ep32 Hiihtolomarippikoulu 27.1.02                Ilpo Perttilä

2.vsk Evankeliumi: Matt. 19:27-30

Virret: 547, 135, 506, 236:4-6 , 511:5-7.

 

 

Pietari sanoi Jeesukselle: »Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?»

Jeesus sanoi heille:

»Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.»

 

Sain kutsun lähteä seuraamaan Jeesusta. Olin silloin veljeni kanssa kalastamassa kotijärvelläni. Ai, että kuinka me olimme päiväsaikaan kalastamassa? No kun emme yöllä saaneet mitään. Heittelimme koko yön verkkojamme. Tämä kalastustapa voi olla teille outo. Tehän jätätte verkot yöksi järveen ja hyvin nukutun yön jälkeen menette aamulla katsomaan, mitä on verkkoon kertynyt. Ja ehkä teidän kalastuksenne on urheilukalastusta. Kalastatte vain huvin vuoksi. Jos ei kalaa tule, ei toimeentulonne riipu siitä. Mutta kas, me kalastamme sen tähden, että ansaitsemme siitä elantomme. Kovalla työllä. Usein yötyöllä; kala liikkuu parhaiten yöllä ja käy pyydykseen.  Mutta nyt oli koko yö kalastettu turhaan ja nälkä kurni vatsassa. Kalastamisessamme oli sellainenkin ongelma, josta ette ehkä ole tietoinen: kalaa ei voinut säilyttää pitkään. Se oli pantava myyntiin tuoreena. Oli saatava siis jokapäiväinen kala. Kun ei yöllä tullut mitään, oli jatkettava työtä päivällä. Tämä oli urakkatyötä ja samalla yksityisyritys. Ei kukaan pakottanut kalastamaan, mutta mikä oli vaihtoehto? Ei mikään, paitsi peukalonpyörittäminen. Sillä ei olisi ansainnut elatustaan. Niinpä Galileanjärven rannan asukkaan oli vain kalastettava. Oli unohdettava koulunkäynnit ja säännölliset työajat siinä kuin hyvä toimeentulokin. Kalastajan ammatti oli myös uskonnollisessa merkityksessä halveksittua, koska teimme työtä pyhänäkin. Rikoimme sapattilakia. Emme olleet kunnon kansalaisia. Olimme julkisyntisiä ja halveksittuja. En minä tätä julkisyntisyyttäni kyllä oikein ymmärtänyt. Uskonto vaikutti mielestäni kaksinaismoralismilta. Ensiksi jokainen oli aamu aamulta kalaostoksilla, koska rannan asukkaat elivät kalasta ja kalalla. Ei ollut syntiä ostaa kalaa, mutta oli syntiä pyytää sitä. Se ajatus ei mahtunut minun päähäni, että tämä rehellinen elinkeino muka olisi syntisempi kuin joku toinen. 

Joka tapauksessa yhtenä aamuna olimme, kuten sanottu kalassa, rannalla, siis polvia tai vyötäröä myöten vedessä verkkoja heitellen. Saalis oli plus miinus nolla. Juuri sillä hetkellä rannalle ilmestyi muukalainen, joka sanoi minulle ja veljelleni: ”Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.” Niin hän sanoi. Veljeni kuiskasi korvaani: ”Hyvä ajatus! Mitä toimittaa seisoskella täällä vedessä. Mikä muu homma tahansa tuntuisi hyvältä.” Eikä se ollut pelkästään sitä. Ääni, joka meille puhui, kuulosti turvalliselta ja päättäväiseltä. Kutsujan persoonassa oli jotakin kiehtovaa ja vetoavaa. Niinpä lähdimme muukalaisen seuraan. Kohta muukalainen kutsui lähistöltä niin ikään kalassa olevat serkkupoikammekin matkaansa. Heille lähtö oli varmaan siinä mielessä helpompi, että he näkivät minun ja veljeni Andreaan liittyneen jo muukalaisen seuraan. Luovuimme kaikesta seurataksemme henkilöä, jota emme silloin tunteneet. Tiesimme hänestä vain sen, että hän aikoo tehdä meistä ihmisten kalastajia. En sitäkään ymmärtänyt, mutta ajattelin, että kyllähän tuo käynee pian selville.

Äkisti huomasimme miehen olevan karismaattinen persoona, joka paransi sairaita ja julisti Jumalan valtakuntaa. Hänellä oli erityinen kyky yhdistää jouheva, sympaattinen puhe ja opetus henkilahjaiseen parantamistoimintaan. Ihmiset kokivat, että hän paransi jumalallisella voimalla. Ihmettelimme, että hän kelpuutti meidät syntisetkin seuraansa. Jatkossa meille selvisi, että hänelle synti oli ihan eri asia kuin mitä tähän asti olimme oppineet. Selvisi sekin, että kaikki ovat syntisiä. Se, joka luulee olevansa hurskas ja jumalinen, on vain kiillottanut ulkokuorensa puhtaaksi ja teeskentelee olevansa hyvä, mutta onkin sisimmässään kiero ja omahyväinen. ”Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään, vaan se, mikä tulee suusta ulos.” Näin Jeesus opetti meitä. ” Se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.  Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.” Minulle avautui uskonto ihan toisessa valossa kuin olin sen tähän asti ymmärtänyt. Tajusin, että omasta mielestään pyhät ja puhtaat olivatkin täynnä saastaa ja kieroutta. He osoittautuivat myös Jeesuksen suurimmiksi vastustajiksi, jotka käyttivät kaikkia kieroja konsteja Herraa vastaan. Samalla tiedostin itse olevani myös Jumalalle kelpaamaton, ei sen takia, että olin kalastaja, siis ei ammattini, eikä siitä johtuvan pyhätyön takia, vaan koska sisimmästäni kumpusi itsekkäitä ajatuksia ja oman edun tavoittelua. Huomasin, ettei Jeesus tee eroa ihmisten välille. Hän oli kelpuuttanut oppilaikseen kaikennäköistä rupusakkia, oli julkisyntistä ja terroristia, sivistyneen ja kansalaisluottamusta nauttivan yhteisön ulkopuolelle luokiteltavia lainsuojattomia, hyvä, ettei etsintäkuulutettuja. Tässä joukossa minäkin tunsin olevani kiltti pyhäkoulupoika, siis toisiin verrattuna. Mutta muutaman kerran tajusin olevani Jeesuksen rinnalla tollo ja sika. Rupesin esimerkiksi neuvomaan Jeesusta, miten hänen pitäisi toimia pelastaakseen nahkansa, kun hän näet kertoi pahat aavistuksensa omasta kohtalostaan. Jeesus nuhtelikin minua ankarasti. Mutta ei heittänyt minua pois seurastaan. Luulin jo, että niiden nuhtelevien sanojen tähden hän sanoi minulle hyvästi eikä näkemiin. Silloin hän sanoi arvoitukselliset opettavat sanansa: Se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”  Niin hän sanoi. Minun syntisyyteni ei kuitenkaan erottanut minua hänestä. Tunsin vain enemmän tarvitsevani häntä, mitä syntisempi olin.

Kaiken tämä jälkeen, mitä Jeesus oli sanonut ja opettanut, minua kuitenkin arvelutti se, mitä tästä kaikesta seuraa. Kun näytti siltä, että hän ei selviä tässä ilkeiden ihmisten maailmassa, vaan hänelle käy vielä huonosti, niin hyvällä asialla ja hyväntekijä kuin hän olikin. Niinpä rohkaisin mieleni ja kysyin, mitä me tästä kaikesta saamme, kun olemme liittyneet hänen seuraansa. Kai hänen seuraamisestaan saa sentään jotain hyötyäkin! Jeesus ei hermostunut tästä kysymyksestä, jonka tein aralla ja vilpittömällä mielellä.  Hän vastasi: »Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.» Näitä sanoja en voi sanoa ymmärtäneeni vielä silloin. Sen vain tajusin, että hän lupasi meille käyvän hyvin. Saamme takuuvarmasti palkkamme. Sen saamiseen voi mennä aikansa, mutta ilman palkkaa emme jää. Kun Jumala pääsiäisenä herätti hänet kuolleista ja seisoimme Öljymäellä, mistä hän lähetti meidät ihmisten kalastajiksi kaikkeen maailmaan sillä vallalla, minkä Jumala oli hänelle antanut silloin tajusin, että hän pitää lupauksensa. Sanoihan hän vielä olevansa kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Olin jo aikaisemmin tunnustanut hänet Jumalan lähettämäksi Vapahtajaksi ja tunsin, että hän pitää minusta huolen. Ei minua harmita entisten ystävien menetykset eikä sukulaistenkaan menetykset. Itse asiassa olen tehnyt tätä lähetystyötäkin perheeni kanssa. Vaimo kulkee mukanani. Jos olen jostakin luopunut, niin olen saanut tilalle rikkaan ja sydämellisen yhteisön, kristittyjen veli- ja sisarjoukon. Pikkaisen käy joskus ylpeys mieleeni, kun huomaan saavuttaneeni arvostetun aseman kristittyjen joukossa. Minä olen historiallisen Jeesuksen, maan päällä eläneen Jumalan Pojan silminnäkijä. Teillä ei ole samaa mahdollisuutta. Mutta tulkaa silti Jeesuksen seuraajiksi. Antakaa elämänne Herran johtoon. Saatte kokea rikkaan ja hyvän elämän.