2.paastonajan sunnuntai            Lappeenrannan kirkko ja Tyysterniemen koulu 11.3.2001

1 Ms 32:23-32

 

Samana yönä Jaakob otti mukaan molemmat vaimonsa, molemmat orjattarensa ja kaikki yksitoista poikaansa ja kulki kahlaamon kohdalta Jabbokin yli. Saatettuaan heidät ensin vastarannalle hän käski kuljettaa yli myös kaiken omaisuutensa. Vain Jaakob itse jäi toiselle rannalle. Siellä muuan mies paini hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka. Kun mies huomasi, ettei päässyt voitolle, hän iski Jaakobia nivustaipeeseen, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen kamppaillessaan miehen kanssa. Mies sanoi hänelle: »Päästä minut menemään, sillä päivä valkenee.» Mutta Jaakob sanoi: »En päästä sinua, ellet siunaa minua.» Mies kysyi häneltä: »Mikä sinun nimesi on?» Hän vastasi: »Jaakob.» Silloin mies sanoi: »Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut.» Jaakob sanoi hänelle: »Sano sinäkin nimesi.» Mutta mies vastasi: »Miksi sinun pitäisi tietää minun nimeni?» Ja hän siunasi Jaakobin siellä.
Jaakob antoi paikan nimeksi Penuel. Hän sanoi: »Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja silti olen elossa.» Aurinko nousi, ja hän jatkoi matkaansa Penuelista eteenpäin ontuen lonkkaansa.

 

Kysyin pappiskurssini (Hosainan pappisseminaarissa Etiopiassa) oppilailta, onko heillä ollut riitoja ja erimielisyyksiä veljiensä kanssa. He vastasivat: "Ei ole." Se on kaunista ja erinomaista, ettei ole riitoja veljien kanssa. Minä jouduin kertomaan oppilailleni, että vaikka minulla ei ole ollut suoranaista riitaa veljeni kanssa, on kuitenkin ollut kateutta. Vanhempi veljeni koki minut kilpailijanaan jo syntymästäni lähtien. ikäeroa meillä on vain vuosi, mutta en saanut koskaan tulla samoihin paikkoihin veljeni kanssa. Hän ei ottanut minua mukaansa. Ehkä hän koki sen myös kiusallisena lapsenhoitovelvollisuutena, johon hän olisi vanhempana veljenä velvoitettu. Koulussa pärjäsin veljeäni paremmin ja se saattoi olla syynä kateuden lisääntymiseen. Onneksi veljeni on myöhemmin onnistunut itsekin elämässään ja se on epäilemättä vähentänyt keskinäistä kateutta. Minä luulen. ettei veljien välinen kateus ole harvinaista. Suomessa kerrotaan valtavasta määrästä perintöriitoja, jotka ovat myrkyttäneet veljesten välit. Raamattu kertoo veljesten riidoista alkaen Kainista ja Aabelista. Jaakobin perheessä  keskinäinen kateus, kilpailu ja riita jatkui sukupolvesta toiseen.

Kaksoisveljesten, Jaakobin ja Eesaun riita ja eripuraisuus alkoi Jaakobin petoksesta. Yleensä luulisi veljesten kateuden perustuvan moniavioisuuteen, jolloin veljekset kuuluvat eri sisarussarjaan. Samasta äidistä syntyneet lapset pitävät toistensa puolia. Kaksoset ovat usein hyvin läheisiä toisilleen. Nyt kävi kuitenkin niin, että Jaakob haali esikoisoikeuden itselleen pahaa aavistamattomalta veljeltään petoksella. Veljesten tiet erkanivat. Yhteisymmärrystä ja keskinäistä kanssakäymistä ei voinut ajatella. Jaakobin oli väistyttävä. Hänen oli lähdettävä maanpakoon, ainakin asumaan kauas veljestään. Vuodet kuluivat vieraalla maalla. Jos ei olisi ollut ristiriitaa veljen kanssa, Jaakob olisi varmaan palannut vieraalta maalta kotiin muutamassa vuodessa, kun ei ehkä ollut mitään järkevää syytä oleskella siellä. Mutta nyt oli syy. Kotiseudulle ei ollut palaamista veljen vihan tähden. Veli oli jopa vannonut kostoa pettäjälle. Vähempi ei riittänyt kuin verikosto. Jaakob oli siitä tietoinen. Sen tähden elämä jatkui ulkomailla, vaikka mieli olisi palanut syntymäseudulle. Kaksikymmentä vuotta kului. Sitten Jaakob päätti palata. Hän ei tiennyt, päästäänkö sovintoon vai tuleeko taistelu. Toteuttaako veli kostonsa? Kaiken riskin uhalla Jaakob lähti matkaan. Hän kuuli, että hänen veljensä Eesau oli varustautunut kohtaamaan pettäjä -veljensä 400 miehen kanssa.  Oli aihetta pelätä, että tapaaminen ei tulisi olemaan kovin miellyttävä. Tappelun syntyessä hänelle tulisi käymään huonosti. Oli kai luotettava vain siihen, että veli antaa hänelle anteeksi eikä toteuta kostonuhkaustaan.

Jaakob painii enkelin kanssa. Jacob Wrestling with the Angel, Gustav Dore, 1855.

Kotiinmuuttaja saapui Jabbok-joelle, lähelle kotimaansa rajaa. Joen nimi enteilee, että Jaakob – ei vain nimi, vaan koko ihminen - oli muuttumassa. Jabbokin ja Jaakobin nimessä konsonantit vaihtavat paikkaansa. Jaakob lähetti seurueensa virran yli, mutta jäi itse yöksi virran toiselle rannalle. Halusiko Jaakob miettiä sotasuunnitelmaa vai halusiko hän rukoilla Jumalalta apua tietäen, että inhimillisin voimin hän ei selviä, jos taisteluun joudutaan? Saiko Jaakob sinä yönä edes unta, emme tiedä. Ainakin hän nukkui hyvin levottomasti. Ehkä hän näki painajaisunta. Hän oli juuri kohtaamassa veljensä. Hän joutui käsirysyyn vastustajansa kanssa. Niin riski mies kuin Jaakob olikin hän ei pärjännyt painivastustajansa kanssa. Vastustaja oli selvästi häntä voimakkaampi. Iskikö vastustaja kenties alle vyön, lopputulos oli joka tapauksessa se, että Jaakob hävisi taistelun. Painajaisuni alkoi saada uutta juonta: nyt hän ei taistellutkaan veljeänsä Eesauta vastaan, vaan taisteluparina olikin Jumala. Se ei ollut pettäjältä mikään huono oivallus. Päinvastoin. Paha omatunto, syyllisyys, tiesi ilman muuta taistelua Jumalan kanssa. Ihmisvastustajalle Jaakob olisi voinut pärjätäkin, mutta Jumalaa hän ei voinut voittaa. Kun Jumala oli saanut Jaakobista niskalenkin, niin että tämän oli tunnustettava häviönsä, Jumala aikoi lähteä.  Kun Jaakob nyt tunsi painineensa Jumalan kanssa, hän pyysi tältä siunausta. Unilta ei kai voine vaatia suurta logiikkaa. Kaikkiin miksi -kysymyksiin ei ole vastausta. Jaakob oivalsi joka tapauksessa sen, että Jumalan siunaamana hän selviäisi edessä olevasta koetuksesta.

Jos Jumala antaisi hänen rikkomuksensa anteeksi, niin ketä ihmistä hänen enää tarvitsee pelätä? Siksipä hän sanoi Jumalalle: "En päästä sinua, ellet siunaa minua!" Ihan niin kuin hänen vallassaan olisi ollut pidätellä Jumalaa. Mutta Jumalapa asettuikin keskustelusuhteeseen Jaakobin kanssa. "Mikä on sinun nimesi", hän kysyi - ihan niin kuin ei olisi tiennyt, mutta halusi kuulla sen Jaakobin suusta. Mitä varten hän halusi kuulla sen Jaakobin suusta? Koska nimi muistutti Jaakobia siitä, mistä hän oli Jumalalle tilivelvollinen. Ilmoittaessaan nimensä "pettäjä" Jaakob muisti samalla rikkomuksensa. Kun Jumala antoi Jaakobille uuden nimen, hän tiesi, että hänen syntivelkansa oli pois pyyhitty. Nimi ei ollut enää muistuttamassa häntä hänen rikkomuksestaan. Uudella nimellä oli uusi merkitys: Israel - "taistelija". Uusi nimi muistutti Jaakobia hänen kääntymiskokemuksestaan. Hän muisti taistelleensa Jumalan kanssa ja myös ihmisten kanssa. Jaakob tiedusteli myös taistelukumppaninsa nimeä. Tietää nimi tarkoittaa saada henkilö haltuunsa, saada oteta hänestä. Nimeä voi käyttää vaikka maagisiin tarkoituksiin. Tietää Jumalan nimi merkitsi osallisuutta jumalallisiin voimiin. Mutta Jumalapa ei kertonut Jaakobille nimeään. Moosekselle Jumala kyllä ilmoitti nimensäkin, mutta toisaalta nimen käännös osoittaa, että Jumala on paljon suurempi kuin hänen nimensä: "Minä olen se joka minä olen." Johanneksen evankeliumissa tulee monesti ilmi Jumalan nimi MINÄ OLEN. Jaakobille riitti kuitenkin kokemus, että hän oli kohdannut Jumalan. Hänellä oli ollut sellainen käsitys, että Jumalan kohtaaminen merkitsee ihmisen kuolemaa. Jumala on tabu. Siksi hänen kohtaamisensa ja näkemisensä merkitsee sellaisen salatun tietämistä, joka ei ihmiselle ole luvallista. Tämä oli samaa kuin  paratiisin kielletyn puun hedelmän maistamista. Mutta hänpä ei ollut kuollutkaan. Tämä kokemus antoi Jaakobille uskoa siihen, ettei hänen veljensä Eesaunkaan kohtaaminen välttämättä koidu hänelle kuolemaksi. On vain luotettava siihen, että Jumala on voimallinen pelastamaan hänet.

Aurinko nousi. Yöllinen painajainen oli ohi. Tekstimme ei kerro, mitä sitten tapahtui. Ei ikään kuin tarvitsekaan. Yöllinen taistelu oli koko kertomuksen kohokohta. Kun Jaakob kerran selvisi tästä tulikokeesta, niin ei hänellä enää ollut mitään pelättävää. Jaakob oli muuttunut mies tämän jälkeen. Hän oli kohdannut Jumalan. Hän oli saanut syntinsä anteeksi. Hän ei lähtenyt eteenpäin koviksena ja ylpeänä. Ei vain nöyränä, maahan lyötynä. Oliko ontuminen kirjaimellinen vai kuvaannollinen kuvaus hänen uudesta tilastaan, emme tiedä. Häntä oli joka tapauksessa satutettu. Häntä oli nöyryytetty. Hän oli hävinnyt taistelun. Hän oli kuin Paavali Tarsolainen Damaskon tiellä. Hänet oli isketty maahan ja pysäytetty. Syntien anteeksi saaminen tekee nöyräksi. Silloin tajuaa oman mitättömyytensä ja erehdyksensä. Tajuaa Jumalan suuren rakkauden, jolla hän antaa anteeksi. Jaakob ei ollut osannut edes etsiä Jumalaa. Mutta elämän kohtalo oli heittänyt hänet Jumalan eteen. Oma rikkomus ja sitä seuraavan rangaistuksen uhka oli painanut hänen Jumalan eteen. "Aurinko nousi" - näilläkin sanoilla oli kirjaimellista merkitystä suurempi merkitys. Jumalan armon aurinko paistoi ”tähän risukasaan” - lyötyyn mieheen. Hän sai uuden rohkeuden ja toivon. Hän oli valmis kohtaamaan veljensä, jota hän oli loukannut syvästi. 20 vuotta ei ollut pyyhkinyt rikkomuksen muistoa pois. Yksin anteeksi antavan Jumalan kohtaaminen riitti uudistamaan hänet.

En malta olla kertomatta, mitä sitten tapahtui. Tuliko taistelu? Kiusallinen valtataistelu, jossa veljen veri vuotaa? Ei tullut. Sen sijaan, että Eesau olisi kantanut kaunaa veljelleen ja vaatinut häneltä katumusharjoituksia, hän riensi kuin tuhlaajapojan isä veljeään vastaan ja otti hänet syleilyynsä. Syleillä-sana on sama sana kuin käytettiin yöllisestä painista. Itämainen syleilyote ei paljon eroa kreikkalaisroomalaisesta painista.  Tässä tapauksessa vain tarkoituksena ei ollut vastustajan selättäminen, vaan anteeksiantamuksen ja sovinnon osoittaminen.

Tähän raamatunkohtaan perustuu puhe jaakobinpainista. Sillä tarkoitetaan siis ihmisen kamppailua sisäisen selvyyden saamiseksi johonkin ongelmaan ulkonaisten ahdistusten keskellä. Kysymys voi myös olla kamppailua elämän perimmäisten kysymysten äärellä. Tässä raamatunkertomuksessa oli kyse syyllisyysongelmasta, selvittämättömästä suhteesta veljeen, joka oli tullut syvästi loukatuksi ja petetyksi.

 

Meidän elämän kohtalomme ovat erilaiset. Hengelliset kokemuksemme ovat erilaisia. Niistä ei pidä tehdä muottia, oikean hengellisen kokemuksen mallia. Mutta jotain yhteistä hengellisillä kokemuksilla lienee. Yksi on Jumalan kohtaaminen, tapahtui se unessa tai valvetilassa, vahva tuntemus, jota ei voi jälkeenpäin selittää muuten kuin että "olen kohdannut Jumalan". Toinen yhteinen kokemus lienee oman syntisyyden kohtaaminen ja jumalallisen absoluution saaminen. Myös sovinto sen veljen kanssa, jota vastaan on rikkonut, on tarpeen. Sen jälkeen voi itse toimia Jumalan siunauksen välikappaleena.

Sinun ei tarvitse erityisesti etsiä voimakasta hengellistä kokemusta ja uudistusta. Jumala itse etsii sinua. Ole valmis kohtaamaan Jumalasi.