4. paastonajan sunnuntai Virret: 205:1-5, 59, 451:1-3 (Hartaus vanhustentaloissa ti 8.3.05)

Joh. 6: 24-35

Ihmiset nousivat veneisiin ja lähtivät Kapernaumiin etsimään Jeesusta.
He löysivät Jeesuksen järven toiselta puolelta ja kysyivät häneltä: »Rabbi, milloin sinä olet tullut tänne?» Jeesus vastasi: »Totisesti, totisesti: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan siksi, että saitte leipää ja söitte itsenne kylläisiksi. Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.» He kysyivät: »Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?» Jeesus vastasi: »Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.»
He sanoivat Jeesukselle: »Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: 'Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.'» Tähän Jeesus vastasi: »Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni. Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.»
He sanoivat: »Anna meille aina sitä leipää.» Jeesus sanoi: »Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.»

Mitä on olla nälissään? Se on tuttu kokemus ainakin teille useille. Nälkä ei tarkoita sitä, että lounas jäi tänään syömättä, vaan että se jäi syömättä eilenkin ja toissapäivänä jne. Ei ole kysymys vain lounaan pois jäämisestä, vaan että nautittava annos on pieni ja laiha. Venäjän puoleisessa Karjalassa ilmoitettiin muutama vuosi sitten syötävän taas koiria ja kettuja, kuten ennen vanhaan. Täytyy varmaan olla nälkä, ennen kuin syö näitä laihanlaisia eläimiä. Kiinassa niistä toki loihditaan jokapäiväistä ruokaa. Suomessakin on ollut leipäjonoja ja on vieläkin. Kirkko vain lopetti ruokajakelun, koska pitkän päälle katsottiin asian olevan yhteiskunnan eikä kirkon tehtävä, hyvinvointiyhteiskunnassa kun eletään. Kyllä Suomessa leipää riittää, mutta toimeentulo jakautuu epätasaisesti. Tutuimmassa ruokarukouksessa rukoilemme: ”Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.” Vaikka Luther Herran rukouksen selityksessään toteaakin, että jokapäiväiseen leipään sisältyy muutakin päivittäistä välttämättömyystarvetta kuin ruoka ja juoma – vaatteet, kengät, koti, kontu, pelto, karja, raha, tavara, hurskas puoliso, hurskaat lapset, hurskaat palvelijat, uskollinen esivalta, hyvä hallitus, hyvät ilmat, rauha, terveys, hyvät tavat, hyvä maine, hyvät ystävät, uskolliset naapurit ja muu senkaltainen, niin Jumalalta pyydämme vain sitä, mikä on toimeentulolle välttämätöntä. Jumalalta emme rukoile lottovoittoa, emme ainakaan Herran rukouksessa. Rukous on monikon ensimmäisessä persoonassa, tarkoituksella. Elämän perustarpeita pyydämme kaikille, mikäli tyydymme vain perusturvaan. Mutta jos ahnehdimme, niin silloin jaettavaa ei riitä kaikille.

Liian ruoan nauttiminen, ahnehtiminen ei ole hyväksi. Tulee väsynyt olo ja energia kuluu ruoan sulatukseen eikä työhön ja elämiseen. Liika ravinto kasaantuu kudoksiin ja raskasta kroppaa on entistä vaikeampi liikutella. Joku tutkija on sanonut, että ihminen elää pisimpään pienessä nälässä Ylensyönti taas lyhentää elämää. Niin kuin joku viisas on murjaissut: ”Yleisimmät itsemurhavälineet ovat haarukka ja veitsi.” Hyvinvoivaa ihmistä uhkaavat elintasosairaudet. Mitään uutta ei tässä suhteessa liene auringon alla. Ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla elettiin Roomassa loisteliaasti. Herkuteltiin riikinkukon aivoilla ja satakielenkielellä, hanhenmaksaa ei silloin lie tunnettu. Ruoan lomassa ylen annettiin, jotta jaksaisi ahmia lisää herkkuja. Ruokailut kestivät pitkään eikä näillä herroilla ja rouvilla muuta tekemistä ollutkaan kuin nauttia aistien tuottamista iloista. Työ oli välttämätön paha, joka teetettiin orjilla. Ruoka maksoi paljon siinä kuin muukin ylellisyys. Plinius kertoo, että erään roomalaisen naisen hääpuku maksoi 4 miljoonaa (mikä ei tarkoittane vanhaa inflatoitunutta liirahintaa). Mutta olivatko nämä ihmiset onnellisia ja tyytyväisiä elämään? Eivät. Heitä vaivasi aina tyydyttämättömän tarpeen tuska; mitä jännittävämpiä elämyksiä ja nautintoja koettiin, sitä enemmän aina toivottiin. Aina piti kokea jotain ennen kokematonta. Haluille ei löytynyt rajaa. Roomalainen yläluokka tunsi elämänsä pitkäveteiseksi ja ikäväksi. Mistään ei jaksanut innostua. Mikään ei tuntunut miltään. Ihmisen tarpeet ovat pohjattomat.

Suomessa nousi liikeaikalaista myrsky. Liikeajan vapauttamiselle asia on valtakysymys: kuka täällä määrää, kirkolle sisältökysymys, mikä on yhteiskunnan ja perheiden paras? Välttämättömän leivän ja ruoan saa huoltoasemalta tai kioskiltakin, jos joku meinaa viikonloppuna nälkään kuolla. Sunnuntaishoppailun tarkoituksena on tämän päivän leipätekstiä ajatellen suosia kulutukseen keskittyvää elämänmuotoa, jossa ei tyydytä siihen, mitä välttämättä tarvitaan, vaan uhrataan kaikki aika kaupankäynnille, menköönpä kulutuksen alttarille vaikka lasten hyvinvointi ja luonto, jota ylenmääräinen kulutus rasittaa.

Yhteiskuntamme rakenteiden muuttamisella materialistiseen suuntaan kavennetaan ihmisten mahdollisuutta päästä osalliseksi siitä leivästä, jota syömällä ihmissielun perimmäinen nälkä tyydyttyy. Jumalanpalveluselämä on se ruokapöytä, jossa ihmisen kuolematonta sielua hoidetaan ja ruokitaan. Jeesus Kristus on elämän leipä. Lappeenrannan kirkon sisäkupolissa on neljä Vapahtajamme minä olen –sanaa, yhtenä niiden joukossa tämä: ”Minä olen elämän leipä.”  Se muistuttaa aina siitä, että ilman Jeesusta ihmiseltä jää puuttumaan jotakin, vaikka ylensöisi ja mässäilisi, vaikka eläisi loistossa ja yltäkylläisyydessä. Aina olisi sellainen tunne, että jotain tärkeää ja oleellista puuttuu. Puuttuu yhteys Jumalaan. ”Minun sieluni on levoton, kunnes se saa levon Jumalassa”, kuten kirkkoisä Augustinus on kuolemattomasti lausahtanut. Psalminkirjoittaja sanoo: ”Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.” Jeesus on tämän yhteyden välittäjä. ”Yksi on välimies Jumalan ja ihmisten välillä, Jeesus Kristus”. Hän tyydyttää ihmisessä asuvan iankaikkisuuskaipuun Nähdä hänet on nähdä Jumala. Totella häntä on totella Jumalaa. Ottaa hänet vastaan Vapahtajana on ottaa vastaan itse Jumala, joka ainoastaan voi tyydyttää ihmissielun nälän, sen ihmisen, jonka hän itse on luonut ja jonka sydämeen hän on istuttanut iankaikkisuuskaipuun.

Millaista tämä ihmisessä oleva iankaikkisuusnälkä on? Se on esimerkiksi totuuden nälkää. Jeesus on totuus. Se on elämän nälkää – Jeesus on elämä, ja hän antaa yltäkylläisen elämän. On rakkauden nälkä – Jeesus vuodattaa sydämiimme rakkauden, joka kestää yli synnin ja kuoleman rajan.

 Jeesuksen Jumala on merkinnyt sinetillään(6:27). Antiikin aikana ei aitoutta todistettu allekirjoituksella, vaan sinetillä. Kauppakirjat ja poliittiset sopimukset vahvistettiin sinetillä. Testamenttikin sinetöitiin siinä kuin säkin suu vahvistamaan sisältämänsä tavaran aitous. Juutalaisilla opettajilla oli sanonta: ”Jumalan sinetti on totuus.” Juutalaisen raamatunselitysteoksen Talmudin mukaan ”eräänä päivänä suuri neuvosto rukoili itkien ja paastosi, kunnes taivaasta laskeutui pieni kirjakäärö. Avattaessa kääröstä löytyi heprean sana ameth – totuus. Se on Jumalan sinetti, sanoi rabbi” Sanassa ameth on kolme kirjainta, heprealaisen aakkoston ensimmäinen kirjain aalef, aakkoston keskimmäinen kirjain min ja viimeinen kirjain tau. Jumalan totuus on elämän alku, keskiosa ja loppu.

Tämä kaikki korostaa Jeesuksen merkitystä. Yhteyttä Jumalaan ei ole mitään muuta kautta. Jumalalle mieleinen tekokin on uskomista Jeesukseen. Ainakin juutalaiselle kuulijakunnalle tämä asia vaati selvittelyä. Juutalaiset näet uskoivat, että oli olemassa kolmenlaisia ihmisiä: hyviä, pahoja ja niitä, jotka olivat siltä väliltä. Näillä viimeksi mainituilla oli mahdollisuus päästä hyvien joukkoon vain tekemällä yksi hyvä teko. Jeesus ei kuitenkaan antanut hyvän teon kyselijöille luetteloa hyvistä teoista, joita tekemällä saattoi päästä hyvien joukkoon. Tarvittiin vain uskoa Häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Usko on suhde Jumalaan. Uskonsuhteen perusteella tullaan Jumalan ystäviksi. Jumala ei ole enää pelottava tuomari, ei vihollinen, vaan ystävämme ja Isämme, johon saamme luottaa ja olla kuuliaisia. Tästä mahdollisuudesta päästä Jumalan ystäviksi meillä ei olisi mitään tietoa, ellei Jeesus olisi sitä meille ilmoittanut ja ellei hän olisi ansainnut meille pääsyä Jumalan luo kärsimisellään ja kuolemallaan.

Tällä uudella Jumala-suhteella, jonka Kristus on meille ansainnut, on seurannaisvaikutuksensa: Jumala on rakkaus, ja meidän elämämme sisällöksi ja tarkoitukseksi ei muodostu se, kuinka paljon omistamme ja nautimme elämästä, vaan rakkaus ja lähimmäisten palvelu, joka vastaa Jumalan rakkautta ja palvelumieltä. On anteeksiantamus, joka vastaa Jumalan anteeksiantavaisuutta. Jumala on pyhä ja sen tähden meidän elämästämme on heijastuttava puhtaus, joka vastaa Jumalan pyhyyttä. Meidän on oltava pyhiä, koska Jumala on pyhä. Vain puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan. Jumala on viisas ja sen tähden meidän elämässämme on oltava täydellistä antaumusta ja luottamusta, joka vastaa Jumalan viisautta. Koska Jumala on viisas, siksi meidän on hyväksyttävä hänen opastuksensa ja sen oppaan, jonka hän on lähettänyt oppaaksemme.

Pääsiäisjakso