Tuhkakeskiviikko Lappeenrannan kirkko 08

Virret: 54,  280:1-4, 359: 1-2,6, 278, 318: 1- , 288, 310:8

*Evankeliumi: Matt. 6:16-21

Jeesus sanoo:

»Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.»

 

 

Jeesuksen opetus paastosta on yllättävä. Tavallisesti luulen juutalaisten opettajien kilpailleen siitä, kuka monipuolisimmin luettelee kaikki kielletyt asiat ja tekee paastosta mahdollisimman haasteellisen, niin että sellaisella, jolta itsekuri puuttuu, ei siihen ole mitään mahdollisuutta. Jeesus ei liity tällaiseen askeesia ihannoivien kuoroon.  Herramme otsassa ei ole ryppyjä eikä huulilla hapanta ilmettä. Jeesus puhdistaa uskonharjoituksen uskonnosta, velvoitteiden ja piinan pitkästä listasta. Usko on iloinen asia. Jos mikä tahansa uskonharjoitus muodostuu uskonnollisten suorituspisteiden hankkimiseksi, keinoksi pyrkiä ansaitsemaan Jumalan laupeus osakseen, niin sen Jeesus torjuu. Jeesus on reformaattori.

Juutalaisten kuria korostavaa uskonharjoitusta tutummaksi lienee tullut nykyään julkisuudessa vahvasti esillä oleva islam. Ramadanin paastokuukauden aikana, joka muistuttaa Muhammedin saamasta ensimmäisestä jumalalliselta ilmoituksesta, pitää pidättäytyä kylvystä, ruoasta ja juomasta, tupakoimisesta, hajuvesien käytöstä sekä kaikesta itsensä hemmottelusta, poikkeuksena sairaanhoitajat ja raskaana olevat naiset sekä sotilaat ja matkalaiset. Jälkimmäisten on kuitenkin parempana ajankohtana korvattava aiemmin sallittu laiminlyönti. Terveytensä takia paaston laiminlyövä voi korvata laiminlyöntinsä myös ylimääräisillä almuilla. Paasto kestää auringonnoususta - kun valkoisen langan erottaa mustasta -  iltahetkeen. Islam on perinyt paastokäytäntönsä enimmäkseen juutalaisuudesta. Juutalaisuudessa oli itse asiassa vain yksi ainoa pakollinen, siis lain mukainen, paastopäivä, suuri sovintopäivä. Suurena sovintopäivänä oli kieltäydyttävä ruoasta, juomasta, kylvystä ja hajusteista, jalkineiden käytöstä ja seksuaalisesta kanssakäymisestä. Pienille lapsillekin oli opetettava paaston alkeet suurena sovintopäivänä, että he aikuisina olisivat valmiit sitoutumaan kansalliseen uskontokulttuuriin. Mutta uskonnolle luonteenomaista oli se, että oikea ja hyvä hurskaus ei tyytynyt vain uskonnollisten velvoitteiden minimiin, vaan arvosti hurskauden maksimoimista, joka laskettiin uskonnolliseksi ansioksi.

Juutalaisen ajattelun mukaan paastoon liittyi parannuksenteko. Paaston oli tarkoitus vain ilmentää ulospäin sisäistä katumusta. Joskus paasto on valmistautumista Jumalan ilmoituksen vastaanottamiseen. Jeesus itse paastosi odottaessaan Jumalan koettelemusta. Uskottiin, että kuriin harjoitetussa ruumiissa sielu ja henki olivat vastaanottavaisimpia. Paastoaminen saatettiin ymmärtää vetoamiseksi Jumalaan, hänen lepyttämisekseen. Esim. kuivuuden koetellessa saatettiin paastoten odottaa sateita.

Juutalainen ajattelu paastosta voidaan tiivistää kolmeen kohtaan. 1) Paaston tarkoitus on vetää Jumalan huomio paastoajan puoleen. Tämän primitiivisen ajattelun mukaan ihmisen pitää kiusata itseään saadakseen Jumalan huomion puoleensa. 2) Paaston tarkoituksena oli näyttää, että katumus on todellista. Paasto vahvistaa sanojen ja rukousten vilpittömyyden. Tässä oli ilmeinen vaara, että siitä, minkä piti osoittaa katumuksen aitous, tulikin katumuksen korvike. 3) Usein paasto ymmärrettiin sijaistoiminnaksi. Tarkoituksena ei niinkään ollut pelastaa yksityisen ihmisen sielu kuin koko kansa sen ahdistuksista. Ajateltiin, että hurskaiden ahkera uskonharjoitus korvasi kansan hurskauden puutteet.

Lakiuskonnollisuuden haitat olivat ilmeiset. Paaston harjoittamisesta tuli väline hurskauden osoittamiseen ihmisille, ei Jumalalle. Kun juutalaisen käytännön mukaan paastopäivät, maanantai ja torstai, olivat markkinapäiviä, oli hurskauden harjoittajilla tilaisuus saada paljon katsojia teatraaliselle hurskauden harjoitukselleen. Tullakseen varmemmaksi vakuudeksi huomatuiksi paastoajat osoittivat hurskauttaan ulkoisilla merkeillä, kampaamattomilla hiuksilla ja ajamattomilla parroilla, likaisin vaattein. Huonovointisuuttaan saattoi korostaa värjäämällä kasvonsa valkeaksi. Nöyryyden osoitukseksi tarkoitetusta eleestä tulikin hengellisen ylpeyden ja pöyhkeyden ilmaus.

Ei Jeesus varmaankaan ollut ainoa, joka tuomitsi tällaisen teennäisen uskonnollisuuden. Näin toki tekivätkin muutkin aidosti hurskaat rabbit. He sanoivat, että pidättyvyyden lupaus oli kuin vankien rautakaulus; sellaiseen ripustautunut oli vapaaehtoisesti hankkinut itselleen hyödyttömän orjuuden.  Rabbit sanoivat viisaasti: Ihmisen on tehtävä tuomiopäivänä tili jokaisesta hyvästä asiasta, josta hän olisi voinut iloita, mutta jätti mahdollisuutensa käyttämättä.

Uskonpuhdistajamme Martti Luther omistautui luostarielämälle. Hän on itse kertonut luostariajastaan: ”On totta, että olen ollut hurskas munkki ja noudattanut niin tarkasti sääntökuntani vaatimuksia, että voin sanoa: Jos ikinä munkki on päässyt taivaaseen munkkiutensa ansiosta, olisi minunkin pitänyt sinne päästä. Sen voivat todistaa kaikki luostariveljeni, jotka tunsivat minut, sillä (mikäli sitä olisi kestänyt kauemmin) olisin piinannut itseni hengiltä valvomisella, rukoilemisella, lukemisella ja muulla työllä. Luostarielämä kuului kuitenkin hänen elämässään jaksoon, jota sävytti syvä hengellinen epätoivo.  ”Kadotin yhteyden Kristukseen, Pelastajaani ja lohduttajaani; tein hänestä sieluparkani vanginvartijan ja hirttäjän.”

Luostarissa Luther opetti sen saman väärän opin mukaan, jonka mukaan hän eli. Jumala oli ihmiseen tyytyväinen, jos tämä teki ”hyviä töitä”, kuten rukoili, paastosi ja antoi almuja köyhille sekä luotti kirkon tarjoamiin armonlahjoihin. Luther ei itse löytänyt opettamastaan opista rauhaa. Hän ei voinut koskaan olla varma, oliko ankara Jumala häneen todellakaan tyytyväinen. Näissä ”ahdistuksissa” hänen avukseen tuli veljestön ylivikaari Johann von Staupitz. Hän johdatti Lutherin tuomitsevan Kristuksen luota meidän puolestamme ristiinnaulitun Kristuksen luo. Luther löysi Paavalin Roomalaiskirjeestä kohdan, joka vaikutti häneen vapauttavasti. Jumalan vanhurskaus (Room 1:17) ei tarkoittanutkaan tuomitsevaa Jumalaa, joka palkitsi hyviä ja rankaisi pahoja, kuten hänelle tähän saakka oli opetettu, vaan laupiasta Jumalaa, joka hyväksyi syntisen hänen uskonsa takia: Ihminen tulee vanhurskaaksi yksin armosta, yksin uskosta. Tämä muodostui uskonpuhdistuksen julistuksen keskeiseksi sisällöksi. ”Hyvät teot” eivät olleet Lutherille enää vanhurskauttamisen edellytys, vaan sen seuraus. Luther kirjoitti myöhemmin: ”Uskosta virtaa rakkaus Jumalaan ja tästä rakkaudesta syntyy vapaa, hyvää tahtova, iloinen elämä ja pyyteetön lähimmäisen palveleminen.” Luther solmi avioliiton, kasvatti lapsia, joille hänen ei tarvinnut ärhennellä niin kuin hän oli kokenut oman isänsä hyvin ankaraksi. Luther söi rasvaisesti – mikä kyllä ylitti terveellisen elämä rajat, samoin kuin oluen juonti. Hän soitti musiikkia ja tuotti sitä itse. Hän koki, että elämän lahjat ovat Jumalan hyvyyttä, joista on lupa ja velvollisuus nauttia.

Jeesus vapautti ihmisen väärästä uskonharjoituksesta, mieltä vailla olevasta paastosta. Mutta ei hän tyrmännyt kokonaan paaston ajatusta. Nykyäänhän ei moni paastoa ollenkaan. Meidän ongelmamme ei liene yleensä hurskastelu, vaan vähäisenkin hartaudenharjoituksen puute. On monia hyviä syitä järkevään paastoon. 1) Paasto voi olla hyvää terveydelle – en tarkoita tällä kovin intohimoista paastoamista, vaan sitä että nykyajan ihminen syö kerta kaikkiaan liikaa. Ihminen elää syödäkseen eikä vain syö elääkseen. Pienessä nälässä eläminen lisää sekä elämän pituutta että sen laatua. 2) Paastoa tarvitaan itsekurin harjoittamiseen. Ihmisestä voi helposti tulla itseänsä hemmotteleva. Itse kullekin tekee hyvää harjoitella välillä pidättäytymistä omista mielihaluista ja toiveista. 3) Paasto varjelee joutumasta tapojensa orjaksi. Monella on vaarana hemmotella itsensä pilalle. Käy helposti niin, että, että siitä, mikä oli tarkoitettu hetkelliseksi nautinnoksi, tulee välttämättömyys, jota ilman ei tule toimeen. Viisas paastoaminen ei merkitse kahletta. Ihmistä palvelemaan tarkoitetun tavan ei saa antaa muuttua orjuuttavaksi kahleeksi. 4) Paastoaminen antaa kyvyn tulla toimeen ilman asioita ja tavaroita.  Mitä vähemmällä tulemme toimeen, sitä riippumattomampia olemme. Kun kasvavan tarpeiden määrän annetaan tyydyttyä, niin vaatimustaso kohoaa. Siinä ei ole paljon moitittavaa, jos ollenkaan, että kävelemme markettien tavarapaljouden ohi tai selailemme kotiin tulevia tarjousluetteloita, kunhan lopputuloksena toteamme: tuota mitään en tarvitse, tulen toimeen ilmankin. 5) Paastoaminen auttaa arvostamaan sitä, mitä omistamme. Ruokahalu kasvaa syödessä – näin käy suhteessamme myös uusien asioiden omistamiseen. Jos huonosti käy eli annamme haluillemme vallan, niin kohta mikään ei voi tyydyttää kyltymättömyyttämme. Paastoamisella yritämme pidätellä halujamme, niin että olemme vähempään tyytyväisiä.

Jeesus tuomitsee väärän paaston, mutta ei tarkoita sitä, että paastoaminen ei kuuluisi kristilliseen elämään. Paastoamista saa itse kukin harjoittaa ihan omalla tavallaan ja omaksi parhaakseen eikä sitä pidä harjoittaa näyttääkseen erinomaisuuttaan toisille ihmisille yhtä vähän kuin yrittää kerätä Jumalalta uskonnollisia ansiopisteitä.

Pääsiäisjakso    Postilla