Piiluvan seurakuntakoti, rippikoulujumalanpalvelus 7.3.99

 

Pas31 Luuk 11:14-28

Virret: 506, - , 170:1-3, 403:1-2, 401:3-5.

 

Jeesus ajoi mykästä miehestä pahan hengen. Kun henki oli lähtenyt, mykkä mies alkoi puhua, ja kaikki hämmästyivät. Muutamat kuitenkin sanoivat: »Belsebulin, itsensä pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa.» Toiset taas halusivat panna hänet koetukselle ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta.
Mutta Jeesus tiesi, mitä heillä oli mielessä, ja sanoi:
»Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, ja talot sortuvat toinen toisensa päälle. Jos nyt Saatana taistelee itseään vastaan, kuinka sen valtakunta voi pysyä koossa? Tehän sanotte, että minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla. Mutta jos minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit. Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.
Kun väkevä mies vartioi linnaansa ase kädessä, hänen omaisuutensa on turvassa. Mutta jos toinen vielä väkevämpi hyökkää hänen kimppuunsa ja voittaa hänet, tuo väkevämpi ottaa häneltä aseet ja varusteet, joihin hän luotti, ja jakaa saamansa saaliin. Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.»
(»Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä. Silloin se päättää: 'Minä palaan kotiini, josta lähdin.' Kun se sitten tulee ja löytää huoneensa lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä, se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja ne tulevat sisään ja asettuvat sinne asumaan. Näin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa.»)

Kalle oli melko tavallinen nuori. Hän harrasti mm. urheilua. Vaikka kai kaikki pojat harrastavat urheilua. Erityisesti Kalle tykkäsi jalkapallosta. Hän olikin joukkueessa ja sai runsaasti peliaikaa. Joskus hän innostui sooloilemaan liikaa ja sai valmentajalta siitä muistutuksen, että onhan pelissä muitakin; ei sinun tarvitse yksin pelata. Kallesta oli mukava naljailla toiselle pojalle, joka ei pärjännyt yhtä hyvin kuin hän. Sille oli kiva huudella aina jotakin pirullista. Pojat tuntuivat ihailevan häntä, kun hän osasi piruilla toisille ja uskalsi tehdä sen. Ainakin hänestä itsestään tunti siltä, että toisten virheistä huomautteleminen nosti niin kuin hänen profiiliaan.

Koulussakin Kalle oli pieni kiusanhenki. Hänestä oli mukava keksiä jekkuja. Varsinkin opettaja tuntui sopivalta kohteelta. Kalle yritti lietsoa luokassa henkeä, jossa opettaja saadaan tirauttamaan kyyneleet tai suuttumaan. Naisopettaja oli se, joka aina punasteli ja rupesi kohta itkemään. Yksi miesopettaja taas oli ihannekohde suututtamiselle. Kallesta oli mukavaa nähdä opettajan suuttuminen. Kun ei opettajalla ole muuta keinoa saada kuria aikaa kuin ikävän ja yksitoikkoisen aineen tekeminen mahdollisimman mielenkiintoiseksi erilaisilla opetusmetodeilla - huh, huh: mahdoton tehtävä - tai sitten oppilaan sanallinen ojentaminen, niin ei ole erityisen vaikea saada miesopettajaa polttamaan päreensä. Kalle oli luokassa oikein johtohahmo, villitsijä. Opettajat sanoivatkin häntä villitsijäksi. Kalle taas itse tiesi olevansa lahjakas ja hyvä oppilas. Jos hän vain halusi, niin hän sai kyllä hyviä arvosanoja. Koulu olikin hänen mielestään olemassa nimenomaan, jos ei peräti vain, keskinkertaisia oppilaita varten. Niinpä suurempi nautinto kuin oppiminen oli Kallelle koulussa kiusanteko ja pelleily. Siinä hän oli valtavan kekseliäs ja sai osakseen ihailua.

Joistakin kolttosista opettaja soitti Kallen kotiin ja valitti sitä, että Kalle ei sopeudu koulun järjestykseen. Isä lupasi ottaa asian puheeksi pojan kanssa ja tekikin niin. Mutta Kalle selitti isälle, ettei hän millään pahalla temppuile.  ”Olitkos sitten itse aina koulussa nuhteeton mallioppilas”? Hän kysyi. Isä joutui myöntämään, että eihän hän suinkaan ollut. Sai hänkin joskus kotimuistutuksen. Mutta isä kyllä sanoi, että jälkeenpäin hän tajusi olleensa etupäässä typerä ja yllytyshullu ja ennen kaikkea lapsellinen. Häntä hävetti jälkeenpäin typerät temput. Siksi hän toivoi, että Kalle aikuistuisi, lopettaisi hölmöilyt ja olisi ihmisiksi.

Kerran oltiin luokan kanssa luokkaretkellä. Se oli oivallinen tilanne irrotteluun. Kun pysähdyttiin eräälle suurelle huoltoasemalle ruokailuun, Kalle halusi näyttää luokkakavereille, miten näpistys tapahtuu. Hän sujautti muutaman suklaapatukan takkinsa sisään. Tupakkaakin olisi tehnyt mieli varastaa, mutta se oli paljon vaikeampaa. Tupakka sijaitsi niin lähellä tiskiä ja korkealla, että näpistäminen olisi helppo tulla huomatuksi. Kalle ei viitsinyt ottaa sellaista riskiä. Autossa istuttaessa Kalle sitten imeskeli suklaapatukkaansa. Hän nautti siitä, että toiset kadehtivat häntä. Heidän oli pitänyt maksaa ostoksistansa, mutta hänen ei tarvinnut. Kalle tiesi, ettei kukaan kehtaa kannella opettajalle. Hän luotti oppilastovereihinsa.

Viikonloppuisin tuli oltua iltaisin ulkona pitkät tovit. Käytiin kaverien kanssa pelaamassa korttia. En edes ilkeä kertoa kaikkea, mitä siellä puuhattiin, mutta alkoholikin kuului mukaan kuvaan. Alkoholia ei nautittu tietenkään sen takia, että se olisi maistunut hyvälle. Sehän maistuu pahalle. Sitä nautittiin sen tähden, että tuntui hyvältä olla jonkinlainen kingi, sellainen, joka ei pelkää mitään ja uskaltaa rikkoa rajoja, olla kapinallinen. Alkoholi antoi myös hyvänolon tunteen. Oli mukavaa, kun pää meni sekaisia ja jälkeenpäin sai kerskua, että tulipa taas oltua kekkulissa. Muutamat nynnyt, jotka olivat hyvin kilttejä, olivat hyvin kateellisen ja epäuskoisen näköisiäkin kuulleessaan näitä kerskailuja. Kallesta se tuntui hyvältä. Häneen katsottiin. Häntä ihailtiin, vähän myös pelättiin. Juuri sellainen Kalle halusi olla.

Eräänä perjantaiyönä mentiin hautausmaalle tutun porukan kanssa. Yksi toiselta paikkakunnalta tullut kaveri kertoi, että he olivat siellä kaataneet hautakiviä, niin että pannan ne täälläkin nurin. Se on saatananpalvontaa. Jumalanpalvomisessa ei ole mitään järkeä. Tässä maailmassa vallitsee pahuus ja paha voittaa. Sen tähden asetutaan voittajan puolelle, näin tämä Jussi selitti ja Kalle ajatteli, että sepä vasta jännää. Päästään sanomalehteenkin. Ja jeparit tulevat perään. Täähän on kuin amerikkalaisesta elokuvasta. Niinpä pojat pistivät toimeksi. Kiviä myllerrettiin ja sinne virtsattiin ja keksittiin mitä mielikuvituksellisempia typeryyksiä ja oli tosi hauskaa. Seuraavana päivänä katseltiin lehdestä kirjoitusta. Kallen vanhemmat ehtivät siitä jutella jo aamukahvilla. ”Ovat taas jotkut älykääpiöt menneet melskaamaan hautausmaalle. Veronmaksajien kukkarosta ne viime kädessä menevät nämäkin torveilut. Saisivatpa poliisit kiinni nämä järjettömät ipanat!” Isä huutelikin Kallelle, että pysy sinä pois tällaisista torveiluista. Niistä ei hyvä seuraa. Kalle ei sanonut mitään, yritti vain olla ulkopuolinen ja ihmetellä yhdessä vanhempiensa kanssa, että kaikkea järjetöntä ne nuoret puuhaavatkin.

Keväällä Kalle lähti jengin mukaan tutkimaan kesämökkejä. Siellä pistettiin paikat nurin. Mitä mukavaa pientä tai vähän suurempaakin löytyi, se otettiin mukaan. Muuten paikat särettiin ja ulosteilla vähän tapetoitiin seiniä. Kaikki oli niin vietävän hauskaa. Tästä reissusta Kalle sitten joutui kiinni. Poliisit saivat vihiä tapahtuneesta ja kohta Kallekin oli kuulusteluissa.  Hän joutui raastupaan. Siellä oli tuomari, joka keskusteli Kallen kanssa ja selitti hänelle tuomioistuinkäytäntöä. Ensikertalainen voi selvitä vähällä, melkeinpä säikäyksellä. ”Jos nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja aloitat uudelta pohjalta, niin sinulla on siihen mahdollisuus. Jos taas jatkat entiseen malliin, et pääse enää helpolla. Kaiken lisäksi, jos vankilakierre alkaa, sinun on vaikea palata normaaliin elämään, vaikka kuinka haluaisit. Ainakin paluu vastuulliseen elämään on äärettömän vaikeaa. Tällä kertaa päästän sinut vielä helpolla”. Näin tuomari jutteli.

 

Jätän Kallen tarinan tähän näin. Voit itse miettiä, kuinka Kallen tarina jatkui tästä eteenpäin.  Tällä kaikella olen halunnut kertoa, että paha ja pahuus on todellista. Se voi tuntua nuoresta joskus hauskalta kohellukselta, mitä ei täysin sovi kieltäminenkään. Pahuuden voi tosiaan panna vielä typeryydenkin tiliin. Te olette sen verran tavallisia nuoria, että koette Kallen erityisen pöljäksi. Ajattelette ehkä, että olette melkein väärä saarnan kohde. Mutta kun tarkoitukseni oli tämän päivän evankeliumin pohjalta kertoa pahuuden vallasta, niin ajattelin, että kaikki se, mitä Kallesta kerroin, on ihan totta, vaikka henkilö onkin fiktiivinen. Paha houkuttelee usein enemmän kuin hyvä. Pahasta voi joskus ihan sanoa, että se riivaa ihmisiä. Varsinkin, jos maistelee alkoholia puhumattakaan huumeista, niin ihminen jää suoranaisesti pahan koukkuun. Hän ei suinkaan enää täysin hallitse itseään, vaan riivaaja hallitsee häntä.

Kristityt uskovat, että riivaaja on ihan todellinen, persoonallinen olento, vaikka hänen alkuperäänsä emme tiedä emmekä ymmärrä. Mutta näemme pahuuden joskus hallitsevan ihmistä niin totaalisesti, että hän näyttää olevan riivattu. Pahalle luonteenomaista voi olla sekin, että se etsii hyökkäyksen kohteen kirkosta ja kristityistä. Halutaan hyökätä kristillistä uskoa vastaan. Piirrellään ristinmerkkiä nurin perin ja käytetään saatananpalvontaan liittyvää merkkikieltä. Se tuntuu jännittävältä. Hautausmaan kivien kaataminen, mustan raamatun lukeminen, raamatun, joka ei ole Raamattu lainkaan, vaan pelkkä loitsukirja, tuntuu viehättävältä. Rituaalimurhia ei saatanan palvojien varsinaisesti tiedetä tehneen, mutta moni kyllä riistää itseltään hengen, kun elämä on alkanut mennä niin paljon pieleen, ettei enää ole voimia aloittaa toisenlaista elämää. Menetetyt tilaisuudet ovat voineet riistää opiskelu- ja työpaikat. Sen jälkeen tajuaa itse tuhonneensa elämänsä.

Ehkä tämä kaikki tuntuu ylimitoitetulta varottamiselta ja mustamaalaamiselta. Nämä asiat eivät ole teidän vaarojanne. Ei teille kenellekään ole tullut mieleenkään tuollainen sikailu.

Hyvä niin. Rippikoulu kutsuu ja haastaa teitä ei vain etsimään hyvää, totta ja oikeaa, vaan myös elämään armosta ja anteeksiantamuksesta. Kristillinen usko ei kutsu teeskenneltyyn hyvyyteen ja hymypoikamaisuuteen, vaan armosta elämiseen. Tulkoon kristillinen usko teille elämän voimaksi, joka haastaa teitä taisteluun hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden puolesta.