtasi pakanallisia vaikutteita, joita kunnon juutalainen vältti. Jeesus ei pelännyt pakanuuden saastuttavaa vaikutusta, mutta hän ehkä oletti saavansa olla rauhassa. Kun libanonilaiset näkevät juutalaisen joukon tulevan, he mielellään konfliktia välttääkseen pitävät etäisyyttä tulijoihin. Ja tätä yhtä naista lukuun ottamatta Jeesus ilmeisesti saikin olla rauhassa. Jos Jeesus olisi toiminut, niin kuin valistunut tämän päivän suomalainen toimisi, Jeesuksen olisi pitänyt sanoa: Hyvä rouva, teillä on oma uskontonne, jonka mukaan te toimitte, eikä minulla ole mitään halua tuputtaa teille uskoani, niin että pysykää vain omassa uskossanne.” Näin ei Jeesus sano: päinvastoin. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Jeesuksella on taju siitä, että hänen uskonsa on universaalia. On vain yksi, kaikkien kansojen Jumala. Kaikki maailman kansat ovat hänelle rakkaita. ”Vaikkei mandaattiini varsinaisesti kuulu tämä pakanoiden asia, aika tulee ja on jo lähellä, että ovi kansojen yhteiselle uskolle aukeaa, juutalaisille ja pakanoille, jotka tulevat olemaan yhtä Jumalan perhettä.”  Kirkkoisä Augustinus näki tässä kertomuksessa profeetallisen vertauskuvan siitä, että usko Kristuksen armolupauksiin tulee pelastamaan pakanakansat, vaikkeivät ne saakaan häntä ruumiillisessa muodossa nähdä. Tämä on meidän suomalaisten kohdalla toteutunut, kun Jumala armossaan on nostanut meidät pimeydestä Kristuksen valkeuteen.

Pääsiäisjakso   Etusivu